Gazasta ammuttiin raketteja, Israel vastasi ilmaiskuilla

Israel kertoo ilmatorjuntansa torjuneen Askelonia kohti ammutut raketit. Israelin ilmaiskuissa sen sijaan haavoittui palestiinalaisten mukaan viisi ihmistä.

Ulkomaat

Israel armeija kertoo ilmatorjuntansa torjuneen viisi rakettia, jotka ammuttiin myöhään keskiviikkona Gazan palestiinalaisalueelta kohti Askelonin kaupunkia. Israel vastasi iskuihin tekemällä Gazaan ilmaiskuja, joissa on palestiinalaisten mukaan haavoittunut viisi ihmistä.

Mikään ryhmä ei ole ilmoittautunut raketti-iskujen tekijäksi.

Palestiinalaiset turvallisuusviranomaiset sanovat uutistoimisto Reutersille, että Israelin ilmaiskujen kohteena oli kaksi Gazaa hallitsevan islamistiryhmän Hamasin leiriä ja viisi ihmistä haavoittui. Israelin armeija sanoo iskeneensä muun muassa asevarastoa ja raketinlaukaisualustaa vastaan.

Israel on sanonut katsovansa Hamasin olevan vastuussa kaikista Gazasta Israeliin suuntautuvista raketti-iskuista.

Israel teki myös maanantaina ilmaiskuja Gazaan vastauksena sieltä ammuttuihin raketteihin. Raketit ammuttiin Etelä-Israeliin lähelle paikkaa, jossa entisen pääministerin Ariel Sharonin hautajaiset oli järjestetty hieman aiemmin.

Lähteet: AP, Reuters