1. yle.fi
  2. Uutiset

Näkökulma: Miksen saanut kerätä peruskoulussa koirankarvoja?

En pääsisi peruskoulua läpi, jos aloittaisin sen nyt 23-vuotiaana. Pelkkä ajatus siitä, että pitäisi opetella ulkoa yli 20 kasvilajia, kerätä ja kuivattaa ne, litistää ja liimata kansioon, jonka jälkeen kirjata vielä jokaiselle oma latinankielinen nimi, tuntuu vaikealta.

Kotimaan uutiset
ella mikkola 2

En tiedä tehdäänkö peruskouluissa vielä kasvikansioita, mutta vielä kymmenen vuotta sitten tehtiin. Muistan hyvin sen kesän, jolloin tuo tehtävänanto langetettiin. En ollut innostunut kasveista, en kiinnostunut niiden keräämisestä tai nimien ulkoa opettelusta. Onnekseni minulla oli sisko ja äiti, jotka olivat suorittaneet saman tehtävänannon vuosia sitten.

Oma kasvikansioni koostui muutamista itse keräämistäni kukkasista, viisi vuotta sitten siskoni kuivattamista jäkälistä ja äitini yli 20 vuotta sitten noukkimista ketokasveista. Muistan kuivattaneeni saniaisen, Wikipedian mukaan Pteridophytinan (siirryt toiseen palveluun), jota kasvoi isoina röykkiöinä silloisen kesäsaaremme metsikössä. Tiesin saniaisen olevan saniainen jo ennen kasvikansiota.

En halua silti demonisoida kasvikansiota, sillä tiedän, että jotkut luokkatovereistani nauttivat kasvien keräilemisestä. Itse olin kuitenkin alakouluaikoinani paljon kiinnostuneempi esimerkiksi koiraroduista. Miksi en siis voinut kerätä eri koirien karvoja, kiinnittää kansioon ja kirjailla rotutietoutta näytteideni yhteyteen?

Kuulostaa huvittavalta, mutta alakoululainen minä olisi suhtautunut koirankarvakeräilyyn aivan erilaisella motivaatiolla kuin kasvikansioon. Peruskoulussa on vieläkin opetusperinteitä, joita jatketaan vain, koska perinteiden lopettaminen tai muokkaaminen tuntuu jonkinasteiselta pyhäinhäväistykseltä. Kasvikansio on vain yksi esimerkki.

Elämässä joutuu tekemään useita asioita ja opettelemaan taitoja, joiden oppimisesta ei ole lainkaan kiinnostunut. Peruskoulu on mitä parhain opinahjo näiden taitojen kehittämiseen. Itse opettelin erittelemään silakan ja salakan tuntomerkit, laskemaan appelsiinin pinta-alan, listaamaan Yhdysvaltojen osavaltiot pienimmästä suurimpaan ja erottamaan renessanssimusiikin barokista.

Muistan, miten viidennellä luokalla valmistauduin yhteen historiankokeeseen niin, että luin koko koealueen ääneen punaiseen Sonyn kasettinauhuriini ja toistin äänitettä niin kauan, kunnes nukahdin. Kokeesta tuli kymppi, mutta siitä, mitä historiasta tuolla kertaa opin, en muista enää mitään.

Harmittavaista tästä kaikesta tekee se, että olen, ja olin, ihan oikeasti kiinnostunut joistain opettelemistani asioista, kuten historiasta. Peruskoulussa ollessani opeteltavaa vain oli niin paljon, että tietomäärää oli helpointa hallita ulkoa opettelemalla ja lyhyen muistin lokeroon sullomalla. Kun koepäivä oli ohi, muistitilaa vapautui taas seuraavaa oppiainetta varten.

Olisihan se mukavaa muistaa edelleen miten silakka (siirryt toiseen palveluun)eroaa salakasta (siirryt toiseen palveluun), mutta nykyään tämäkin problematiikka selviää muutamalla hakusanalla.

Se, mitä edelleen muistan ala- ja yläkoulusta ei liity koealueisiin. Muutamat opettajat uskalsivat hypätä perinteiden ulkopuolelle ja antoivat meille varhaisteineille erilaista pureskeltavaa.

Kun käsittelimme alakoulussa Egyptin historiaa, opettajamme järjesti oppilaiden ja vanhempien yhteisen Egypti-illan, jossa pääsimme itse kertomaan esityksien ja musiikin avulla muinaisesta Egyptistä vanhemmillemme. Kyseisen opettajan olimme yhdessä luokkalaisteni kanssa muumioineet vessapaperilla ja peitelleet luokkahuoneen nurkkaan ennen vanhempien saapumista.

Huoneen kulmasta vaappuvalla muumio-opettajalla ei ollut ehkä suurta opetuksellista arvoa, mutta me oppilaat olimme performanssista niin innoissamme, että muistan tuon näyn vielä tänäkin päivänä.

Kasvikansion kokoaminen**tai appelsiinin pinta-alan mittaaminen** kerrytti toki aikanaan yleissivistystäni, mutta mitä hyötyä on sivistyksestä, jota ei enää kymmenen vuoden päästä muista?

Ulkoa oppiminen ja kirjoista tankkaaminen alkavat myös oppimistapoina vanhentua. Kun tietoa on saatavilla koko ajan ja kaikkialta, on itse informaatiota tärkeämpää se, että pystyy ymmärtämään tiedon palasista koostuvia kokonaisuuksia.

Jos nyt 23-vuotiaana aloittaisin peruskoulun uudelleen, vaatisin, että saisin kasvien sijasta koota koirankarvakansion. Yhdysvaltojen osavaltioita en suostuisi ulkoa luettelemaan, mutta toivon, että joku kertoisi minulle, miksi Yhdysvaltojen kokoiselle alueelle perustettiin osavaltiot valtioiden sijaan.

Silakan ja salakan kohdalla haluaisin mieluummin maistaa niiden eron, kuin eritellä sen koepaperille ranskalaisin viivoin.

Twitter:@EllaMikkola (siirryt toiseen palveluun)

Lue seuraavaksi