Lapsen oikea ulkovaatetus selviää vain kokeilemalla

Liian kylmällä säällä ei pienten lasten kanssa voida päiväkodissa mennä ulos. Oikeanlainen kerrospukeutuminen on pienelläkin pakkasella tärkeää.

ilmiöt
Hyvät kengät pitävät lapsen jalat lämpimänä.
Siiri Arffman / Yle

Vaihteleva sää luo haasteita lasten ulkopukeutumiseen. Välillä vanhemmiltakin unohtuu pakata päiväkotilaiselle mukaan kunnollinen vaatekerros. Kerrospukeutuminen on tärkeintä lapsen ulkovaatetuksessa.

- Toiminnalliset alusasut, jotka johtavat kosteutta pois iholta, ovat parhaimpia, kertoo Reiman viestintäjohtaja Riika Paakkunainen.

Paakkunainen kertoo, että puuvillaiset alusasut imevät kosteuden itseensä, jolloin lapselle tulee helpommin kylmä. Märkä iho jäähtyy Paakkunaisen mukaan noin 20 prosenttia nopeammin kuin kuiva.

- Ulkovaatteiden pitää olla veden- ja tuulenpitävät.

Paakkunaisen mukaan oikeanlaiseen pukeutumiseen pitää kiinnittää huomiota varsinkin pienten lasten kohdalla.

- Mitä pienempi lapsi on, sitä enemmän tarvitsee hän vaatetta päälleen. Taaperoikäiset ja vauvat eivät kauheasti vielä osaa liikkua, jolloin heille voi tulla helposti kylmä. Enemmän vaatetta kannattaa laittaa päälle myös silloin, jos ulkoiluaika on pitkä.

Lapset ovat kuitenkin yksilöitä siinä missä aikuinenkin. Jotkut palelevat helpommin kuin toiset.

Riika Paakkunainen

Paakkunainen muistuttaa myös pään, jalkojen ja käsien oikeanlaisesta suojaamisesta. Hänen mukaansa näiden osien kunnollinen suojaaminen estää lämmön haihtumista.

- Lapset ovat kuitenkin yksilöitä siinä missä aikuinenkin. Jotkut palelevat helpommin kuin toiset. Oikea vaatetus löytyy vain kokeilemalla.

Vaatteet unohtuvat

Lampolan päiväkodissa Turun Jäkärlässä on huomattu, että vanhemmat eivät aina muista pakata oikeanlaisia vaatteita lapsen mukaan.

- Se on inhimillistä. Mutta kyllä me muistutamme, että varavaatteita olisi ihana olla, kertoo lastentarhanopettaja Jaana Mäki.

Päiväkoti on kuitenkin varautunut unohduksiin. Ilman ulkoleikkejä ei päiväkotilainen jää.

- Aina löytyy jotain varavaatteita, saappaita ja muita varusteita.

Kylmän kelin lisäksi myös vähäinen lumimäärä aiheuttaa ongelmia vaatteiden kanssa. Haalarit ja hanskat ovat kovalla koetuksella, kun ne hankautuvat päiväkodin pihan soraa vasten.

- Eräskin äiti sanoi, että ei voi olla totta, joko nämä hanskat ovat taaskin rikki, naurahtaa Mäki.

Sateinen syksy ja nopeasti kylmentynyt talvi on tuonut päiväkotiin päiviä, jolloin ulos ei ole voinut mennä. Lampolan päiväkodissa on pakkasraja pienillä lapsilla -12 astetta ja isommilla -15 astetta. Liiallinen sisälläolo näkyy lapsissa helposti.

- Kyllä he ovat levottomampia, varsinkin jos ollaan monta päivää peräkkäin sisällä.

Sisälläkin energian purkaminen onneksi onnistuu.

- Meillä on trampoliinit ja kaikennäköisiä hyppelyitä ja lauluhetkiä, missä leikitään ja liikutaan, vakuuttaa Jaana Mäki.