Kotihotelli, iso Citymarket ja reilu uimahallin laajennus Hämeensaaren voittajasuunnitelmassa

Hämeenlinnan uimahallin ja viereisen Hämeensaaren alueen suunnittelukilpailun voittajaksi on selvinnyt Rakennusyhtiö Jatke Oy:n suunnitelma. Sen mukaan uimahalli saisi ison laajennuksen, Kesko haluaisi mittavan laajennuksen Citymarketille ja rantaan tulisi maamerkiksi kotihotelli. Muistakin kilpailutöistä napsitaan mukaan parhaita paloja.

uimahallit
Ilmahavainnekuva Hämeensaaren alueesen pohjoisesta katsottuna
Hämeensaaren alue pohjoisesta katsottuna. Valkeat kerrostalot reunustaisivat Paasikiventietä. Rannassa näkyy senioritalo ja kotihotelli joka olisi matalahko maamerkki.Rakennusliike Jatke oy

Hämeenlinnan uimahallin ja Hämeensaaren alueen uudistaminen etenee. Suunnittelukilpailuun tuli kaikkiaan yhdeksän ehdotusta, joista kaikista poimitaan ideoita lopulliseen suunnitemaan. Voittajaksi nousi eteläsuomalaisen Rakennusliike Jatkeen suunnitelma.

– Jatkeen ehdotus oli kerännyt huiman tiimin ympärilleen. Siellä oli investoreita, operaattoreita, suunnittelijoita ja toteuttajia. Tämä oli ehkä vahvin osa-alue verrattuna muihin kilpailutyöhin, kehuu Eteläranta Oy:n toimitusjohtaja Leena Kähkönen.

Jatke Oy:n ehdotus oli kerännyt huiman tiimin ympärilleen. Siellä oli investoreita, operaattoreita, suunnittelijoita ja toteuttajia

Leena Kähkönen

Etelärannan alue on saanut rapistua rauhassa parikymmentä vuotta. Voittajasuunnitelmassa alue pyritään tuomaan kiinteämmäksi osaksi keskustaa.

– Vanajaveden läheisyys antaa oman leimansa tälle alueelle, sen puistomaisuus ja tämä nykyisen ruutukaavan vanhan Hämeenlinnan keskustan läheisyys. Tarkoitus on, että Engelinranta on samaa kaupunkia jatkossakin, pohtii toimitusjohtaja Hannu Lokka rakennusliike Jatke oy:stä.

Ensimmäisessä vaiheessa peruskorjataan uimahalli

Suunnittelukisa koski koko Etelärannan aluetta, mutta alkuvaiheessa haettiin ratkaisuja erityisesti uimahallin peruskorjaukseen. Se, mitä kaikkea uuteen uimahalliin tulee, on vielä hämärän peitossa, mutta varmaa on, ettei sinne tule 50 metrin uima-allasta, eikä kylpyläosastoa. Jatke Oy:n papereissa uimahallia laajennettaisiin reilulla parilla tuhannella neliöllä ja uudistettaisiin liikuntamahdollisuuksilla.

– Pullerille valmistuu uusi halli ja Hämeensaari puretaan. Osittain korvaavia tiloja tulee uimahallin yhteyteen. Uimahallin suunnittelu laajennuksineen käynnistyy toivottavasti jo tämän vuoden aikana, kertoo Kähkönen.

Hämeensaari on kaupunkilaisille myös ajanviettopaikka ja sellaisena se halutaan säilyttää.

– Alue säilyisi puistomaisena liikunta- ja vapaa-ajan viettopaikkana. Tarkoitus on tuoda sinne mahdollisimman paljon aktiviteetteja ja toimintoja, jotta alue muodostuisi olohuoneeksi, Lokka selittää.

Suunnitelman mukaan Hämeensaaren maaperä puhdistettaisiin ja alueen pysäköinti järjestettäisiin rakentamalla pysäköintikansi peittämään parkkialueita.

– Konseptimme on tehty niin, että uimahalli on yksi osa isompaa kokonaisuutta. Näiden ympäröivien rakennusten katutasot yhdistettäisiin uimahallin palvelujen kanssa. Pysäköintialueen kansi voitaisiin maisemoida puistomaiseksi, Lokka miettii.

Kesko haluaisi uuden liikekeskuksen

Kilpailussa etsittiin Engelinrantaan myös uutta maamerkkiä Hämeenlinnalle. Villeimmissä suunnitelmissa Engelinrantaan kaavailtiin jopa pilviä hipovaa tornitaloa ja siltaa Kantolaan.

– Voittaneessa kilpailuehdotuksessa oli kaikkein maltillisin maamerkkimäinen rakennus. Se oli kahdeksan kerroksinen kolmion muotoinen senioritalo. Sen lisäksi oli nykyisen Nesteen tontille suunniteltu arkkitehtonisesti mielenkiintoinen toimistorakennus. Kaavassa sitten katsotaan minkälaisia kerroskorkeuksia tänne voi rakentaa, sanoo Leenä Kähkönen.

Senioritalon yhteydessä olisi mahdollisesti kotihotelli. Näin esimerkiksi pääkaupukiseudulla asuvalla voisi olla kakkosasunto Hämeenlinnassa. Yllätys oli Keskon halukkuus laajentaa tilojaan nykyisen Citymarketin ympärillä. Uusi liikekeskus toimistorakennuksineen olisi 2-4- kerroksinen, ja se ulottuisi Paasikiventielle saakka. Marketin lisäksi siinä voisi olla erikoisliikkeitä ja toimistoja.

Vaikka voittajaksi valittiin Jatke Oy:n suunnitelma, löytyi muistakin suunnitelmista mielenkiintoisia ideoita. Jatke saa palkintona lunastaa alueelta kaksi tonttia markkinahintaan.

– Osayleiskaava valmistunee tämän vuoden lopussa. Kilpailutiimin ja kaupungin välinen kumppanuuskaavoitus alkaa. Kumppanuuskaavoitus tähtää luultavasti uimahallin lähitienoon asemakaavaan. Ennen kuin nämä vaiheet ovat ohi, ei rakentaminen ala. Kyllä tässä ainakin muutama vuosi vielä menee ennen kuin aletaan rakentaa, pohtii Kähkönen.