"Kyrön tappelus" eli Napuen taistelu muistuttaa sodan julmuudesta

Isossakyrössä muistellaan tänä vuonna monin tavoin Suuren Pohjan sodan veristä loppunäytöstä. Napuen taistelu käytiin tasan 300 vuotta sitten. Taistelu hävittiin ja Kyrönmaa menetti ison osan miehistään ja taloistaan. Alkoi isonvihan aika.

kulttuuri
Tykki Napuen taistelun muistomerkillä.
Menneiden aikojen kenttätykit kehystävät Napuen taistelun muistomerkkiä.Risto Palomäki/Yle

Suuren Pohjan sodan viimeisestä suurtaistelusta eli Isonkyrön Napuen taistelusta tulee 19. helmikuuta kuluneeksi 300 vuotta. Paikallishistoriaan perehtyneen isokyröläisen Matti Lehtiön esi-isiä kuoli Napuessa kymmeniä.

– Napue oli viimeinen yritys pysäyttää venäläisten armeija Suomessa. Ruotsin valtakunta ei paljoa auttanut, jolloin taistelu jäi paikallisten joukkojen varaan, toteaa Eteläpohjalaiset Juuret ry:n puheenjohtaja Matti Lehtiö.

Vähäisen emämaan tuen takia nostoväen tavalliset talonpojatkin vedettiin mukaan joukkoihin, mikä Lehtiön mukaan oli poikkeuksellista.

Ensin taistelu, sitten nimi

Vanhoissa asiakirjoissa taistelun nimi oli Slaget vid Storkyro eli Kyrön tappelus. Lehtiön käsityksen mukaan nykynimi syntyi 1900-luvun alussa sen myötä, kun taistelun muistomerkille löytyi sopiva paikka Napuen kylästä. Varsinaisesti taistelu käytiin viereisen Laurolan kylän puolella.

Prosentuaalisesti taistelu ja sen jälkiseuraukset niittivät Lehtiön arvion mukaan hyvinkin puolet Kyrönmaan väestöstä. Napuen suomalaistappiot on arvioitu noin 3 000 mieheksi ja pelkästään Isossakyrössä sadat kuolivat taistelun jälkeisten vuosien kurjissa elinoloissa.

Lisäksi venäläisjoukoilla oli ohjeet tuhota Pohjanmaallakin laajoja alueita. Lehtiön mukaan on mahdollista, että venäläiskasakoilla oli kalavelkoja niistä tuhoista, joita Ruotsin kuninkaan joukot olivat muutamaa vuotta aiemmin aiheuttaneet kasakoiden kotiseutuja sivunneella Venäjän-sotaretkellä.

Ruotsi verotti siinä missä venäläisetkin

Ruotsin armeija oli Napuen taistelua edeltävinä vuosina ottanut pelkästään lähiseuduilta jopa 2 000 miestä sotapalvelukseen, mikä oli laskenut Pohjanmaalla väkilukua jo ennen Napuen taistelua. Suuresta Pohjan Sodasta maksettiin kallista hintaa, Matti Lehtiö toteaa.

– Sotaverojen takia käytännössä koko maakunta oli jo entuudestaan konkurssin partaalla.

Lehtiön mukaan dokumenttien pohjalta näyttää siltä, että venäläisten sotajoukkojen riehuminen laantui Pohjanmaalla Napuen jälkeen suhteellisen nopeasti, niin että paikallisessa arjessa isoviha oli ohi jo ennen vuoden 1721 Uudenkaupungin rauhaa.

Olot normalisoituivat myös muodollisesti vuoden 1717 paikkeilla, kun miehittävä Venäjä palautti Suomeen siviilihallinnon.

– Ihmisille annettiin rauha viljellä, jotta Venäjä saattoi verottamalla ottaa tarvitsemansa armeijan ylläpitoon. Veronmaksu miehittäville vihollisille oli toki vastenmielistä, mutta ei se olennaisesti poikennut Ruotsin perimistä sotaveroista, Matti Lehtiö arvioi.

Sota menee, suru jää

Matti Lehtiö on jäljittänyt oman Munkki-nimisen sukunsa vaiheita Isokyrön Kylkkälän kylässä aina 1400-luvun lopulle. Täsmällistä lukua Napuessa tai sen jälkimainingeissa kuolleista sukulaisista ei pysty selvittämään, mutta vähintäänkin puhutaan 20-30:stä.

Venäjän sotaretkellä ja Pultavan tappiossa vuonna 1709 tuhoutui valtaosin Ruotsin kuninkaan Kaarle XII:n liki 50-tuhantinen sotajoukko, Napue jälkiseurauksineen puolestaan oli Pohjanmaalla maakunnallinen tragedia.

Sotien historioihin perehtymisen opetus on Matti Lehtiön mukaan se, että valtioiden välisten selkkauksien kärsimykset tulevat aina yksilöiden kannettaviksi.

– Sota ei ikinä kannata. Sodassa ammutuksi tuleminen ottaa yhtä kipeää riippumatta siitä, olitko oikeassa vai väärässä, hän kiteyttää.