Valtio rohmuaa omansa: BKT sukeltaa – verot nousevat

Talouden synkkyydestä huolimatta verottaja keräsi viime vuonna entistä enemmän veroja. Lisää maksoivat yllättäen myös yritykset - mutta etenkin kansalaiset.

Kotimaa
Grafiikka 2012 ja 2013 vuoden verotuloista ja niiden välisestä muutoksesta.
Yle Uutisgrafiikka

Nykyinen maailmanmeno on verottajan mukaan mielenkiintoinen.

– Toista vuotta peräkkäin bruttokansantuote supistuu, mutta verotulot ovat kasvaneet, kertoo verohallinnon ylitarkastaja Matti Luokkanen.

Syitä on Luokkasen mukaan kolme: arvonlisäveroa on korotettu, työttömyys on kaikesta huolimatta pysynyt verrattain maltillisena ja inflaatio on kasvanut.

Kaikkien alv-kantojen korottaminen tuottaa valtiolle hyvin. Työllisyyden säilyminen kerryttää palkkatuloa, ja ansiotaso on jopa noussut. Inflaatiokin on vaikuttanut verotulojen kasvuun.

Lisämiljardeja pukkaa

Verottajalle kilisi kassaan viime vuonna melkein kolme miljardia euroa lisää edellisvuoteen verratuna. Taantuma-aika toi verokertymään kuuden prosentin kasvun.

Karkeasti ottaen yksityishenkilöt maksoivat edellisvuoteen verrattuna lisää tuloveroa yhden miljardin, arvonlisäveron korotus toi toisen lisämiljardin, ja kaikesta muusta verotuksesta raavittiin kasaan vielä melkein yksi lisämiljardi.

Yksityishenkilöiden tuloveron noususta noin puolet on Yle-veroa, jolla on korvattu aiempi tv-maksu. Tuloverotuskin on kiristynyt, mutta suurimman osan lisätuloistaan valtio rohmuaa välillisten verojen korotuksilla – esimerkiksi arvonlisäverolla.

Lähes kaikesta lisää veroa

Verottajan havaintoja kuunnellessa ei aivan uskoisi, että eletään synkkiä talousaikoja.

– Kaikki merkittävät verokertymät kasvoivat viime vuonna verolajista riippumatta, painottaa ylitarkastaja Matti Luokkanen verohallinnosta.

Yllä olevassa taulukossa näkyvät verohallinnon keräämät ja tilastoimat veroeurot. Niiden lisäksi veroja keräävät myös tulli ja liikenneviranomainen Trafi.

Vajaa parikymmentä miljardia kerätyistä verotuloista päätyy kunnille ja nelisenkymmentä miljardia valtiolle. Lisäksi valtiolla on muita tuloja - esimerkiksi osinkoja ja korkoja. Lopun rahantarpeensa valtio joutuu silti vielä kattamaan lainalla.

Nyt on tiedossa viime vuoden verotuksen suunta ja karkeat luvut. Summiin voi vielä tulla jonkin verran muutoksia. Esimerkiksi viime vuoden pääomatulojen verotus ja yhteisöverojen määrä kirkastuvat vasta kevään kuluessa.

Päivitys klo 17.30: Jutun loppupuolen kuvaus veronkeräyksen kanavista, kerättyjen verojen jaosta sekä maininta loppujen menojen rahoittamisesta lainalla.

Korjaus 22.1. klo 9.30: Toiseksi viimeisen kappaleen miljoonat korjattu miljardeiksi