Epäluottamus lastensuojelua kohtaan ei syntynyt tyhjästä

Lastensuojelun tilaa kritisoidaan nyt monella suulla. Keskeisimpiä ongelmia on virallisestikin tunnustettu olematon valvonta.

Kotimaa
Aluehallintovirastojen tekemät valvontapäätökset lastensuojelussa vuosina 2010-2012.
Aluehallintovirastojen tekemät valvontapäätökset lastensuojelussa vuosina 2010-2012.

Suora Linja on käsitellyt tällä viikolla teemanaan lastensuojelua. Ajatus lähti toissa viikolla YouTubessa julkaistun "lastensuojeluvideon" aiheuttamasta hälinästä. Videolla oululaiset huostaanotetut kaksospojat haetaan kotoaan sosiaalityöntekijän ja poliisin voimin. Videon on kuvannut poikien isä ja sen levitykseen laittoi Suoran linjan haastattelema Tuomas Pellonperä.

Tapaus sysäisi pohtimaan, vallitseeko lastensuojelun asiakkaiden ja viranomaisten välillä luottamuspula, joka kaipaisi lähempää tarkastelua. Oulussa kuvattu video ei suinkaan ole ainut laatuaan, vaan etenkin internetistä löytyy vastaavanlaisten videoiden lisäksi erilaisia "aktivismin" muotoja: blogeja, ryhmiä ja keskusteluita, joiden viesti on yksinkertaistaen tämä: suomalainen lastensuojelu on kriisissä ja huostaanotoissa kohdellaan epäoikeudenmukaisesti vanhempia, lapsia tai molempia. Sama viesti toistui Suoran Linjan verkkokeskustelussa.

– Huostaanottoluvut Suomessa ovat pieneen väestöön aivan hirvittävät. Kai tuossa systeemissä joku mättää sillä huostaanottoluvut ovat kasvaneet tasaisesti jo vuodesta 1995, kommentoi Late34.

Keskustelun perustella näyttäisi olevan kuitenkin myös niin, kuten Marketta Mattila Yle Radio 1:n Ykkösaamun kolumnissaan totesi: Kelvottomien vanhempien ja kelvottomien sosiaalityöntekijöiden määrä on räjähdysmäisessä kasvussa riippuen siitä, kenen kannalta todellisuutta tulkitaan.

Epäluottamus – miten sitä mitataan?

Virallisemmin epäluottamusta voi mitata sillä, paljonko kansalaiset ovat tehneet valituksia, kanteluita tai muistutuksia viranomaisten toimista. Kuten lastensuojelussa vähän kaikki muukin, myös valvonta on hajautettu eri tahoille. (siirryt toiseen palveluun) Valvontavastuuta on kuntien sosiaalityöntekijöillä, aluehallintovirastoilla, Valviralla, eduskunnan oikeusasiamiehellä ja valtioneuvoston kanslerilla. Kokonaiskuvaa on siis vaikea saada.

Tähän hätään sain lukuja lastensuojelua koskevista valituksista Valviralta ja oikeusasiamiehen kansliasta. Ylläolevassa graafissa on esitetty Valviran luvut, joihin on koottu yhteen kaikki aluehallintovirastoille tulleet, ratkaistut valvonta-asiat vuosilta 2010–2012. Ne pitävät sisällään lastensuojeluun liittyvät kantelut, lausunnot, muut oma-aloitteisesti vireille otetut asiat sekä muut valvonta-asiat. Valviran sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston suunnittelija Mikko Kareisen mukaan aikaisemmilta vuosilta ei ole koottuja tilastoja, mutta oleellista on, että suunta on ollut kasvamaan päin.

Eduskunnan oikeusasiamiehen kansliasta annetut luvut ovat epätarkempia, mutta sama nouseva trendi on luettavissa niistäkin. Viime vuonna käsiteltiin noin – aivan viimeisimpien viikkojen lukujen vielä puuttuessa – 392 lasten oikeuksia koskevaa laillisuusvalvonta-asiaa, joista noin puolet koskee lastensuojelua. Vuonna 2010 vastaava luku oli 120, ja siis tästäkin luvusta puolet koskee lastensuojelua. Lastensuojelua koskevia kanteluita ei tilastoida oikeusasiamiehen kansliassa erikseen, ja siitä siis johtuu lukujen epämääräisyys.

Näiden erilaisten viranomaisten toimia moittivien toimien määrää voi tietenkin pitää pienenä jos ottaa huomioon, miten paljon huostaanottoja tehdään. Kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia oli vuonna 2012 suunnilleen Forssan väkiluvun (siirryt toiseen palveluun) verran, eli lähes 18 000.

Toisaalta on hyvä muistaa, että valtaosa lastensuojelutoimenpiteiden kohteiksi joutuneista lapsista tulee köyhistä perheistä, kuten THL:n erikoistutkija kertoo Iltalehden haastattelussa (siirryt toiseen palveluun). Jos huoli päivittäisestä toimeentulosta on suuri, onko silloin enää voimia ajaa oikeuksiaan?

Silloin matalan kynnyksen aktivismi kuten erilaisen materiaalin julkaiseminen verkossa voi toimia epävirallisena kanteluna, joka on julkisuutta saadessaan byrokraattista tapaa tehokkaampikin. Epätoivoinen kylläkin, kun projektissa uhrataan lasten yksityisyys, kuten Oulun tapauksessa kävi.

