Paleletko pakkasilla? – kylmään sopeutuu viikossa

Etelä-Suomessa lämpötila laski muutamassa päivässä seitsemästä plusasteesta jopa 15 astettta pakkaselle. Professori lohduttaa, että sopeutuminen kestää vain noin viikon.

sää
Huurteinen oksa.
Mikko Kuusisalo / Yle

Ihminen sopeutuu muuttuviin lämpötiloihin noin viikossa. Oli kyseessä sitten äkkiä pakkaselle menevästä säästä tai nopeasti lämpenevästä säästä.

– Sinä aikana me opimme sietämään vähän paremmin tätä kylmästressiä, sanoo Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Hannu Rintamäki.

Professorin mukaan viikon kestävän fysiologisen sopeutumisen jälkeen kylmä tuntuu enää vähemmän kylmältä ja reaktiot ovat sitten lievempiä.

Kaikki sopeutuvat liki samalla tavalla

Rintamäen mukaan sopeutumisessa ei ole suuria yksilöllisiä eroja, mutta kylmän siedossa sen sijaan on. Erot johtuvat muun muassa iästä ja koosta ja kunnosta.

– Siinä on aika monta syytä, ikä, koko, kunto, terveys, sukupuoli ja kehon rakenne.

Sukupuoli erottaa sen takia, että miehet ovat kooltaan ja lihasmassaltaan naisia isompia.

– Jos olisimme samankokoisia ja olisi saman verran lihasmassaa ja olisi sama fyysinen kunto, niin erot olisivat minimaaliset.

Sopeutumista voi harjoitella

Mutta kylmään sopeutumista voi myös harjoitella.

– Kyllä, kylmällä. Esimerkiksi avantouimarit tai sen tyyppiset harrastajat ovat sopeutuneet kylmään.

Professori kuitenkin varoittaa virheistä. Liian kylmälle altistaminen voi tuoda paleltumia ja haitata esimerkiksi verenkiertoelimistöä.

Vaarallista kylmä voi periaatteessa olla vain, jos on unohtanut kuinka kylmään pitää varautua.

–- Pitää muistaa ottaa oikeat kamppeet mukaan, huomauttaa työmatkansa polkupyörällä jopa 30 asteen pakkasessa tekevä professori.

– Se on pukeutumiskysymys. Ei Suomesta hevin löydy sellaisia olosuhteita löydy, ettei ulos voisi mennä.