Oscar-ehdokkuuden saaneet suomalaiset: Tämä on jo palkinto

Pitääkö mun kaikki hoitaa? -lyhytelokuva pääsee ehdokkuuden myötä myös teatterilevitykseen Pohjois-Amerikassa.

kulttuuri
Selma Vilhunen (Keskellä)
Pitääkö mun kaikki hoitaa-lyhytelokuvan ohjaaja Selma Vilhunen, käsikirjoittaja Kirsikka Saari ja tuottaja Elli Toivoniemi kertovat tuntojaan Oscar-ehdokkuuden selvittyä.

Riemulla ei ollut rajoja Tuffi Filmsin toimistolla Helsingin Kalasatamassa. Vain hetkeä aikaisemmin oli tullut tieto, että elokuvatuotantoyhtiön lyhytelokuva Pitääkö mun kaikki hoitaa? oli saanut Oscar-ehdokkuuden.

– Aika absurdi fiilis, mutta onhan tämä tosi hauskaa. Onhan tämä tosi hienoa, kiteytti tuntojaan elokuvan ohjaaja Selma Vilhunen.

Vilhunen jännitti ehdokkuuden ratkeamista yhdessä tuottaja Elli Toivoniemen ja käsikirjoittaja Kirsikka Saaren kanssa kuohuviinin kera.

– Kyllä mä toivoin ehdokkuutta paljonkin, mutta kyllä se yllätyksenä tuli kuitenkin, Vilhunen jatkaa.

Elokuvan tekijät arvelevat, että Oscar-ehdokkuus tuli ennen kaikkea elokuvan huumorilla.

– Yksi syy voi olla se, että se on aika humaani. Vaikka siinä on näkökulmaa, niin se on kuitenkin aika ymmärtäväinen elokuva kaikkia osapuolia kohtaana, sanoo käsikirjoittaja Kirsikka Saari.

Iloa tekemiseen

Oscar-ehdokkuus voi joskus avata suurempiakin ovia maailman elokuvapiireihin. Sellaisesta Selma Vilhunen ei uskalla vielä unelmoida.

– Se merkitsee ainakin sitä, että mä pääsen tosi hyviin bileisiin ja tapaamaan mielenkiintoisia ihmisiä, Vilhunen nauraa.

– Tulee lisää intoa ja iloa omaan tekemiseen. Elokuvan tekeminen on hidasta ja vaatii uskoa. Tämä tuo uskoa omaan tekemiseen, sanoo Kirsikka Saari.

Tekijät eivät usko ehdokkuuden vaikuttavan suoraan suomalaisen elokuvan menestymiseen maailmalla.

– Voi tämä olla osatekijä jossakin isommassa tapahtumien sarjassa. Niistä pienistä osasista voi ajan kanssa jotain syntyä. Ei tästä yhtäkkiä mitään käänteen tekevää tapahdu, mutta toivon, että tämä voi osaltaan edesauttaa suomalaista elokuvaa kansainvälistymään, sanoo Vilhunen.

Lyhytelokuvalle poikkeuksellisen laajaa levitystä

Pitääkö mun kaikki hoitaa? -elokuvalle alkoi olla enemmän kysyntää jo siinä vaiheessa, kun se oli kymmenen lyhytelokuvan Oscar-listalla. Tuottaja Elli Toivoniemen mukaan kansainvälistä levitystä on tiedossa lisää, kun varsinainen ehdokkuus tuli.

– Elokuva lähtee teatterilevitykseen Pohjois-Amerikkaan ja myyntiin iTunes-nettipalveluun. Lisäksi yksittäisiä tv-myyntejä on ympäri maailmaa.

Toivoniemen mukaan tämä on merkittävää lyhytelokuvalle, jotka eivät yleensä pääse näin laajasti levitykseen.

Suomalaiset alkavat torstain juhlinnan jälkeen valmistautua varsinaisiin juhliin, Oscar-gaalaan.

– Olen kyllä ihan varma, ettei pystiä tule meille, mutta ei se haittaa ollenkaan. Jotenkin tuntuu, että jollain tavalla tämä on se palkinto.