Silminnäkijä: Norjan palopaikka kuin "sotatanner" – video

Kaikkiaan 90 ihmistä on saanut sairaalahoitoa. Lærdalin suurpalon tieltä evakuoitiin yön aikana satoja asukkaita. Tuulen lisäksi vesipula, sähköjen ja matkapuhelinliikenteen katkeaminen ovat hankaloittaneet sammutusta.

Ulkomaat
Lærdalsøyrin kylä tulessa.
Lærdalsøyrin kylä tulessa 19. tammikuuta.Norjan TV2
Maan tasalle palanut rakennus Lærdalsøyrissä.
Lærdalin yöllisen suurpalon tuhoja tarkastellaan päivänvalossa.

Länsi-Norjassa Lærdalin kunnassa yöllä syttynyt suurpalo on tuhonnut ainakin 30 rakennusta Lærdalsøyrin alueella. Norjan yleisradioyhtiö NRK:n (siirryt toiseen palveluun) mukaan sammutustöitä vaikeuttanut kova tuuli on hieman laantunut, mutta tulipaloa ei ole vielä saatu täysin hallintaan.

Palopaikalla on myös räjähdysvaara. Poliisi on eristänyt rakennusliikkeen alueen, koska se pelkää, että kuumentuneet kaasupullot räjähtävät.

Pelastusviranomaisten mukaan tuli on tuhonnut täysin ainakin 16 asuintaloa, viisi teollisuus- ja virastotaloa sekä loma-asuntoja. Lisäksi kulttuurihistoriallisesti arvokkaalla puutaloalueella on palanut ainakin kolme taloa, yksi näistä oli suojeltu. Lærdalsøyrin alueella on noin 160 suojeltua puutaloa.

Kenenkään ei kerrota toistaiseksi kuolleen suurpalossa. Viranomaisten mukaan noin 300 ihmistä on käynyt yön aikana Lærdalin sairaalassa arvioittamassa vammojaan. Kaikkiaan 90 ihmistä on saanut sairaalahoitoa, NRK kertoo. Tulen tieltä evakuoitiin yöllä satoja asukkaita Lærdalin keskustasta.

NRK:n (siirryt toiseen palveluun) haastatteleman Bergenin pelastuslaitoksen päällikön Kjell Ove Christophersenin mukaan palopaikka muistuttaa sotatannerta. Lærdalin apulaiskunnanjohtaja Geir Berge Øverland puolestaan kuvailee tilannetta katastrofaaliseksi.

– Paikalla oleville se on inferno. Tulta ja savua on kaikkialla. Voimakas itätuuli vaikeuttaa sammutustöitä, kertoo Øverland.

Kaikki alueen paloviranomaiset taistelevat liekkejä vastaan. Lærdalin naapurikuntien pelastuslaitokset ja helikopterit auttavat sammutuksessa.

Tuuliset olosuhteet ovat vaikeuttaneet sekä helikopterien lentämistä että sammutustöitä. Myös vedestä on paikallisten viranomaisten mukaan pulaa. Suurpalon takia alueen sähköt ovat poikki ja matkapuhelinverkot alhaalla, mikä on hankaloittanut sammutusta.

Pelastuslaitos sai hälytyksen tulipalosta Lærdalin keskustassa olevassa asuintalossa lauantaina kello yhdeltätoista paikallista aikaa. Kolmen aikaan sunnuntaina tuli oli levinnyt Lærdalsøyrin alueella oleviin puutaloihin ja ympäröivään maastoon.