1. yle.fi
  2. Uutiset

Joel Hallikaisen koti on Raisiossa - ja pysyy

Laulaja-lauluntekijä Joel Hallikainen on pitänyt kotia tänä vuonna 40 vuotta täyttävässä Raision kaupungissa vuodesta 1976. Mihinkään muualle ei koskaan ole tullut hinkua - eikä kuulemma tule jatkossakaan.

Raisio

Joel Hallikaisen koti ei olisi voinut rakentua minnekään muualle kuin Raisioon. Ei, vaikka hän muuta joskus kaupunginjohtaja Rauno Saarelle väittikin.

- Leikilläni kerran murjaisin Saarelle, että olin aikeissa rakentaa talon. Kiusoittelin, että tonttia oli jo tarjottu tuolta sisä-Suomesta erään järven rannalta. Ei mennyt kovin kauaa, kun minulle löytyi - toki korvausta vastaan - tontti Raisiosta ja tässä sitä nyt ollaan, naureskelee Hallikainen.

Oman talon rakentamista edelsi aika, jonka Hallikainen muistaa vielä oikein hyvin.

- Vuonna 1976 olin 14-vuotias rillipäinen ja hintelä poika. Silloin Turusta tuli porukkaa tappelemaan Raisioon ja minä sain kyllä päihini tavallisen monta kertaa siinä alussa. Onneksi opin selviytymään ja sen, ettei semmoiseen ihan vielä kuole, Hallikainen sanailee.

Musiikki alkoi vetää puoleensa

Nuoren miehen tie vei Raisiossa pian musiikin pariin ja risteyskaupungista alkoi kuulua rockin räime Hallikaisenkin toimesta. Nuorisoa kannustettiin monella saralla.

Raisiossa on osattu kyllä tukea kaikenlaista nuorten tekemistä. Sen muistan ja siitä olen yhä kiitollinen.

Joel Hallikainen

- Uran alussa kaupungin konkreettinen tuki oli aivan ratkaisevaa jatkon kannalta. Bändiä tuettiin niin, että annettiin ilmainen treenipaikka ja kaupunki antoi minulle jopa oman pienen äänitysnauhurin! Hallikainen päivittelee.

Eipä siis ihme, että 90-luvulla, sen kovimman Hallikais-buumin keskellä ja läpilyönnin hetkellä Raision kaupunki otti iskelmätähden kuin omaksi pojakseen. Alun tuki oli kantanut mehevää hedelmää.

- Raisiossa on osattu kyllä tukea kaikenlaista nuorten tekemistä. Sen muistan ja siitä olen yhä kiitollinen.

Se kuuluisa risteys vetää aina takaisin puoleensa

Hallikainen menee vähän mietteliääksi, kun pyydetään kuvailemaan raisiolaisuuden ydintä.

- Ehkä se raisiolaisuuden ydin tuntuu erityisesti siinä, kun on Turussa vierailulla. Siellä sitä tuntee olevansa raisiolainen, vaikka Raisiossa kokisi välillä itsensä turkulaiseksi, pyörittelee omien sanojensa mukaan 'Nummenpakalla tehty ja Heidekenillä syntynyt' Hallikainen.

Hallikainen ei ole koskaan pohtinut muuttoa pois Raisiosta.

Se on niin, että koti on siellä missä ihmisellä on ystävät ja rakkaat. Minulla se on tässä.

Joel Hallikainen

- Se on niin, että koti on siellä missä ihmisellä on ystävät ja rakkaat. Minulla se on tässä. Nyt elän tässä ja lopun ajan aion viettää tuossa kilometrin päässä ruohomaton alla, sanoo Hallikainen viitaten läheiselle Raision kirkkomaalle.

Keikkamuusikon urakaan ei ole vaatinut muualle muuttamista. Raisiossa asumisesta on Hallikaisen mielestä ollut ainoastaan etua.

- Täältä on ollut hyvä pinkaista Tampereelle ja Helsinkiin ja sitten on aina tuntunut mukavalta palata tänne takaisin. Täällä mä saan olla oma itseni eli se Jokke vaan, huokaisee Hallikainen silminnähden tyytyväisenä.

Raision ja Turun raja on jo kasvanut umpeen

Hallikainen pitää kielensä visusti keskellä suuta, kun tulee puhe kuntapolitiikasta ja Raision tulevaisuudesta.

- En todellakaan halua pyllistää oman kunnan päättäjille. Mielestäni Turun ja Raision tekninen raja on kyllä jo kasvanut umpeen. Pelkään kyllä, että raisiolaisten palvelut voivat heikentyä, jos joskus liitymme Turkuun. Noin muuten minulle on kyllä ihan sama, että olenko raisiolainen vai turkulainen, Hallikainen pyörittelee.

Musiikin kielellä minkä tahansa kunnan asukkaan kanssa sujuvasti kommunikoiva Hallikainen ottaa olohuoneessaan yhden kitaroistaan syliinsä. Ilmoille kajahtaa pätkä 14-vuotiaana sävellettyä laulua.

- Rai, rai, rai Raisio - Suomen kaunein kaupunki! laulaa Hallikainen raisiolaisessa kodissaan. Seinillä on lisää kitaroita ja pöydillä paljon valokuvia rakkaista ihmisistä. Pikkuinen Sisu-koirakin on hetkeksi hiljentynyt kuuntelemaan isäntäänsä. Lumisella takapihalla loikkii orava.

Kukapa tällaisesta pois tahtoisi?

Lue seuraavaksi