Tutkimus: Koomikoiden persoonallisuudessa psykoottisia piirteitä

Oxfordin yliopiston tuoreen tutkimukseen mukaan koomikoilla on tavallista enemmän taipumusta impulsiivisuuteen, epäsosiaaliseen käytökseen ja läheisyyden välttelyyn.

Ulkomaat

Tutkijoiden mukaan ihmisiä hauskuuttavien koomikkojen salaisuus saattaa piillä persoonallisuuden epätyypillisessä rakenteessa. Koomikot saavat nimittäin verrokkiryhmää korkeampia pisteitä neljästä psykoottisesta luonteenpiirteestä, ilmenee lääketieteellisessä aikakauslehdessä British Journal of Psychiatryssä torstaina julkaistusta tutkimuksesta.

Näitä piirteitä ovat taipumus impulsiiviseen ja epäsosiaaliseen käytökseen sekä taipumus läheisyyden välttelyyn.

– Huumorin synnyttämiseen tarvittavat piirteet ovat merkittävästi samanlaisia kuin ne piirteet, joita on skitsofreeniseen tai kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön liittyvässä psykoosissa olevien ihmisten ajattelussa, sanoi tutkimusta johtanut Gordon Claridge Oxfordin yliopistosta.

Vaikka kyseessä olevia piirteitä pidetään "psykoottisina", ne voivat olla myös täysin terveitä, kuten taipumusta luovaan ajatteluun.

– Skitsofreeninen psykoosi voi itsessään vähentää kykyä huumoriin, mutta lievemmässä muodossaan se saattaa lisätä kykyä yhdistellä outoja tai epätavallisia asioita tai ajatella "laatikon ulkopuolelta", Claridge sanoo.

Myös maaninen ajattelu – mikä on tavallista kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsiville – saattaa auttaa henkilöä yhdistämään ideoita siten, että syntyy uusia, ainutlaatuisia ja hauskoja yhteyksiä.

Verrokkeina näyttelijät ja ei-luovien alojen työntekijät

Tutkimuksessa tutkijat pyysivät 523 koomikkoa Australiassa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa täyttämään ihmisten psykoottisia piirteitä mittaavan verkkokyselyn. Tutkituista 404 oli miehiä ja 119 naisia.

Tutkitut piirteet olivat "epätavalliset kokemukset", kuten usko telepatiaan ja paranormaaleihin tapahtumiin, "kognitiivinen sekavuus", kuten vaikeus keskittyä, "introvertti kyvyttömyys tuntea mielihyvää" ja "impulsiivinen sopeutumattomuus", kuten taipumus harkitsemattomaan sekä epäsosiaaliseen käyttäytymiseen.

Verrokkiryhmiä oli kaksi: toisessa oli 364 näyttelijää ja toisessa 831 ei-luovissa ammateissa työskentelevää ihmisiä. Tutkijoiden mukaan koomikot saivat selvästi korkeammat pisteet kaikissa tutkitussa neljässä piirteessä.

Lähteet: Reuters