Kuntaliitto: Rakennemuutosalueet maksavat työmarkkinatukiuudistuksen

Työmarkkinatuen rahoitusuudistuksessa kuntien vastuu pitkäaikaistyöttömyyden kitkemisessä on kasvamassa. Kuntaliitto pelkää, että lisäkustannukset kaatuvat niiden kuntien niskaan, jotka ovat eniten avun tarpeessa.

Kotimaa
Stora Enso, Summan tehtaat
YLE / Jani Aarnio

Kuntaliitto vaatii valtiolta lisää voimavaroja rakennemuutosalueiden tukemiseen. Kuntaliitto on huolissaan ensi vuonna tehtävästä työmarkkinatuen rahoitusuudistuksesta.

Hallitus päätti uudistuksesta viime vuonna kehysriihessään. Tarkoituksena on lisätä kuntien vastuuta pitkäaikaistyöttömyyden hoidossa. Tällä hetkellä valtio maksaa työmarkkinatukea 500 päivää, jonka jälkeen puolet maksuvastuusta siirtyy kunnille. Ensi vuodesta eteenpäin vastuu jakaantuu jo 300 päivän jälkeen. Jos kunta ei tässä ajassa onnistu hankkimaan työttömälle uutta työtä tai muuta sijoituspaikkaa, se joutuu maksumieheksi.

Kuntaliitto on laskenut, että uudistus maksaa kunnille 150 miljoonaa euroa. Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen pelkää, että suuri osa koko kustannuspotista tulee juuri niiden kuntien kustannettavaksi, joissa ahdinko on suurin. Kietäväinen ottaa esimerkeiksi Kouvolan ja Salon.

– Tämä on hyvin haasteellinen asia. Kunnan voimavarat vähenevät ja samanaikaisesti työttömyyden myötä kuntien palvelujen kysyntä kasvaa. Se on sellainen yhtälö, joka näkyy tällä hetkellä rakennemuutospaikkakunnilla. Jos kuntien vastuuta lisätään, pitää lisätä myös voimavaroja, Kietäväinen sanoo.

Työ- ja elinkeinoministeriöstä kerrotaan, että uudistuksen tavoitteena on kannustaa kuntia pitkäaikaistyöttömyyden tehokkaampaan hoitoon. Ministeriön edustajan mukaan jokainen kunta voi omalla toiminnallaan vaikuttaa uudistuksen lopputulokseen. Tarkoitus on, että uudistus palvelisi sekä kuntia että valtiota.

Timo Kietäväinen on skeptinen. Hänen mielestään koko uudistusta pitäisi pohtia vielä uudelleen.

– Voi olla hyväkin asia, että kuntien vastuuta työttömyyden hoidosta lisätään, mutta se ei voi olla syy, jolla kuntia jälleen kerran rangaistaan.

Uudistuksen vaikutuksia pohditaan parhaillaan sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa osallistuvan sosiaaliturvan työryhmässä.