"Matotkin ulkoilevat enemmän kuin me"

Moni pelkää puhua – omaiset, vanhukset ja hoitajat. Mikä on niin salaperäistä, että siitä voi puhua vain nimettömänä tai supattaen vanhainkodin pihamaalla? Miksi juuri vanhustenhoidosta on tullut aihe, josta pitää vaieta? Yksi hoitaja antaa avoimen haastattelun: Sinikka Berg. Mutta palaako hän koskaan enää hoitajaksi?

Kotimaa
Mummo istuu pyörätuolissa ja katsoo ulos ikkunasta piirroskuvassa.
Yle Uutisgrafiikka / Stina Tuominen

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Aluksi sen piti olla vain yksi juttu vanhuksista A-studioon. Kesällä 2013 oli hyväksytty pitkään odotettu vanhuspalvelulaki. Olisi hyvä hetki katsoa, missä vanhustenhuollossa tällä hetkellä mennään.

Elokuun lopussa päätimme tehdä vanhustenhoidosta kyselyn, jonka aihetta ei rajattu tarkasti. Pyysimme katsojilta kokemuksia, mielipiteitä ja tarinoita.

Vastausten vyöry oli hämmentävä! Niitä tulvi sähköpostiin ja keskustelupalstalle. Niissä näkyi vanhustenhoidon koko kirjo: omaishoidosta ympärivuorokautiseen hoitoon.

Oli yllätys, miten suuri tarve ihmisillä oli päästä kertomaan kokemuksistaan. Pitkien viestien lopussa monet kiittivät siitä, että saivat vuodattaa asiat jollekulle. "Teette tärkeää työtä." "Toivottavasti tämä saa aikaan muutoksen". "Kirjoitan tätä yövuorossa, kiitos, kun jaksoit lukea loppuun."

Polveilevien ja tunteikkaiden tarinoiden taustalta alkoi hahmottua isoja periaatteellisia kysymyksiä.

Potilas saa eteensä hienoksi jauhettua mössöä, vaikka kykenee pureskelemaan ja nielemään. Näykkii ruokaa pari, kolme kertaa lusikan kärjellä ja ottaa pari lusikallista juomaa, koska lasi ei pysy enää kädessä ja kukaan ei ymmärrä antaa korvamukia. Nukahtaa tuoliin. Kukaan ei auta. Nukkuu pöydässä ainakin tunnin. Lähes koskematon ruoka viedään pois tai se tungetaan kylmänä suuhun. – Hoitaja Osastoille jää vain osastonhoitajan kanssa "samanmielisiä" töihin.
Tyttärelleni oli sanottu heti ensimmäisenä päivänä:
"sitten et ala löpisemään vanhusten kanssa tai me kaikki joudumme AINA puhumaan heille."
Kaksi kuukautta tyttäreni kesti ja lähti pois. – Hoitajan äiti
Äitini joutui heti aamuisin pyörätuoliin sidotuksi, koska kukaan ei ehdi kulkea rinnalla. Hän on nyt sopeutunut istumaan päivät aamusta iltaan pyörätuolissa, mutta alussa se oli hänelle tuskallista.
Kävelemään pääsee vain satunnaisesti wc:hen tai yhteiseen ruokasaliin. Nukkumaan laitetaan laidalliseen sänkyyn jo noin klo 17, koska hoitajia ei ole riittävästi yksilöllisempien toiveiden/tarpeiden huomioimiseen. – Omainen
Vaipat vaihdettiin vain aamulla ja illalla, minkä vuoksi monilla vanhuksista oli kipeitä haavaumia intiimialueilla.
Jotkut virkeimmät vanhukset pyrkivät välillä saamaan kontaktia hoitajiin, mutta monet hoitajista huusivat vanhuksille: "mene takaisin huoneeseesi ja pysy siellä!" Säännöllistä ulkoilua vanhuksilla ei ole. – Työharjoittelija vanhainkodissa
Vanhukset siirretään kuntakeskusten suuriin vanhain- ja hoitokoteihin. Tällaisilla toimenpiteillä ei oteta huomioon ollenkaan inhimillisyyttä, vaan ainoastaan raha. Luin kyselytutkimuksen vanhusten mielipiteistä. 100-vuotias vanhus oli kiinnittänyt huomiota siihen, että matot ulkoilevat enemmän kuin vanhukset. – Huolestunut kansalainen Neljän hengen huoneessa neljä dementikkoa, kukaan ei valvo mitä oven takana tapahtuu, kun hoitajia on niin vähän. Toiset potilaat repivät toisia, varastelevat tavaroita ja saattavat lyödäkin. Äiti ahdistuu kaikesta.
Omaiset näkevät sairaalan käytävällä tapahtuman, joka ei hevin unohdu: potilas avaa huoneen oven, on housut kintuissa ja huutaa: "apua tulkaa auttamaan!". Tähän hoitaja huutaa käytävän päästä: "turpa kiinni ja vedä ovi perässäs kiinni!" Toiset hoitajat tuhahtavat: "täällä on omaisia!" Omaiselle tulee tunne, että kun omaiset eivät ole läsnä, potilasta saa kohdella miten vaan. – Omainen

Emme varsinaisesti yllättyneet siitä, että ihmiset halusivat kertoa nimenomaan vanhustenhoidon epäkohdista. Moni purki samalla tuntojaan, joita omaisen vanheneminen heissä herätti. Puhelutkin venyivät helposti yli tunnin mittaisiksi.

Se mikä yllätti oli pelko. Kukaan viestien lähettäjistä ei halunnut puhua asiasta julkisesti omalla nimellään. Televisiohaastattelusta oli turha haaveillakaan. Moni pelkäsi, että epäkohtiin puuttuminen vaikuttaisi vanhuksen hoitoon. Pelättiin suorastaan kostoa.

