Lappeenranta ainoana suomalaiskaupunkina Earth Hour City Challenge -kisaan

34 kaupunkia 14 maasta kilpailee tänä keväänä kestävän kehityksen tittelistä. Lappeenranta on kansainvälisessä kisassa mukana ainoana suomalaiskaupunkina.

Kotimaa
Tutkimusapulainen Miguel Lavado on asentanut paneeleita.
Teemu Leinonen

Lappeenranta on mukana WWF:n kansainvalisessä Earth Hour City Challenge -kilpailussa, jossa 34 kaupunkia kilpailee ilmastonmuutoksen vastaisilla toimilla.

Kisassa on mukana kaupunkeja 14 maasta. WWF:n Earth Hour City Challenge -kilpailuun osallistui yhteensä 163 kaupunkia ympäri maailmaa.

Kilpailu mittaa kaupunkien ilmastonmuutoksen vastaisia toimia esimerkiksi energiaan ja liikkumiseen liittyen. Kaupungit ovat avainasemassa päästöjen vähentämisessä, sillä globaalisti 75 prosenttia päästöistä aiheutuu kaupungeista. Kilpailun voittaja valitaan maaliskuussa.

Kaupunki ja yliopisto yhteistyössä

Kilpailun finaaliin päässyt Lappeenranta on investoinut viime vuosina huomattavasti tuuli- ja aurinkoenergian hyödyntämiseen ja tutkimukseen.

Eniten Lappeenranta on vähentänyt päästöjään siirtymällä kaukolämmön tuotannossaan bioenergiaan ja vetyyn. Myös joukkoliikenteen kävijämäärät ovat kasvussa ja aurinkoenergian investointeja tehdään monella taholla. Kaupunkirakenteen tiivistämisellä vähennetään liikkumistarvetta.

Myös Lappeenrannan teknillinen yliopisto on ollut keskeisesti mukana kehittämässä Lappeenrannasta vähäpäästöistä kaupunkia. Yliopistolle suunnitellaan muun muassa Suomen suurinta aurinkovoimalaa.

Vuoden alussa Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa aloitti lisäksi erityinen aurinkotalousprofessori.

WWF:n Earth Hour City Challenge -kilpailu järjestetään kansainvälisesti nyt neljättä kertaa.

Suomi on mukana tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Viime vuonna voiton vei Kanadan Vancouver. Kilpailu on osa maailman suurinta ilmastotempausta, Earth Houria. Tempaus on symbolinen valomerkki ilmaston puolesta, jossa turhat valot sammutetaan tunnin ajaksi 29.3.2014.