Afgaaniateisti sai turvapaikan Britanniasta uskonnollisin perustein

Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun ateismia on käytetty uskonnollisena perusteena turvapaikan myöntämiseen.

Ulkomaat

Britannian sisäministeriö on myöntänyt turvapaikan afganistanilaiselle miehelle, joka on luopunut islamin uskosta. Brittimedian mukaan kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun Britannia myöntää turvapaikan ateistille uskonnollisin perustein.

Mies pakeni perhettään koskenutta kiistaa Britanniaan vuonna 2007, jolloin hän oli 16-vuotias. Miehelle myönnettiin lupa oleskella Britanniassa vuoteen 2013 asti. Britanniassa oleskelun aikana miehestä tuli ateisti, hänen asianajajansa kertovat.

Afganistanissa mies voitaisiin sharia-lain perusteella tuomita kuolemaan islamista luopumisesta.

Ilmaisia lakipalveluita tarjoava Kent Law Clinic on ottanut hoitaakseen anonyymina pysyttelevän miehen lakiasiat. Opiskelijoista ja valmistuneista asianajajista koostuva ryhmä vetosi vuonna 1951 allekirjoitettuun YK:n pakolaissopimukseen, joka suojelee ihmisiä muun muassa uskontoon perustuvalta vainolta.