Parolan lukio askeleen lähempänä Tavastiaa

Hattulan kunnanhallitus esittää Parolan lukion liittämistä osaksi koulutuskuntayhtymä Tavastiaa. Kunnanhallitus päätti eilisessä kokouksessaan, että Parolan lukion toimilupa siirretään hallinnollisesti lukioliikelaitos Tavastiaan ensi syksystä alkaen.

Parola
Tavastia koultuskuntayhtymän logo
Tavastia koulutuskuntayhtymä

Päätöksellä halutaan turvata lukio-opetuksen säilyminen kunnassa ja tarjota toisaalta opiskelijoille lisää ainevalintoja. Parolan lukiossa on 175 opiskelijaa ja kymmenen lukion omaa opettajaa.

Toimiluvan siirtämisestä järjestetään lukion henkilökunnalle vielä tiedotustilaisuus ennen asian valtuustokäsittelyä. Valtuusto päättää Parolan lukion mahdollisesta siirtämisestä Tavastiaan helmikuun puolivälissä (12.2.2014 ).

Koulutuskuntayhtymä Tavastiaan kuuluvaan lukioliikelaitokseen yhdistettiin Hämeenlinnan aikuislukion sekä Kaurialan, Lammin ja Lyseon lukioiden hallinto noin vuosi sitten.