Toisella kertaa hääpukukin on toisenlainen

Marianne Ullakolla on ollut elämässään kaksi hääpukua ja kahdet hyvin erilaiset häät. Ensimmäisissä häissä yllä oli valkoinen pitsiunelma, toisella kertaa täyskellohame ja korsetti. Kuten puvuissa, eroa oli myös koko tunnelmassa. Ensimmäistä pukua hän käytti kerran, mutta puku numero kaksi pääsee pyörähtelemään uudestaankin.

ilmiöt
Kuvassa musta mekko, jossa harmaa alaosa ja punainen rusetti.
Petra Haavisto / Yle

Ensimmäistä kertaa naimisiin mennessään Marianne oli 17-vuotias ja päätökset syntyivät pitkälti vanhempien, erityisesti äitien, voimin.

– Nyt päätettiin kaikki itse ja tehtiin kaikki itse.

Ensimmäinen puku oli valkoinen pitsiunelma laahuksineen ja huntuineen. Viime kesänä valinta osui 50-luvun teemaan, jota häät heijastavat.

Mustassa mekossa punainen rusetti.
Petra Haavisto / Yle

– Puku on harmaata, mustaa ja punaista täyskellohameella ja korsettiyläosalla, jota somistaa musta bolero. Saumasukkahousut ja punaiset kengät natsaavat punaiseen vyöhön, kuvailee Ullakko.

Kuva löytyi netistä, mutta puku syntyi ompelijalla. Tosin erivärisenä kuin malli, sillä alkuperäisessä oli valkoista, mitä Marianne ei enää halunnut.

Miehen puvussa teema näkyi mustana pukuna, valkoisena paitana ja Johnny Cash -solmukkeena sekä mustana hattuna.

Marianne Ullakko.
Marianne Ullakko.Petra Haavisto / Yle

Pariskunta vihittiin Pietarsaaressa meren rannalla pienessä huvimajassa. Hääautona oli Buick vuosimallia 64 ja musiikkina soi Andy Williamsia. "Gangsterimeininki" näkyi siinä aseistautuneina bestmaneina.

Tunnelma erosi täysin ensimmisestä kerrasta. Tuolloin morsian oli omien sanojensa mukaan pelkkä tyttönen, joka odotti vain juhlahumua.

– Ehkä olisi kannattanut odottaa vähän aikaa. Kun miettii sitä tahdon-sanaa näin vähän vanhemmalla iällä, niin se naimisiin meno ja naimisissa olo on tahtomista loppuun asti.