Tuomo Turunen palaa Kotkaan FC KTP:n riveihin

Turunen myöntää, että yksi tärkeä syy palaamiseen on kotkalaisjoukkueiden yhdistyminen. Myös päävalmentaja Sami Ristilällä on suuri merkitys.

urheilu
Tuomo Turunen on pelannut Hongassa vuodesta 2006. (Arkistokuva)YLE

FC KTP julkisti tiistaina kolme uutta pelaajasopimusta. Joukkueeseen liittyy 1-vuotisella sopimuksella Tuomo Turunen. Lisäksi seura solmi 2+1 -vuotiset sopimukset omien kasvattien, Topi Pasin ja Aaro Säämäsen kanssa. Päävalmentaja Sami Ristilän mukaan on hienoa saada rivistöön kaksi nuorta lupausta sekä kokenut konkari.

- Joukkueen rakentaminen on hyvässä vaiheessa. Puolustuspää alkaa olla kunnossa ja nyt aletaan katsella pelaajia keskikentälle ja hyökkäykseen. Pelaajasopimuksia on tällä hetkellä 15, mikä on tammikuuksi erittäin hyvä.

"Tämä on minulle rakas seura"

Tuomo Turunen palaa kotkalaisjoukkueeseen kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Paluuseen hän mainitsee montakin syytä.

– Yksi tärkeä syy seisoo tässä vieressäni, toteaa Turunen ja tarkoittaa päävalmentaja Sami Ristilää.

– Ristilällä on samanlaiset tavoitteet kuin itselläni ja ajattelee samalla tavalla jalkapallosta. Lisäksi perheeni asuu Kotkassa ja aloitin juuri hierojakoulun Porvoossa, joten voin käydä sen samalla.

Tärkeimmäksi syyksi Turunen mainitsee joukkueen.

– Tämä on KTP, kasvattajaseurani. Tämä on minulle rakas seura ja tottakai sitä haluaa pelata siellä.

Tuomo Turuselle iso asia on myös se, että kotkalaisseurat yhdistyvät.

– Kun kuulin yhdistymisuutisen joulukuussa, aloin katsella vanhoja pelejäni KTP:n paidassa. Kieltämättä tunteet nousivat pintaan ja aloin miettiä, että nyt olisi aika palata.

Kotkalaiset jalkapalloseurat FC KooTeePee ja KTP ilmoittivat ennen vuoden vaihdetta yhdistävänsä voimansa. KTP jatkaa emoseurana, jonka alaisuuteen tulee jäsenseuraksi FC KooTeePee. Seuran virallinen nimi vaihtuu muotoon FC KTP.

FC KTP hallinnoi Ykkösen lisenssiä eli joukkue jatkaa ensi kaudella Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Sen sijaan KTP luopuu Kakkosen sarjapaikasta.

Tulevasta päävalmentaja Sami Ristilällä on selkeä tavoite.

– Tavoitteena tietysti nousu veikkausliigaan. Olimme viime vuonna kolmosia. Marginaalit ovat pieniä eli jos me onnistumme, niin meillä on täydet mahdollisuudet nousta.