Olen vakuuttunut, että vain osa näistä kaltoinkohtelutapauksista tulee tietoon. Kynnys riitauttaa tällaisia asioita on todella korkea.
Kun juttelen vanhainkodin pihalla muiden omaisten kanssa, lähes kaikilla on jotain ikävän sorttista kokemusta omaistensa hoidosta. Minun on oltava nyt varovainen, etten paljasta mitään konkreettista, koska näitä taatusti lukee myös moititut tahot. – Hoitaja
Jotta emme äitini kanssa joutuisi koston kohteeksi, pyydän, että nimeäni eikä paikkakuntaani julkaista. – Omainen Onko äitini huono kohtelu omaa syytäni, kun olen pyrkinyt aktiivisesti puuttumaan havaitsemiini epäkohtiin? Näinhän asia ei tietenkään saisi olla.
Miten kohdellaan niitä vanhuksia, joiden omaiset eivät tiedä, eivät osaa tai halua "olla häiriöksi"? – Omainen
En halua mitenkään kohdentaa yllä olevaa, ettei se heijastu anopin kohteluun. Pelottaa, mikä on oma tuleva kohtalo, kun lapsemme asuu perheineen kaukana. – Omainen En uskalla antaa haastattelua – joudun itsekin samaan paikkaan kun vanhenen. – Omainen

Useat viestien lähettäjistä olivat itsekin eläkkeellä ja heidän vanhempansa jo hyvin iäkkäitä, liki 100-vuotiaitakin. Omaisia ahdisti ajatus siitä, millaista hoitoa he itse aikanaan saavat.

Viesteissä korostui myös tärkeä vaatimus vanhusten itsemääräämisoikeudesta - häntä ei pitäisi kohdella kuin lasta.

Hyvin yleinen huolenaihe viesteissä oli se, että huonokuntoisia vanhuksia pidetään väkisin kotona ilman riittäviä tukitoimia.

Tästä meille kirjoitti myös Hannele Danet. Hän lähti rohkeasti kertomaan haastattelussa 97-vuotiaan äitinsä tilanteesta.

Inkeri Tammivuoren tarina kosketti ihmisiä, ehkä osittain siksi, että vanhukset niin harvoin tässä yhteiskunnassa pääsevät itse ottamaan kantaa heitä koskeviin asioihin. Inkeri oli ihmisen ääni asiassa, jossa enimmäkseen keskustellaan määristä, tavoitteista ja budjeteista, kuten tytär jälkeenpäin meille kirjoitti.

Inkeristä tulikin julkkis! Hänestä puhuttiin ruokakaupoissa, ja jopa pääministeri kommentoi hänen puheitaan televisiossa.

Syksyn mittaan keskustelu vanhusten kotona asumisesta vain yltyi, kun hallitus linjasi marraskuussa rakennepaketissaan, että vanhusten laitoshoitoa vähennetään.

Inkeri Tammivuoren haastattelu oli pakko tehdä sateisena päivänä sairaalan pihalla, koska sairaala kielsi kuvaamisen hänen hoito-osastollaan. Sairaala vetosi ahtaisiin tiloihin ja siihen, että muut hoidettavat häiriintyisivät.

Myöhemmin toista juttua tehdessä kuvauskieltoa perusteltiin meille sillä, että "omaiset eivät tykkää ja tulee hankaluuksia".

Yksityisessä hoivapaikassa oli vieläkin tiukempi linja: kuvaaminen kiellettiin jopa ulkona hoivakodin tontilla.

Jostain syystä asennoituminen kuvaamiseen on erityisen nihkeää juuri vanhusten hoitolaitoksissa. Yleensä ei auta, vaikka kuinka lupaisi kuvauksissa kunnioittaa vanhusten yksityisyyttä ja toimia paikan päällä hienotunteisesti.

Inkeri Tammivuori
Inkeri TammivuoriKuva: Yle Uutisgrafiikka / Stina Tuominen

Suurin osa viesteistä oli tullut omaisilta, joten pyysimme lokakuussa A-studion lähetyksessä erityisesti hoitajia kertomaan meille kokemuksistaan. Syntyisikö niistä erilainen kuva vanhustenhoidon tilasta kuin omaisten tunteellisista tilityksistä?

Hoitajillakin näytti olevan tarve avautua. Kiire mainittiin usein, mutta vielä useammin esiin nousivat hoitohenkilökunnan asenteet. Eräs hoitoalalle muista töistä vaihtanut sanoi yllättyneensä ja järkyttyneensä siitä, miten paljon alalla on ihmisiä, jotka haluaisivat olla jossain muualla.

