Geokätköily koukuttaa: innokkaimmat harrastajat hakevat kätköjä ulkomailta asti

Geokätköily koukuttaa harrastajiaan. Yksistään Kuopion seudulla on nykyisin jo lähes 400 kätköä ja alan harrastajamäärät kasvavat nopeasti. Vuosi sitten harrastuksen aloittanut kuopiolainen pariskunta on löytänyt kätköjä vuoden jokaiselle päivälle.

geokätköily
Pertti Mertala tutkimassa geokätköä.
Pertti Mertala on löytänyt jo lähes 4000 erilaista geokätköä.Timo Heikura / Yle

Kuopiolainen puutarha-alan yrittäjäpariskunta Pirkko ja Eero Hänninen innostuivat geokätköilystä eli maastoon piilotettujen aarteiden etsinnästä vuosi sitten. Harrastus vei nopeasti mukanaan ja vuoden aikana kätköjä on löytynyt jo 367 – ainakin yksi jokaiselle päivälle.

- Oikeastaan suurin osa on tullut vasta elokuun jälkeen. Elokuuhun mennessä olimme löytäneet kymmenkunta kätköä, loput myöhemmin, sanoo Eero Hänninen.

"Harrastus imaisee hyvin mukaansa"

Maastoon piilotettuja geokätköjä löytyy Suomesta noin 30 000, Kuopion seudultakin jo lähes 400. Kätköjä etsitään internetistä löytyvien koordinaattien ja GPS-paikantimen avulla. Keskiviikkona pariskunta löysi Kolmisopen metsästä Tankilla-nimisen kätkön.

- Kätkö oli loppujen lopuksi helppo löytää, kun mysteeritehtävä oli ensin suoritettu. Tässä kätkössä piti etukäteen laskea tietoja, että sai koordinaatit. Paras geokätkö on ollut Lapissa, mentiin Noitatunturin kävelykierrokselle. Tunturin päällä oli kätkö. Mulla oli jo kätkö melkein kädessä, kun Eero vasta antoi koordinaatteja. Hienot maisemat ja kätkö löytyi tuosta vaan, se oli sykähdyttävä tunne, Pirkko Hänninen muistelee.

- Harrastus imaisee hyvin mukaansa, nyt on jo varta vasten lähdettävä autolla kätköjä etsimään. Se on hyvä liikuntamuoto ja kaikennäköisiä nähtävyyksiä näkee, jos kätkö on laitettu erikoiselle paikalle. Joskus laskutehtävät on hirveän vaikeita, moni tekee tuntikausia yhtä tehtävää, Eero Hänninen kertoo.

Geokätköä voi etsiä vaikka Islannista

Geokätköily on noussut yhä suositummaksi harrastukseksi noin kymmenen vuoden ajan. Koko maailmassa harrastajia on arviolta kuusi miljoonaa. Innokkaimmat varaavat lomamatkat geokätköjen sijaintien mukaan. Toivalan metsäkoulun lehtorina toimiva Pertti Mertala kertoo myös etsineensä kätköjä ulkomaita myöten.

- En sentään lomaa sen mukaan varaa, mutta katson löytyykö geokätköjä sieltä mihin matkustan. Erillisiä kätköilyreissuja tulee kyllä kotimaassa tehtyä. Islanti on kaukaisin paikka mistä löysin kätkön, lähin on puolestaan löytynyt 100 metrin päästä kotoa.

Pertti Mertala pitää yhtenä hienoimpana kätkönä Kuopiossa sijaitsevaa Lentävä kalakukko -nimistä kätköä.

- Se on vaijerin päässä oleva, joka piti vetää entisen radan päältä, jotta saatiin merkattua kirjoihin. Vettää suun hymmyyn tuollainen kätkö.

Mertala on löytänyt yhteensä jo lähes 4000 kätköä. Hän pitää harrastuksen parhaimpana puolina sen sosiaalisuutta.

- Ukki saattaa ehtii kätköä poikansa kanssa, Kuopiossakin on paljon kolme sukupolvea harrastamassa yhdessä. Oon tavannut myös äidin 4–5-vuotiaan lapsen kanssa. Kätkö on ollut näkösällä, mutta on lapsen annettu etsiä se. Lapsethan innostuu tähän hirveän helposti, kuten myös lapsenmieliset.