Ylistaroon nousee tänä vuonna Suomen suurin navetta

Suomen suurin lypsykarjanavetta komeilee vuoden kuluttua Seinäjoella. Suomen tämän hetken suurin, 550 lehmän navetta Sonkajärvellä, jää toiseksi, kun pohjalaiset laittavat 50 lehmällä paremmaksi. Kolmen osakkaan pohjalainen Finnmilk Oy ryhtyy rakennustöihin keväällä. Maansiirtotyöt tontilla ovat jo käynnissä.

talous
Lehmiä navetassa.
Yle

Suomen suurimmaksi nousevan lypsykarjanavetan maansiirtotyöt ovat käynnistyneet Ylistarossa Etelä-Pohjanmaalla. Finnmilk Oy:n navettaan tulee 600 lypsylehmäpaikkaa. Yhtiöllä on kaksi pääosakasta ja yksi vähemmistöosakas. Pääosakkailla, nurmolaisella Ari Tepolla sekä ylistarolaisilla Katja ja Juhani Korkiamäellä, on tällä hetkellä yhteensä runsaat 300 lypsylehmää. Vähemmistöosakkaana mukana yhtiössä on nurmolainen Petter Sandelin.

Ylistarossa Teräsmäen lähelle rakennettavan suurnavetan pitäisi valmistua vuodenvaihteessa. Ari Teppo arvioi, että Finnmilk saa kasvatettua eläinmäärän 600 lehmään noin vuoden aikana eli vuoden 2015 loppuun mennessä.

Uusinta lypsytekniikkaa

Navettaan asennetaan uusinta lypsytekniikaa, jota on vasta käytössä muutamilla tiloilla Euroopassa ja esimerkiksi Uudessa-Seelannissa. Suurnavetta tulee työllistämään yrittäjien lisäksi 4-5 henkilöä ja välillisesti useita urakoitsijoita. Tepon ja Korkiamäen nykyiset tuotantotilat jäävät hiehokasvattamoiksi sekä rehu- ja lantavarastoiksi.

– Maidontuottajan arki on sitovaa, 24/7-työtä. Yksin yrittämällä ei olisi enää pystynyt kasvattamaan karjamäärää. Löimme hynttyyt yhteen ja nyt meitä on useampi jakamaan myös vastuuta, Ari Teppo perustelee navettahanketta.

Tähän saakka Suomen suurin navetta on toiminut Sonkajärvellä. Iskola Oy:n navetassa ammuu nyt noin 550 lehmää.

Finnmilkin suurnavettahanketta esitellään tammikuun lopulla Seinäjoella Sarka-messuilla.