En voisi ikinä antaa omaa äitiäni nykyisen hoidon piiriin. Ilman vapaaehtoisia ja omaisia eivät vuodepotilaat koskaan pääsisi ulos... Vuoteesta nostetaan pyörätuoliin, mikäli omaiset (ne hankalat) niin VAATIVAT, muutoin he makaavat koko ajan vuoteissaan. Ruokailuun ei anneta tarpeeksi aikaa, vaan hitaammat jäävät ilman ruokaa.
Kaksi vaippaa per OLIO päivässä, joka makaa vuoteessaan. Muuhun ei varaa, kun säästetään. – Hoitaja
Hoitajista on huutava pula, suurin osa tahtoo ensiapuun tai muuhun akuuttiin paikkaan. On aivan liian vähän hyviä ja empaattisia hoitajia vanhusalalla.
Vanhuksia ei mielestäni pidetä niinkään likaisina, vaan heitä hoidetaan kyllä. Perushoidetaan. Siihen se pääpiirteittään jääkin.
Jos vanhus saisi valita perushoidon tai empaattisen kanssakohtaamisen ja läsnäolon välillä, olisi se vastaus jälkimmäinen. – Hoitaja
Hoivakoti, jossa työskentelin, ei mielestäni lainkaan kärsinyt työvoimapulasta, meitä työntekijöitä oli!
Tunnistan vanhuksien kapinoinnissa pikkulasten uhmaa – heitähän ei noteerata muuten kuin ruokinta-automaatteina.
Nyt minun odotetaan sitten toimivan, kuten talossa on totuttu: nauramaan ja ilkkumaan näille kakkapöksyille, joiden kovakourainen käsittely on oikeutettua, koska he ovat täysin meidän hoitomme varassa, eivätkä "enää tiedä omaa parastaan". – Hoitaja
Hyvässä hoidossa kaikki lähtee hoitajan omasta korkeasta työmoraalista. Ja jos moraali alkaa hiipua, on osattava vaihtaa alaa. Nuorille opiskelijoille aina sanon, että muuta ei tarvita kuin halu. Halu olla hyvä toiselle ihmiselle, ottaa lähelle. Kaikki haavahoidot, pistämiset, toimenpiteet ovat tekniikkaa, jonka jokainen oppii.
Kun joku saa huonoa hoitoa tai tylyä kohtelua, sana leviää nopeasti. Yleisin pelon aihe luultavasti on juuri kohtelu tai hoito, ei esimerkiksi kuolemanpelko. – Hoitaja
Hoitajalla on valta esimerkiksi viedä ruoka pois, jos potilas ei pysty syömään riitävän nopeasti, olla vaihtamatta vaippaa kuin vasta illalla, olla kääntämättä ihmistä yön aikana ollenkaan. Jättää ihminen vuodepotilaaksi, vaikka hän jaksaisi istua esimerkiksi ruokailujen ajan, ainakin välillä.
Hyviä, työllensä omistautuneita hoitajia on onneksi valtaosa ja me emme yleensä välitä huonosta maineesta ja julkisuudesta. Me saamme kiitoksen työstämme suoraan vanhuksen kasvoilta, se riittää, pitkälle. – Hoitaja
Esille tulisi nostaa myös lähihoitajien koulutus. Hoitajiksi päästään tai joudutaan. Näitä alalle "joutuneita" tulee syrjäytyneistä, syrjäytymisuhan alla olevista, mielenterveyskuntoutujista, alkoholi- ja päihderiippuvuuksista kuntoutujista. Onhan toki hienoa, että kaikilla halukkailla ja haluttomilla on mahdollisuus opiskella ja työskennellä, mutta kuka ottaa vastuun? – Hoitaja

Viesteistä kävi ilmi, että vanhuksia kyllä perushoidetaan, mutta siihen se pääpiirteittäin jääkin.

Eivät omaisetkaan olisi vaatineet kuuta taivaalta, vaan viesteissä toistuivat aivan yksinkertaiset toiveet vessaan pääsemisestä, rauhallisesta ruokailusta, virikkeistä ja ulkoilusta. Karuimmillaan perushoitoon kuuluu kuitenkin vain ruokailu ja vaipat.

Miksi vanhuksia ei viedä säännöllisesti vessaan? Ikääntynyt ihminen on käynyt koko ikänsä itse vessassa ja sitten sairastuttuaan hänelle sanotaan, että tee vaippaan, vaikka autettuna voisi käydä vessassa. Tästä seuraa, että vanhus ei juo riittävästi, ettei häiritsisi hoitajia ja märkä vaippa sekä vähäinen juominen altistavat virtsatieinfektioille ja lääkekierteelle.Vähäinen juominen aiheuttaa myös sekavuutta. – Omainen Suihkussa käytetään vain kerran viikossa, mikä on ihan liian vähän, vaikka upea suihkutila on omassa huoneessa jokaisella asukkaalla. Ei ole aikaa.
Ulkoilua ei ole lainkaan, vaikka heille tehtiin aidattu sisäpiha, jossa on penkit ja luontoa ympärillä.
Uudessa paikassa piti olla askartelua, leipomista ja muuta yhteistä tekemistä, mutta ei meidän äidille.
Ilmeisesti työ on helpompaa hoitaa, kun kaikki ovat omissa huoneissaan. – Omainen
Viime keväänä tyttärentyttöni oli työharjoittelussa.
Kun hän ei ollut totellut osastonhoitajaa olla puuttumatta öisiin kellonsoittoihin, oli osastonhoitaja kehoittanut häntä hakeutumaan muualle töihin.
Hän kertoi myös kerran itkusilmässä, miten vanhukset olivat kysyneet, kun oli ruokana ollut raakoja perunoita: "Ollaanhan me vielä sentäs ihmisiä". – Hoitajan äiti
Vuodeosastolla ei ole virikkeitä, ruuat syötetään tosi nopeasti, väliin laittamatta edes tekohampaita suuhun. Ei kuntouteta, ei ulkoilua, vuoteesta ylhäällä oloa on vain noin neljä tuntia ja 20 tuntia taas vuoteessa. Todella rankkaa seurata tätä hoitokulttuuria ja vaatia parempaa hoitoa. – Omainen

Syksyn kuluessa teimme juttuja niistä aiheista, jotka viestien perusteella herättivät eniten huolta.

Huomasimme, että vanhustenhuollon murros aiheuttaa suurta neuvottomuutta, erilaiset maksut hämmentävät ja asioista on hankalaa saada selvää. Jopa meiltä ryhdyttiin kysymään ohjeita, miten pitäisi toimia.

Mutta edelleen meiltä puuttui juttu, jossa hoitajat itse kuvaisivat vanhustenhoidon arkea.

