Kuntokeskus päätyi roskien mukana energialaitokselle: "Lajittelu vähän hakusessa"

Suomalaisilla riittää petrattavaa jätteiden lajittelussa. Energianpolttoon tulee kotitalousjätteiden mukana paljon mm. mikroaaltouuneja ja jääkaappeja. Lähes koko Etelä-Suomen kotitalouksien roskapussit palavat energiaksi Kotkassa.

Luonto ja ympäristö
YLE / Kalle Niskala

Kotkassa sijaitseva hyötyvoimalaitos on roskapussien luvattu maa. Lähes koko Etelä-Suomen kotitalousjätteet palavat siellä energiaksi.

– Roskapussit tulevat tänne siinä muodossa kuin ne laitetaan kotona roska-astiaan. Siitä saadaan kaukolämpöä, höyryä ja sähköä, kertoo Kotkan Energian tuotantojohtaja Sami Markkanen.

Suomalaisten jätelajittelu on laitokselle tulevan tavaran perusteella osin pahasti pielessä.

– Meille tulee jos jonkinlaista mikroaaltouunia, jääkaappia ja kokonainen kuntokeskuskin on saatu hyvänä polttoaineena paikalle. Nämä joudutaan tietysti poistamaan sieltä jätteen joukosta. Tästä näkee, että joillakin lajittelu on vähän hakusessa, Markkanen sanoo.

Oranssi pussi ei toiminut

Jätteiden lajittelu on hyytynyt joillakin alueilla pahasti viime vuosina. Kymenlaaksossa lajittelu hiipui aikanaan ns. oransseihin pusseihin, joita toimitettiin aikanaan kotiin asti energiajätteen lajittelua varten. Seuraus oli, että suuri osa oransseista pusseista päätyi kaatopaikalle.

– Ensin ihmiset saatiin keräämään ja erittelemään jätteitä. Sitten ne oranssit pussit eivät lähteneetkään lentoon. Samat säännöt ovat edelleen voimassa.

Leuto sää oli huono, paukkupakkanenkaan ei kelpaa

Lauha ja lumeton talvi toi energiayhtiöille valtavat tappiot loppuvuodesta. Joulukuussa lämmitysenergian myynti laski jopa viidenneksellä.

Nyt pakkanen paukkuu, mutta sekään ei ole hyvä.

Ensin ihmiset saatiin keräämään ja erittelemään jätteitä. Sitten oranssit pussit eivät lähteneetkään lentoon. Samat säännöt ovat edelleen voimassa.

Sami Markkanen

– Ei tämä kulta-aikaa ole meille tämäkään. Kymmenen asteen pakkanen on optimaalinen lämpötila. Kun mennään kylmempään, niin pitää alkaa käyttää kallista öljyä ja maakaasua, Markkanen toteaa.

Energiayhtiöiden tuotantolaitteet on mitoitettu tietyille lämpötiloille, eikä niitä kannata rakentaa liikaa.

– Ne rakennetaan järkevän käytön ja normaalin vuoden mukaan. Aina kärsitään, kun on liian kylmää tai liian lämmintä. Aika harvoin lämpötila pysyy hyvällä tasolla.