1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Uusi "ruokakolmio" julkaistiin - millä perusteella sinä valitset ruokasi?

Ruoankulutuksen ja -tuotannon ympäristövaikutukset ovat ensimmäistä kertaa mukana valtakunnallisissa ruokasuosituksissa. Terveellisyyden kannalta nyt pitäisi syödä vähemmän suolaa ja punaista lihaa, enemmän kalaa ja kasviksia. Millä perusteilla sinä valitset ruokasi?

Kotimaan uutiset
infografiikka
Uudet ruokasuositukset on havainnollistettu "ruokakolmioksi".Valtion ravitsemusneuvottelukunta

Noin kahdeksan vuoden välein päivitettävät suositukset kuvaavat väestön ravintoaineiden tarvetta ja suositeltavaa saantia.

Asiantuntijoiden mukaan lihavalmisteiden ja naudan, sian ja lampaan lihan vähentäminen ja vähärasvaisen siipikarjan lihan suosiminen parantavat ruokavalion terveellisyyttä ja ruoasta saatavan rasvan laatua.

Asiantuntijat kehottavat vähentämään myös lisättyä sokeria sisältävien juomien ja ruokien, alkoholin, vähäkuituisten elintarvikkeiden sekä suolan käyttöä.

Suosituksissa nostettiin myös D-vitamiinin määrää tietyissä ikäryhmissä, seleenin määrää miehillä ja naisilla sekä folaatin ja seleenin määrää raskaana olevilla ja imettävillä naisilla.

Tällä kertaa valtion ravitsemusneuvottelukunnan suosituksissa otetaan kantaa myös ympäristövaikutuksiin.

Millä perusteilla sinä valitset ruokasi? Mitä syöt vuonna 2014?

Ruuasta ja ravinnosta keskustellaan myös ensi maanantaina 27.1. Ajantasan Suora linja -lähetyksessä alkaen klo 10. Tämän artikkelin kommentteja käytetään osana lähetystä.

Asiantuntijana studiossa on Sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Sirpa Sarlio-Lähteenkorva. Hän on väitellyt tohtoriksi lihavuuteen liittyvistä tekijöistä ja on ollut mukana valmistelemassa uusia ruokasuosituksia Valtion ravitsemusneuvottelukunnassa. Lähetyksen toimittaa Jari Mäkäräinen.

Lue seuraavaksi