Eräs työntekijä oli ensin valmis kertomaan siitä, mitä hän näkee työssään, kunnes puhui esimiehensä kanssa. Esimies sanoi meille, että hän ei voi kieltää alaistaan. Mutta siinä tapauksessa tämä antaisi haastattelun yksityishenkilönä, ja siitä pitäisi tehdä myös ilmoitus kaupungin sosiaali- ja terveysvirastoon. Eipä ihme, että työntekijä katsoi parhaaksi pysytellä vaiti.

Toinen, yksityisessä hoivakodissa työskennellyt epäröi, koska muisteli allekirjoittaneensa työnantajan pyynnöstä salassapitosopimuksen.

Epäkohdista on puhuttu jo paljon, ihmiset ovat turtuneet. Haastattelu ei toisi parannusta, tulisin sillä uhalla, että menee työmahdollisuudet. Tulisi hankala maine työntekijänä. Piirit on niin pienet. – Hoitaja Henkilökunnan tulisi olla tilanteessa, jossa asioista voi puhua ääneen ja omilla kasvoilla… Niinpä. – Keikkatyöntekijä

Suureksi ihmeeksi eräänä päivänä yksi hoitaja soittikin meille itse. Lähihoitaja Sinikka Bergin mitta oli tullut täyteen.

Helsinkiläistynyt Berg on työskennellyt hoitajana yli 30 vuotta ja siitä suurimman osan vanhustenhoidossa. Hänen mukaansa hoitokulttuuri on viime aikoina muuttunut rajusti, ja alalle on ajautunut epäpäteviä ja ammattitaidottomia hoitajia. Vastuuntuntoiset hoitajat väsyvät ja lähtevät pois.

Sinikka Berg on itsekin sairauslomalla, eikä ole varma, palaako enää koskaan hoitajaksi.

Sinikka Berg
3:12    Katso osa Sinikan haastattelusta

"Hankala hoitaja" puhui suunsa puhtaaksi, mutta se ei muuta kokonaiskuvaa. Vaikenemisen muuri hoitoalalla näyttää vain vahvistuvan. Jotain on pahasti vialla, jos ikäihmiset pelkäävät kuolemaakin enemmän kohteluaan hoitopaikoissa. Eikö pelkoja, turhiakin sellaisia, hälventäisi parhaiten avoimuus?

Ja eikö hoitajilla pitäisi olla velvollisuuskin nostaa esille näkemäänsä huonoa kohtelua? Sen sijaan, että he uhkaavat menettää työnsä ja leimautua hankaliksi.

Kuvauskieltoja perustellaan vanhusten suojaamisella, mutta suojataanko samalla huonoa hoitokulttuuria, sen näyttämistä ulkomaailmalle?

Kaivattaisiin tosi-tv:tä vanhustenhoidosta, mutta Sinikka Bergin entisessä työpaikassakin surraavat vain talon omat valvontakamerat.

Vaikenemisen kulttuuria ruokkii myös se, että osa yrityksistä vetoaa liikesalaisuuksiin.

Eräs yksityisestä hoivayrityksestä irtisanoutunut perusteli lähtöään tällä tavoin:

– Arvomaailma on kovaa bisnestä, täytyy tuottaa omistajille paljon rahaa. Olette nyt asian ytimessä. Mutta en voi paljastaa mitään konkreettista, ne ovat liikesalaisuuksia.

Tässä kaikki, mitä hän uskalsi sanoa.

Jos suunta on tämä, tiedämmekö kohta lainkaan, mitä hoivakotien seinien takana tapahtuu? Sen luulisi kiinnostavan meistä jokaista. Kaikkihan me toivomme hyvää vanhuutta.

Vanhuskyselyymme vastanneilla oli selvä käsitys, millaisissa oloissa vanhuus olisi parasta viettää. Tarvittaisiin perhekoteja, joissa on seuraa, yhteinen olohuone. Kodinomaista hoitoa ja yhteisöasumista.

Myös tällaisista paikoista on meille kerrottu. Niihin kameroillakin on vapaa pääsy.

Meillä järjestetään asukkaille asukaskokous joka toinen viikko, jolloin he voivat kertoa mitä he haluavat. Asukkaamme ovat toivoneet kuoron perustamista jo jonkin aikaa ja nyt tuntui olevan sopiva hetki sen perustamiseen. Kuoromme keski-ikä on reilusti yli 80 vuotta, taitaa olla lähempänä 90 vuotta, mutta jokainen heistä elää voimakkaasti mukana projektissamme. – Hoivakodin työntekijä Parempaa paikkaa ei voisi toivoa vanhukselle - sinne päästään, ei jouduta! Ihan tavallinen omakotitalo, jossa on 12 hoitopaikkaa ja aivan uskomattoman ihanat hoitajat - oikein oma rotu - ja tarmokas johtaja! Ruoka tehdään kotona ja kaikki ovat kuin suurta perhettä. Juhlitaan jokaista synttäriä ja jopa nimipäivää ja aina on vieraillekin pannu kuumana pullan kanssa. Asukkaat ovat erikuntoisia, liikuntakyvyttömistä vikkeliin muistisairaisiin, mutta kaikille riittää yksilöllistä kohtelua. Siellä tulee aina hyvä mieli! – Omainen Se hoiva mitä äitini hoivakodissa sai oli aivan uskomatonta. Hoitohenkilökunta paistoi asukkaille lättyjä, grillasi makkaroita, järjesti laulu- ja muita yhdessäolo hetkiä, sekä retkiä torille ja ulkomuseoon.
Ja milloin tahansa vierailin äitini luona, hän oli hyvällä tuulella ja puhtaana, enkä koskaan haistanut pissaa hänen huoneessaan, eikä häntä tuuletettu huoneessaan sairaaksi. – Omainen

Lisää aiheesta ja Sinikan koko haastattelu illan A-studiossa (20.1.2014) kello 21 TV 1.

