Torniossa jatketaan venereitin kunnostamisen selvitystä

Osakaskunnat haluaisivat aloittaa Kaakamo-Laivaniemi-venereitin kunnostustyöt jo tämän talven aikana, vaikka rahoituksesta puuttuu vielä puolet. Osakaskunnat  ovat esittäneet, että kaupunki rahoittaisi hanketta yhteensä 140 000 eurolla, mikä mahdollistaisi töiden aloittamisen.

Kaakamo, Tornio
Merivartioston vene lähtee rannasta.
Riikka Rautiainen / Yle

Tornion tekninen lautakunta jätti Kaakamo-Laivaniemi-venereitin kunnostushankkeen pöydälle keskiviikon kokouksessaan. Päätösesitys oli, että kaupunki ei lähde lisärahoittamaan hanketta, mutta äänin 7-4 asian selvittämistä päätettiin jatkaa.

Kaakamo-Ruottalan ja Laivaniemi- Laivajärven osakaskunnat sekä Alaraumon jakokunta haluaisivat aloittaa venereitin kunnostustyöt jo tämän talven aikana, vaikka rahoituksesta puuttuu vielä puolet.

Osakaskunnat ovat esittäneet, että kaupunki rahoittaisi hanketta yhteensä 140 000 eurolla, mikä mahdollistaisi töiden aloittamisen. Kaupunki on aikaisemmin sitoutunut 40 000 euron rahoitukseen.

Väylän kunnostukselle on tuloksetta haettu kahteen otteeseen rahoitusta Lapin ELY-keskukselta.

Kaksi talvikautta vieviin kunnostustöihin pitää vielä hakea jatkolupaa Pohjois-Suomen aluehallintovirastolta, sillä nykyinen vesilain mukainen lupa umpeutuu tämän vuoden lopussa.