Automyynti elpyy – joulukuu oli paras vuosiin

Kauppa kävi 13 prosenttia vuodentakaista vilkkaammin. Vaikka myyntimäärien kasvu oli nopeaa, autoja myytiin joulukuussa kolmanneksi vähiten sitten vuoden 2003.

talous

Automyynnissä näkyy merkkejä elpymisestä. Euroopan automyynti kasvoi joulukuussa eniten sitten vuoden 2009, kertoo Euroopan autonvalmistajien liiton torstaina julkaisema tilasto.

Italia on yksi niistä maista, joissa autokauppojen ovet alkoivat käydä tiheämmin: Italian myynti oli huvennut kuukausi kuukaudelta vuoden alusta lukien. Euroalueen velkakriisin uhreista Kreikka ja Portugali mittasivat autokaupan kasvua joulukuussa toistakymmentä prosenttia.

Automyynti kasvoikin koko EU:n alueella 13,3 prosenttia verrattuna joulukuuhun 2012. Vuonna 2009 vuosikasvua oli 16,6 prosenttia.

Yhteensä autoja myytiin EU-alueella 948 000 kappaletta. Vaikka myyntimäärien kasvu oli nopeaa, autoja myytiin joulukuussa kolmanneksi vähiten sitten vuoden 2003. Mukava joulukuu ei välttämättä ole lupaus menestysvuodesta: 2014 odotettavissa on alan mukaan vaimeaa kasvua ja tuloksellisia tappioita, koska ylimääräinen kapasitetti lisää hintapaineita.

Automarkkinoiden menestyjiä olivat Renaultin halvempi Dacia-merkki sekä Volkswagen, joka lisäsi myyntiään huomattavasti eri hintaluokissa Audista edullisempiin Skoda- ja Seat-merkkeihin. Joulukuu oli vahva myös tappiollisille autonvalmistajille sekä niille, joilla ei ole ollut uutuusmalleja esiteltäväksi.