Aluksi sen piti olla vain yksi juttu vanhuksista A-studioon. Kesällä 2013 oli hyväksytty pitkään odotettu vanhuspalvelulaki. Olisi hyvä hetki katsoa, missä vanhustenhuollossa tällä hetkellä mennään. Mutta mitä uutta kerrottavaa siitä enää olisi?

Elokuun lopussa päätimme tehdä vanhustenhoidosta kyselyn, jonka aihetta ei rajattu tarkasti. Pyysimme katsojilta kokemuksia, mielipiteitä ja tarinoita.

Vastausten vyöry oli hämmentävä! Viestejä tulvi sähköpostiin ja keskustelupalstalle. Niissä näkyi vanhustenhoidon koko kirjo: omaishoidosta ympärivuorokautiseen hoitoon.

Oli yllätys, miten suuri tarve ihmisillä oli päästä kertomaan kokemuksistaan. Pitkien viestien lopussa monet kiittivät siitä, että saivat vuodattaa asiat jollekulle. "Teette tärkeää työtä.", "Toivottavasti tämä saa aikaan muutoksen.", "Kirjoitan tätä yövuorossa, kiitos, kun jaksoit lukea loppuun."

Polveilevien ja tunteikkaiden tarinoiden taustalta alkoi hahmottua isoja periaatteellisia kysymyksiä.

Potilas saa eteensä hienoksi jauhettua mössöä, vaikka kykenee pureskelemaan ja nielemään. Näykkii ruokaa pari, kolme kertaa lusikan kärjellä ja ottaa pari lusikallista juomaa, koska lasi ei pysy enää kädessä ja kukaan ei ymmärrä antaa korvamukia. Nukahtaa tuoliin. Kukaan ei auta. Nukkuu pöydässä ainakin tunnin. Lähes koskematon ruoka viedään pois tai se tungetaan kylmänä suuhun.– Hoitaja

Osastoille jää vain osastonhoitajan kanssa "samanmielisiä" töihin.Tyttärelleni oli sanottu heti ensimmäisenä päivänä:"sitten et ala löpisemään vanhusten kanssa tai me kaikki joudumme AINA puhumaan heille."Kaksi kuukautta tyttäreni kesti ja lähti pois.– Hoitajan äiti

Äitini joutui heti aamuisin pyörätuoliin sidotuksi, koska kukaan ei ehdi kulkea rinnalla. Hän on nyt sopeutunut istumaan päivät aamusta iltaan pyörätuolissa, mutta alussa se oli hänelle tuskallista.Kävelemään pääsee vain satunnaisesti wc:hen tai yhteiseen ruokasaliin. Nukkumaan laitetaan laidalliseen sänkyyn jo noin klo 17, koska hoitajia ei ole riittävästi yksilöllisempien toiveiden/tarpeiden huomioimiseen.– Omainen

Vaipat vaihdettiin vain aamulla ja illalla, minkä vuoksi monilla vanhuksista oli kipeitä haavaumia intiimialueilla.Jotkut virkeimmät vanhukset pyrkivät välillä saamaan kontaktia hoitajiin, mutta monet hoitajista huusivat vanhuksille: "mene takaisin huoneeseesi ja pysy siellä!" Säännöllistä ulkoilua vanhuksilla ei ole.– Työharjoittelija vanhainkodissa

Vanhukset siirretään kuntakeskusten suuriin vanhain- ja hoitokoteihin. Tällaisilla toimenpiteillä ei oteta huomioon ollenkaan inhimillisyyttä, vaan ainoastaan raha. Luin kyselytutkimuksen vanhusten mielipiteistä. 100-vuotias vanhus oli kiinnittänyt huomiota siihen, että matot ulkoilevat enemmän kuin vanhukset.– Huolestunut kansalainen

Neljän hengen huoneessa neljä dementikkoa, kukaan ei valvo mitä oven takana tapahtuu, kun hoitajia on niin vähän. Toiset potilaat repivät toisia, varastelevat tavaroita ja saattavat lyödäkin. Äiti ahdistuu kaikesta. Omaiset näkevät sairaalan käytävällä tapahtuman, joka ei hevin unohdu: potilas avaa huoneen oven, on housut kintuissa ja huutaa: "apua tulkaa auttamaan!". Tähän hoitaja huutaa käytävän päästä: "turpa kiinni ja vedä ovi perässäs kiinni!" Toiset hoitajat tuhahtavat: "täällä on omaisia!" Omaiselle tulee tunne, että kun omaiset eivät ole läsnä, potilasta saa kohdella miten vaan.– Omainen

Emme varsinaisesti yllättyneet siitä, että ihmiset halusivat kertoa nimenomaan vanhustenhoidon epäkohdista. Moni purki samalla tuntojaan, joita omaisen vanheneminen heissä herätti. Puhelutkin venyivät helposti yli tunnin mittaisiksi.

Se mikä yllätti oli pelko. Kukaan viestien lähettäjistä ei halunnut puhua asiasta julkisesti omalla nimellään. Televisiohaastattelusta oli turha haaveillakaan. Moni pelkäsi, että epäkohtiin puuttuminen vaikuttaisi vanhuksen hoitoon. Pelättiin suorastaan kostoa.

Emme varsinaisesti yllättyneet siitä, että ihmiset halusivat kertoa nimenomaan vanhustenhoidon epäkohdista. Moni purki samalla tuntojaan, joita omaisen vanheneminen heissä herätti. Puhelutkin venyivät helposti yli tunnin mittaisiksi.

Se mikä yllätti oli pelko. Kukaan viestien lähettäjistä ei halunnut puhua asiasta julkisesti omalla nimellään. Televisiohaastattelusta oli turha haaveillakaan. Moni pelkäsi, että epäkohtiin puuttuminen vaikuttaisi vanhuksen hoitoon. Pelättiin suorastaan kostoa.

