Jyväskylä luopuu koulujen vahtimestareista

Perusopetuksen kouluissa vahtimestareiden tehtävät jaetaan koulunkäyntiavustajille ja iltapäivätoiminnan ohjaajille.

Kotimaa
Oppilaat poistuvat koululuokasta
Yle

Jyväskylä luopuu koulujen vahtimestareista. Vahtimestarien palvelut on tähän asti ostettu Jyväskylän kaupungin tytäryhtiöltä Total Kiinteistöpalveluilta.

Muutoksen taustalla on kaupunginhallituksen asettamat säästöpaineet, samaan aikaan määräaikaiset vahtimestarimestarisopimukset olivat katkolla. Aluerehtori Timo Knuuttila sanoo, että koulujen kunnosta huolehtii edelleen kaupungin tilapalvelu.

– Vahtimestarin töissä valtaosa on sellaisia, että ne onnistuvat kaikilta meidän kaupungin palkkalistoilla olevilta henkilöiltä. Eli turvallisuuskierroksella tarkistetaan, että koulu on tyhjä, hanat kiinni ja valot sammuksissa. Samoin vahtimestarin tehtävään kuuluu tavaran vastaanottaminen ja tavaroitten liikutteleminen.

Knuuttilan mukaan vahtimestareita ja koulunkäyntiavustajia koskevat samat rajoitukset, joten työsuojelumielessä tehtävien uudelleen järjestely ei tuota ongelmaa. Knuuttila pitää muutoksella jo tänä vuonna saatavia 200 000 euron säästöjä opetuksen saralla erittäin merkittävinä.

– Tämän kokoisiin säästöihin perusopetuksessa on vaikea päästä ilman, että kajotaan oppilaille annettaviin opetustunteihin ja sitä kautta henkilöstökuluihin eli opettajien tuntimääriin tai koulunkäynninohjaajien määrään, toteaa Knuuttila.

Edit 15.25: Kuva vaihdettu.