1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Maailman suurin jääkupoli valmistuu Juuassa

Maailman suurimman jääkupolin jäädytystyöt ovat loppusuoralla Juuassa. Kupoli on hollantilaisen Eindhovenin yliopiston tutkimushanke, jossa tutkitaan veden ja sahanpurun sekoituksen, pykriitin käyttöä rakentamisessa. Vahvistetun jään eli pykriitin käytöstä on vähän tutkittua tietoa.

Kotimaan uutiset
paloauto ruiskuttaa kuplin päälle vettä Juuassa
Juuan kupolihanke

Juuan jääkupolin halkaisija on 30 metriä, korkeutta sillä on 10 m.

Pykriitti on jäähän verrattuna kolme kertaa vahvempaa ja se on myös lujempaa, mikä mahdollistaa läpimitaltaan suurempien ja erimuotoisten rakennelmien tekemisen. Hollantilaisten hanke on ensimmäinen, jossa pykriitistä tehdään jokin rakennus.

- Kattoa jäädytetään vielä niin, että se on paksuudeltaan 20 senttiä, kertoo hankkeen vetäjä, apulaisprofessori Arno Pronk.

Kupolin kestävyys testataan lauantaina kuormittamalla kattoa 2 000 kilon painolla.

Leuto sää näytti aluksi estävän hankkeen toteuttamisen, mutta viikko sitten Juuassa alkanut pakkasjakso teki kupolihankkeen mahdolliseksi.

Jääkupolia jäädytetään Juuassa
Kupolilla on korkeutta 10 metriä.Esa Huusko / Yle

- Aikataulu oli tiukka. Suunnitelmia piti vaihtaa kaiken aikaa, mutta ongelmat saatiin ratkottua. Jos lauantai-aamun testi kupolin katolla onnistuu, voi koko prosessiin olla todella tyytyväinen, Pronk tuumii.

Lauantaina järjestetään Vanhalla urheilukentällä avajaistapahtuma, jossa kunniavieraana on Alankomaiden suurlähettiläs Henk Swarttouw.

Lue seuraavaksi