1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kuopio

Kuopion kaupunginorkesterin yleisömäärässä notkahdus – "Esityksen merkitys ei ole määrästä kiinni"

Kokonaisuudessaan Kuopion Musiikkikeskuksen tapahtumien kävijämäärät olivat viime vuonna ennätystasolla. Kaupunginorkesterin yleisö kutistui, mutta siihen on yksinkertainen selitys.

Kuva: Kuopion Musiikkikeskus

Viime vuosi on ollut menestys Kuopion Musiikkikeskuksessa. Näin siitäkin huolimatta, että kaupunginorkesterin konserteissa ja tapahtumissa kävi viidenneksen vähemmän väkeä kuin vuonna 2012. Orkesteri keräsi viime vuonna yli 36 200 kuulijaa, kun vuonna 2012 luku oli hieman alle 45 600.

Kävijämäärän lasku johtuu tiedottaja Suvi Koutolan mukaan siitä, että vuonna 2012 orkesteri osallistui useisiin Savonlinnan Oopperajuhlien esityksiin toisin kuin viime vuonna.

Myös vuonna 2011 Kuopion kaupunginorkesteri osallistui yhteen oopperaesitykseen. Tuolloin kävijöitä oli yli 42 000.

- Tietysti Olavinlinnaan mahtuu ihan eri tavalla yleisöä kuin johonkin pieneen tapahtumaan. Esityksen vaikuttavuus ja merkitys ei ole kuitenkaan kiinni yleisön määrästä. Olemme ylpeitä siitä, että viime vuonna jalkauduimme yleisön pariin päiväkodeissa, kouluissa ja palvelukodeissa. Orkesteri esiintyi niin lapsille, vanhuksille kuin esimerkiksi kehitysvammaisille, Koutola kertoo.

Orkesteri alkaa olla timanttitasolla.

Atso Almila

- Ihmettelimme itsekin lukuja, kun saimme ne, koska emme tunteneet, että olisimme viime vuonna esiintyneet vähemmän. Viime vuonna oli paljon hyvin erityyppisiä konsertteja ja tapahtumia. Pienimuotoiset esitykset koskettavat ja tulevat iholle, Koutola jatkaa.

Sen sijaan Sinfoniasarja kuulijakeskiarvo nousi hieman vuodesta 2012. Kuopion kaupunginorkesterin toiselle kapellimestarille Atso Almilalle keskiarvon hienoinenkin nousu 574:stä viime vuoden 579 kuulijaan on hyvä uutinen.

- Sinfoniasarja on meidän keskeinen työ. Se on se mitä varten olemme olemassa. Jos niitä ei ole, orkesterin taito rapistuu. Orkesteri alkaa olla timanttitasolla ja hienoa nähdä, että tason nousu heijastuu tässä, Almila iloitsee.

Kuopion Musiikkikeskuksen tapahtumien kävijämäärä oli vuoden 2012 tapaan ennätystasolla, kaikkiaan tapahtumissa vieraili lähes 151 000 ihmistä.