Olen vakuuttunut, että vain osa näistä kaltoinkohtelutapauksista tulee tietoon. Kynnys riitauttaa tällaisia asioita on todella korkea.Kun juttelen vanhainkodin pihalla muiden omaisten kanssa, lähes kaikilla on jotain ikävän sorttista kokemusta omaistensa hoidosta. Minun on oltava nyt varovainen, etten paljasta mitään konkreettista, koska näitä taatusti lukee myös moititut tahot.– Hoitaja

Jotta emme äitini kanssa joutuisi koston kohteeksi, pyydän, että nimeäni eikä paikkakuntaani julkaista.– Omainen

Onko äitini huono kohtelu omaa syytäni, kun olen pyrkinyt aktiivisesti puuttumaan havaitsemiini epäkohtiin? Näinhän asia ei tietenkään saisi olla.Miten kohdellaan niitä vanhuksia, joiden omaiset eivät tiedä, eivät osaa tai halua "olla häiriöksi"?– Omainen

En halua mitenkään kohdentaa yllä olevaa, ettei se heijastu anopin kohteluun. Pelottaa, mikä on oma tuleva kohtalo, kun lapsemme asuu perheineen kaukana.– Omainen

En uskalla antaa haastattelua – joudun itsekin samaan paikkaan kun vanhenen.– Omainen

Useat viestien lähettäjistä olivat itsekin eläkkeellä ja heidän vanhempansa jo hyvin iäkkäitä, liki 100-vuotiaitakin. Omaisia ahdisti ajatus siitä, millaista hoitoa he itse aikanaan saavat.

Viesteissä korostui myös tärkeä vaatimus vanhusten itsemääräämisoikeudesta - häntä ei pitäisi kohdella kuin lasta.

Hyvin yleinen huolenaihe viesteissä oli se, että huonokuntoisia vanhuksia pidetään väkisin kotona ilman riittäviä tukitoimia.

Tästä meille kirjoitti myös Hannele Danet. Hän lähti rohkeasti kertomaan haastattelussa 97-vuotiaan äitinsä tilanteesta.

Inkeri Tammivuoren tarina kosketti ihmisiä, ehkä osittain siksi, että vanhukset niin harvoin tässä yhteiskunnassa pääsevät itse ottamaan kantaa heitä koskeviin asioihin. Inkeri oli ihmisen ääni asiassa, jossa enimmäkseen keskustellaan määristä, tavoitteista ja budjeteista, kuten tytär jälkeenpäin meille kirjoitti.

Inkeristä tulikin julkkis! Hänestä puhuttiin ruokakaupoissa, ja jopa pääministeri kommentoi hänen puheitaan televisiossa.

Syksyn mittaan keskustelu vanhusten kotona asumisesta vain yltyi, kun hallitus linjasi marraskuussa rakennepaketissaan, että vanhusten laitoshoitoa vähennetään.

Inkeri Tammivuoren haastattelu oli pakko tehdä sateisena päivänä sairaalan pihalla, koska sairaala kielsi kuvaamisen hänen hoito-osastollaan. Sairaala vetosi ahtaisiin tiloihin ja siihen, että muut hoidettavat häiriintyisivät.

Myöhemmin toista juttua tehdessä kuvauskieltoa perusteltiin meille sillä, että "omaiset eivät tykkää ja tulee hankaluuksia".

Yksityisessä hoivapaikassa oli vieläkin tiukempi linja: kuvaaminen kiellettiin jopa ulkona hoivakodin tontilla.

Jostain syystä asennoituminen kuvaamiseen on erityisen nihkeää juuri vanhusten hoitolaitoksissa. Yleensä ei auta, vaikka kuinka lupaisi kuvauksissa kunnioittaa vanhusten yksityisyyttä ja toimia paikan päällä hienotunteisesti.

Suurin osa viesteistä oli tullut omaisilta, joten pyysimme lokakuussa A-studion lähetyksessä erityisesti hoitajia kertomaan meille kokemuksistaan. Syntyisikö niistä erilainen kuva vanhustenhoidon tilasta kuin omaisten tunteellisista tilityksistä?

Hoitajillakin näytti olevan tarve avautua. Kiire mainittiin usein, mutta vielä useammin esiin nousivat hoitohenkilökunnan asenteet. Eräs hoitoalalle muista töistä vaihtanut sanoi yllättyneensä ja järkyttyneensä siitä, miten paljon alalla on ihmisiä, jotka haluaisivat olla jossain muualla.

En voisi ikinä antaa omaa äitiäni nykyisen hoidon piiriin. Ilman vapaaehtoisia ja omaisia eivät vuodepotilaat koskaan pääsisi ulos... Vuoteesta nostetaan pyörätuoliin, mikäli omaiset (ne hankalat) niin VAATIVAT, muutoin he makaavat koko ajan vuoteissaan. Ruokailuun ei anneta tarpeeksi aikaa, vaan hitaammat jäävät ilman ruokaa.Kaksi vaippaa per OLIO päivässä, joka makaa vuoteessaan. Muuhun ei varaa, kun säästetään.– Hoitaja

Hoitajista on huutava pula, suurin osa tahtoo ensiapuun tai muuhun akuuttiin paikkaan. On aivan liian vähän hyviä ja empaattisia hoitajia vanhusalalla.Vanhuksia ei mielestäni pidetä niinkään likaisina, vaan heitä hoidetaan kyllä. Perushoidetaan. Siihen se pääpiirteittään jääkin.Jos vanhus saisi valita perushoidon tai empaattisen kanssakohtaamisen ja läsnäolon välillä, olisi se vastaus jälkimmäinen.– Hoitaja

