Paljonko lapsi tarvitsee viikkorahaa?

Viikkoraha opettaa lapselle järkevää ja vastuullista rahankäyttöä. Jos nuori saa rahaa aina sitä pyytäessään, rahankäyttö voi lähteä käsistä. Mikä on sopiva summa viikkorahaksi?

Taskuraha
Koululaisia tunnilla.
Tommi Parkkinen / Yle

Nykynuoret saavat enemmän viikkorahaa kuin heidän vanhempansa. Elintaso on noussut ja sitä mukaa vanhempien kukkaron nyörit aukeavat lapselle aiempaa herkemmin.

Professori Terhi-Anna Wilskan mukaan lapselle ei kannata antaa rahaa aina tämän sitä pyytäessä, sillä silloin rahankäyttö voi ryöstäytyä ja summat kasvaa tarpeettoman suuriksi.

Yle Lahden mielipidekyselyn mukaan yläkouluikäisten nuorten käsitys sopivasta viikkorahasta vaihtelee muutamasta eurosta pariin kymppiin. Jotkut saavat lisäksi kuukausirahaa suuriin hankintoihin kuten vaatteisiin.

Wilskan mukaan hyvä ohje viikkorahojen suuruutta pohtiville vanhemmille on antaa jälkikasvulle viikossa euro luokka-astetta kohden. Esimerkiksi kuudesluokkalainen saisi kuusi euroa.

Onko viikkoraha toimiva käytäntö vai pitäisikö lapsen saada rahaa silloin, kun hän sitä tarvitsee? Mikä on sopiva summa viikkorahaksi?