Täytyykö lapsi noutaa kuten rikollinen?

Oulun videossa kiinnitti huomiota myös poliisin mukanaolo. Selvisikin, että poliisia on tarvittu lastensuojelutilanteissa viime vuosina jatkuvasti enemmän. Päivittäin tulevia, lastensuojelutilanteita koskevia virka-apupyyntöjä varten poliisi laati ohjeen vuonna 2012. Toinen ohjeen laatijoista, poliisitarkastaja Ari Järvenpää kertoi Suoralle Linjalle, että sen laatiminen oli "yksi vaikeimmista ohjeista", jota hän on ollut laatimassa.

– Lapsen etu on siinä tilanteessa ykkösprioriteetti, mutta onhan ne haasteellisia tilanteita, Järvenpää muotoilee.

Suoraan Linjaan otti yhteyttä myös entinen poliisi Harri Lepistö. Hän kommentoi sähköpostilla poliisin osuutta lastensuojelutilanteessa näin:

– Minulle itselleni tuli pariin kertaan tosi huono ja likainenkin olo, kun jouduin olemaan mukana lapsien noutamisessa.--- Lapsen edun oli vaikea ymmärtää toteutuvan, kun hänen omaa tahtonsa ja mielipiteensä eivät kiinnostaneet ketään. Mielestäni poliisi on kokonaan väärä viranomainen, jos lapsia on ihan pakko lähteä noutamaan väkivalloin. Kyllä noutoasia on kyettävä hoitamaan niin, ettei se ole samanlainen kuin etsintäkuulutetun rikollisen kiinniotto.

Lepistön mielestä "monen lapsen kannalta kohtuuttoman koviin toimenpiteisiin johtaa virkailijoiden yksisilmäinen ohjeiden noudattaminen ja oman harkinnan vähäinen käyttö".

– Kuntien lastensuojelu saa myös sosiaaliministeriöstä soveltamisohjeet, joiden mukaan erilaisia tilanteita tulisi hoitaa. Ohjeet eivät aina jätä tilaa paikalliselle harkinnalle ollenkaan, vaan sosiaalityöntekijän toimien lainmukaisuutta arvioitaessa katsotaan vain asianmukaisia lainkohtia ja ministeriön soveltamisohjeita. Jos paikallisesti on harkittu asiaa toisin, voidaan sosiaalityöntekijää syyttää virkavelvollisuuksien laiminlyönnistä.

Lastensuojelun valvonta on olematonta

Aihe kirvoitti runsaasti myös suoria yhteydenottoja toimitukseemme. Pyrkimys oli kuulla eri tahoja, ja osa yhteydenotoista jalostui jutuksi asti. Kommentin tai haastattelun antoi esimerkiksi huostaanoton kohteeksi joutunut Henri Autero, lastensa huostaanoton kokenut vanhempi Riikka Kemppinen ja lastensuojelussa työskennellyt Kalle Pietilä.

Verkkokeskustelussa nousi esiin myös väitteitä siitä, että kunnat rahastavat huostaanotoilla. Kommentoijat moittivat lastensuojelukerrointa, joka jakaa valtion rahaa kunnille sitä runsaammin, mitä enemmän lapsia sijoitetaan kodin ulkopuolelle. Valtiovarainministeriön selvitysmies Arno Miettinen tyrmäsi rahastusväitteet, mutta kertoi Suoralle Linjalle, että lastensuojelukerrointa ollaan korvaamassa ikärakenteeseen perustuvalla kertoimella.

Myös silkkojen faktojen valossa ei jää muuta vaihtoehtoa kuin myöntää ongelmien olemassaolo. Sosiaali- ja terveysministeriön viime kesänä julkaistu raportti Toimiva lastensuojelu (siirryt toiseen palveluun) yksilöi myös tarkkaan sen, mikä lastensuojelussa ei toimi. Raportissa todetaan muun muassa, että yksi ongelma lastensuojelussa on sen "valvonnan resurssien äärimmäinen niukkuus".

Kuten edellä on todettu, valvontaa on hajautettu kunnan sosiaalityöntekijöille, aluehallintovirastoihin ja valtakunnan tasolla Valviralle. Aluehallintovirastoissa ja Valvirassa on edellä mainitun raportin mukaan kohdennettu lastensuojelun valvontaan alle yhdeksän henkilötyövuotta. Koko maassa. Lisäksi AVIt valvovat vain laitoksia, joten perhehoidon osalta ainoa valvova viranomainen on työssään useimmiten ylikuormitettu lapsen asioista vastaava sosiaaliviranomainen. Käytännössä "valvonta" kunnissa saattaa olla asiakassuunnitelman tarkistaminen kerran vuodessa.

Raportissa todetaan myös, että "kunnalle ja lastensuojelun ammattihenkilöille on annettu poikkeuksellisen paljon valtaa suhteessa asiakkaisiin".

Siis, paljon valtaa ja vain vähän valvontaa. Ei ihme, että epäluottamus pulpahtelee pintaan siellä ja täällä.

Raportissa ehdotetaan riippumattoman arviointineuvoston perustamista. Samansuuntaisia ideoita heitettiin myös Suoran linjan keskustelussa. Kommentoija** Tarvittaisiin perheministeri** kiteytti ajatuksen nimimerkkiinsä.

Auttaisiko sitten uusi hallinnollinen instanssi selättämään lastensuojelun ongelmat?