Hoivakoti, jossa työskentelin, ei mielestäni lainkaan kärsinyt työvoimapulasta, meitä työntekijöitä oli!Tunnistan vanhuksien kapinoinnissa pikkulasten uhmaa – heitähän ei noteerata muuten kuin ruokinta-automaatteina.Nyt minun odotetaan sitten toimivan, kuten talossa on totuttu: nauramaan ja ilkkumaan näille kakkapöksyille, joiden kovakourainen käsittely on oikeutettua, koska he ovat täysin meidän hoitomme varassa, eivätkä "enää tiedä omaa parastaan".– Hoitaja

Hyvässä hoidossa kaikki lähtee hoitajan omasta korkeasta työmoraalista. Ja jos moraali alkaa hiipua, on osattava vaihtaa alaa. Nuorille opiskelijoille aina sanon, että muuta ei tarvita kuin halu. Halu olla hyvä toiselle ihmiselle, ottaa lähelle. Kaikki haavahoidot, pistämiset, toimenpiteet ovat tekniikkaa, jonka jokainen oppii.Kun joku saa huonoa hoitoa tai tylyä kohtelua, sana leviää nopeasti. Yleisin pelon aihe luultavasti on juuri kohtelu tai hoito, ei esimerkiksi kuolemanpelko.– Hoitaja

Hoitajalla on valta esimerkiksi viedä ruoka pois, jos potilas ei pysty syömään riitävän nopeasti, olla vaihtamatta vaippaa kuin vasta illalla, olla kääntämättä ihmistä yön aikana ollenkaan. Jättää ihminen vuodepotilaaksi, vaikka hän jaksaisi istua esimerkiksi ruokailujen ajan, ainakin välillä.Hyviä, työllensä omistautuneita hoitajia on onneksi valtaosa ja me emme yleensä välitä huonosta maineesta ja julkisuudesta. Me saamme kiitoksen työstämme suoraan vanhuksen kasvoilta, se riittää, pitkälle.– Hoitaja

Esille tulisi nostaa myös lähihoitajien koulutus. Hoitajiksi päästään tai joudutaan. Näitä alalle "joutuneita" tulee syrjäytyneistä, syrjäytymisuhan alla olevista, mielenterveyskuntoutujista, alkoholi- ja päihderiippuvuuksista kuntoutujista. Onhan toki hienoa, että kaikilla halukkailla ja haluttomilla on mahdollisuus opiskella ja työskennellä, mutta kuka ottaa vastuun?– Hoitaja

Viesteistä kävi ilmi, että vanhuksia kyllä perushoidetaan, mutta siihen se pääpiirteittäin jääkin.

Eivät omaisetkaan olisi vaatineet kuuta taivaalta, vaan viesteissä toistuivat aivan yksinkertaiset toiveet vessaan pääsemisestä, rauhallisesta ruokailusta, virikkeistä ja ulkoilusta. Karuimmillaan perushoitoon kuuluu kuitenkin vain ruokailu ja vaipat.

Miksi vanhuksia ei viedä säännöllisesti vessaan? Ikääntynyt ihminen on käynyt koko ikänsä itse vessassa ja sitten sairastuttuaan hänelle sanotaan, että tee vaippaan, vaikka autettuna voisi käydä vessassa. Tästä seuraa, että vanhus ei juo riittävästi, ettei häiritsisi hoitajia ja märkä vaippa sekä vähäinen juominen altistavat virtsatieinfektioille ja lääkekierteelle.Vähäinen juominen aiheuttaa myös sekavuutta.– Omainen

Suihkussa käytetään vain kerran viikossa, mikä on ihan liian vähän, vaikka upea suihkutila on omassa huoneessa jokaisella asukkaalla. Ei ole aikaa.Ulkoilua ei ole lainkaan, vaikka heille tehtiin aidattu sisäpiha, jossa on penkit ja luontoa ympärillä.Uudessa paikassa piti olla askartelua, leipomista ja muuta yhteistä tekemistä, mutta ei meidän äidille.Ilmeisesti työ on helpompaa hoitaa, kun kaikki ovat omissa huoneissaan.– Omainen

Viime keväänä tyttärentyttöni oli työharjoittelussa.Kun hän ei ollut totellut osastonhoitajaa olla puuttumatta öisiin kellonsoittoihin, oli osastonhoitaja kehoittanut häntä hakeutumaan muualle töihin.Hän kertoi myös kerran itkusilmässä, miten vanhukset olivat kysyneet, kun oli ruokana ollut raakoja perunoita: "Ollaanhan me vielä sentäs ihmisiä".– Hoitajan äiti

Vuodeosastolla ei ole virikkeitä, ruuat syötetään tosi nopeasti, väliin laittamatta edes tekohampaita suuhun. Ei kuntouteta, ei ulkoilua, vuoteesta ylhäällä oloa on vain noin neljä tuntia ja 20 tuntia taas vuoteessa. Todella rankkaa seurata tätä hoitokulttuuria ja vaatia parempaa hoitoa.– Omainen

Syksyn kuluessa teimme juttuja niistä aiheista, jotka viestien perusteella herättivät eniten huolta.

Huomasimme, että vanhustenhuollon murros aiheuttaa suurta neuvottomuutta, erilaiset maksut hämmentävät ja asioista on hankalaa saada selvää. Jopa meiltä ryhdyttiin kysymään ohjeita, miten pitäisi toimia.

Mutta edelleen meiltä puuttui juttu, jossa hoitajat itse kuvaisivat vanhustenhoidon arkea.

Eräs työntekijä oli ensin valmis kertomaan siitä, mitä hän näkee työssään, kunnes puhui esimiehensä kanssa. Esimies sanoi meille, että hän ei voi kieltää alaistaan. Mutta siinä tapauksessa tämä antaisi haastattelun yksityishenkilönä, ja siitä pitäisi tehdä myös ilmoitus kaupungin sosiaali- ja terveysvirastoon. Eipä ihme, että työntekijä katsoi parhaaksi pysytellä vaiti.

