Sanna Ukkola: Älä halvenna äitiä!

En tiedä, mistä lähtien naiseuden eri määreet ovat olleet halventavia ja naista alistavia, mutta eiköhän olisi parasta kutsua naisia tästä lähtien vain ihmisiksi, henkilöiksi tai ihan vaan tahoiksi.

Sanna Ukkola
Sanna Ukkolan blogikuva.
Sanna Ukkola. Veikko Somerpuro.

Pääministeri Jyrki Katainen, tuo myönteisen kriisitietoisuuden sanansaattaja, äityi arvostelemaan maatamme kielteisestä ilmapiiristä. Media vastasi Jyrki Boyn huutoon positiivisen tsemppaavasti: "Täystyrmäys Kataiselle", otsikoi Iltalehti.

"Kauhean kielteistä kommentoida ihmisten fiiliksiä tuohon tapaan", komppasi kollegaansa myös vihreiden Outi Alanko-Kahiluoto.

Ilmielävä Pepsodent-mainos Alexander Stubb valitteli viikonloppuna niin ikään suomalaista keskustelukulttuuria. Ministerinä Stubbin sananvapaus on vaakalaudalla ja hän on joutunut pidättelemään itseään satoja kertoja, jotta ei möläyttelisi sammakoita. Voi Stubb parkaa! Räväköiden avausten sijasta Stubukka joutuukin nyt maltillisesti toteamaan vaikkapa Pohjoismaiden neuvostosta, että v--tu mitä paskaa, ei voisi vähempää kiinnostaa.

Myös rakkaus- ja unelmapuolueenalati iloinen apostoli Mikael Jungner on tarttunut samaan asiaan: hän pitää isoa osaa suomalaisista ankeuttajina. Loput ovat optimisteja, kuten tietysti Mikael itse.

Suomalaisessa keskustelukulttuurissa on jotain todella mätää. Eikä se rajoitu pelkästään politiikkaan, vaan on valunut myrkyttämään koko yhteiskuntaa.

Ankeuttajat ovat kateellisia, panettelevia ja umpimielisiä. Kaunaisia ja piikitteleviä. Inhottavia ihmisiä, kerta kaikkiaan (lue: toimittajia). Itsehän kuulun tietysti ankeuttajiin, mutta siitä huolimatta täytyy todeta, että Jyrki, Alex ja Mikael ovat aivan oikeassa. Suomalaisessa keskustelukulttuurissa on jotain todella mätää. Eikä se rajoitu pelkästään politiikkaan, vaan on valunut myrkyttämään koko yhteiskuntaa.

Ilta-Sanomat haastatteli perjantain lehdessään Oscar-ehdokkuuden voittaneita Selma Vilhusta ja Kirsikka Saarta. IS erehtyi otsikoimaan juttunsa lehden kanteen näin: "Suomalaisäitien elokuvasta Oscar-ehdokkuus" – ja kansa nousi heti kapinaan. Toimittaja Kalle Kinnunen kuvaili Suomen Kuvalehden blogissaan (siirryt toiseen palveluun), kuinka IS:n äiti-otsikko oli suunnilleen tylyin, jolla Oscar-ehdokkaita voi tervehtiä. Episodiin (siirryt toiseen palveluun) kirjoittaneen Jari Setälän mukaan taas Ilta-Sanomat sortui alentavaan, umpimieliseen ja kivikautiseen diskurssiin kutsuessaan – niin, äitejä äideiksi.

Päätoimittaja Ulla Appelsin joutui vastailemaan Twitterissä pitkin perjantaipäivää kansalaisten seksismisyytteisiin. Sillä ei tietenkään ollut mitään merkitystä, että elokuva käsitteli äitiyttä ja perhe-elämää – kuten myös Ilta-Sanomien haastattelu.

Jäin pohtimaan, eivätkö kriitikot itse alenna äitejä tulkitsemalla viittauksen äitiyteen halventavana. En tiedä, mistä lähtien naiseuden eri määreet ovat olleet halventavia ja naista alistavia, mutta eiköhän olisi parasta kutsua naisia tästä lähtien vain ihmisiksi, henkilöiksi tai ihan vaan tahoiksi. Kirjoitin samana iltana kollegojen Venla-gaalassa otetun kuvan alle, että olettepa te siellä nättejä – ja jäin pohtimaan, tulkitseeko joku nyt tämänkin kommentin naista halventavaksi. Todennäköisesti. Tämmöiseksi tämä on mennyt.

Toinen erikoinen keskustelu liittyy niin ikään mediaan. Palkittu valokuvaaja Meeri Koutaniemi otti tyttöjen ympärileikkauksesta tukun vaikuttavia kuvia, jotka Helsingin Sanomat julkaisi. Kuvissa näytettiin kahden 14-vuotiaan kenialaistytön silpominen – ei mitään rajua, vain kasvoja, ilmeitä ja eleitä. Koutaniemi ja hänen kuvansa haukuttiin monessa paikassa lyttyyn. Tyttöjen kasvoja ei olisi saanut näyttää, vaikka valokuvaajalla oli luvat tytöiltä ja heidän vanhemmiltaan – ja vaikka ympärileikkaus ei afrikkalaisessa kylässä ole häpeällinen asia, päinvastoin se nostaa tyttöjen sosiaalista statusta. Siellähän koko kylä saattaa kerääntyä katselemaan rituaalia.

Neljä tyttöä silvotaan joka minuutti, ja miljoonat naiset ovat kokeneet tuskallisen toimenpiteen, joka pahimmillaan rampauttaa heidät loppuiäksi. Paheksunnan aallon takia Julkisen sanan neuvosto otti kuvat käsittelyynsä.

Mitähän neuvosto olisi sanonut Vietnamin sodan kuuluisimmasta kuvasta, jossa napalmilla peitetty tyttö juoksee pitkin kylänraittia? Se kuva voitti Pulitzer-palkinnon.

Erikoisinta keskustelussa oli Koutaniemen motiivien kyseenalaistaminen. Hänen arveltiin tavoittelevan sanakaritoimittajan viittaa, oman asemansa pönkittämistä – ja haluavan kasvonsa lehtien palstoille. Kovin kritiikki tuli, ehkä yllättäen, toisilta ihmisoikeusasioihin keskittyneiltä, hmm, tahoilta. Happamia, sanoisi kettu, tuo metsän tuuheahäntäinen ankeuttaja.

Olisi kauhean mukavaa, jos kritiikissä pysyttäisiin asiassa, eikä mentäisi heti henkilöönkäyviin hyökkäyksiin. Se vain tuntuu olevan nykyisessä someilmapiirissä liian vaikeaa. Meillä eivät tappele asiat, vaan ihmiset.

Sanna Ukkola
Kirjoittaja on A-studion politiikan toimittaja