Toinen, yksityisessä hoivakodissa työskennellyt epäröi, koska muisteli allekirjoittaneensa työnantajan pyynnöstä salassapitosopimuksen.

Epäkohdista on puhuttu jo paljon, ihmiset ovat turtuneet. Haastattelu ei toisi parannusta, tulisin sillä uhalla, että menee työmahdollisuudet. Tulisi hankala maine työntekijänä. Piirit on niin pienet.– Hoitaja

Henkilökunnan tulisi olla tilanteessa, jossa asioista voi puhua ääneen ja omilla kasvoilla… Niinpä.– Keikkatyöntekijä

Suureksi ihmeeksi eräänä päivänä yksi hoitaja soittikin meille itse. Lähihoitaja Sinikka Bergin mitta oli tullut täyteen.

Helsinkiläistynyt Berg on työskennellyt hoitajana yli 30 vuotta ja siitä suurimman osan vanhustenhoidossa. Hänen mukaansa hoitokulttuuri on viime aikoina muuttunut rajusti, ja alalle on ajautunut epäpäteviä ja ammattitaidottomia hoitajia. Vastuuntuntoiset hoitajat väsyvät ja lähtevät pois.

Hoitaj Sinikka Berg piirroskuvassa.
Helsinkiläinen lähihoitaja Sinikka Berg arvostelee vanhustenhoidon nykytilaa. Bergin haastattelu kokonaisuudessaan A-studiossa 20.1.2014 klo 21.00.

Sinikka Berg on itsekin sairauslomalla, eikä ole varma, palaako enää koskaan hoitajaksi.

"Hankala hoitaja" puhui suunsa puhtaaksi, mutta se ei muuta kokonaiskuvaa. Vaikenemisen muuri hoitoalalla näyttää vain vahvistuvan. Jotain on pahasti vialla, jos ikäihmiset pelkäävät kuolemaakin enemmän kohteluaan hoitopaikoissa. Eikö pelkoja, turhiakin sellaisia, hälventäisi parhaiten avoimuus?

Ja eikö hoitajilla pitäisi olla velvollisuuskin nostaa esille näkemäänsä huonoa kohtelua? Sen sijaan, että he uhkaavat menettää työnsä ja leimautua hankaliksi.

Kuvauskieltoja perustellaan vanhusten suojaamisella, mutta suojataanko samalla huonoa hoitokulttuuria, sen näyttämistä ulkomaailmalle?

Kaivattaisiin tosi-tv:tä vanhustenhoidosta, mutta Sinikka Bergin entisessä työpaikassakin surraavat vain talon omat valvontakamerat.

Vaikenemisen kulttuuria ruokkii myös se, että osa yrityksistä vetoaa liikesalaisuuksiin.

Eräs yksityisestä hoivayrityksestä irtisanoutunut perusteli lähtöään tällä tavoin:

– Arvomaailma on kovaa bisnestä, täytyy tuottaa omistajille paljon rahaa. Olette nyt asian ytimessä. Mutta en voi paljastaa mitään konkreettista, ne ovat liikesalaisuuksia.

Tässä kaikki, mitä hän uskalsi sanoa.

Jos suunta on tämä, tiedämmekö kohta lainkaan, mitä hoivakotien seinien takana tapahtuu? Sen luulisi kiinnostavan meistä jokaista. Kaikkihan me toivomme hyvää vanhuutta.

Vanhuskyselyymme vastanneilla oli selvä käsitys, millaisissa oloissa vanhuus olisi parasta viettää. Tarvittaisiin perhekoteja, joissa on seuraa, yhteinen olohuone. Kodinomaista hoitoa ja yhteisöasumista.

Myös tällaisista paikoista on meille kerrottu. Niihin kameroillakin on vapaa pääsy.

Lisää aiheesta ja Sinikan koko haastattelu illan A-studiossa (20.1.2014) kello 21 TV 1.

Meillä järjestetään asukkaille asukaskokous joka toinen viikko, jolloin he voivat kertoa mitä he haluavat. Asukkaamme ovat toivoneet kuoron perustamista jo jonkin aikaa ja nyt tuntui olevan sopiva hetki sen perustamiseen. Kuoromme keski-ikä on reilusti yli 80 vuotta, taitaa olla lähempänä 90 vuotta, mutta jokainen heistä elää voimakkaasti mukana projektissamme.– Hoivakodin työntekijä

Parempaa paikkaa ei voisi toivoa vanhukselle - sinne päästään, ei jouduta! Ihan tavallinen omakotitalo, jossa on 12 hoitopaikkaa ja aivan uskomattoman ihanat hoitajat - oikein oma rotu - ja tarmokas johtaja! Ruoka tehdään kotona ja kaikki ovat kuin suurta perhettä. Juhlitaan jokaista synttäriä ja jopa nimipäivää ja aina on vieraillekin pannu kuumana pullan kanssa. Asukkaat ovat erikuntoisia, liikuntakyvyttömistä vikkeliin muistisairaisiin, mutta kaikille riittää yksilöllistä kohtelua. Siellä tulee aina hyvä mieli!– Omainen

Se hoiva mitä äitini hoivakodissa sai oli aivan uskomatonta. Hoitohenkilökunta paistoi asukkaille lättyjä, grillasi makkaroita, järjesti laulu- ja muita yhdessäolo hetkiä, sekä retkiä torille ja ulkomuseoon.Ja milloin tahansa vierailin äitini luona, hän oli hyvällä tuulella ja puhtaana, enkä koskaan haistanut pissaa hänen huoneessaan, eikä häntä tuuletettu huoneessaan sairaaksi.– Omainen