Sakko korvattiin joukkoraiskauksella, intialaiskylän heimoneuvosto syytteeseen

Intialaisen kylän moraalikysymyksistä päättävä neuvosto päätti nuoren naisen raiskaamisesta, kun hänen perheellään ei ollut rahaa rakkaussuhteesta määrättyihin sakkoihin. Oikeudessa vastaamaan joutuu muun muassa neuvoston johtaja.

Ulkomaat

Intian poliisi on pidättänyt 13 miestä joukkoraiskauksesta, josta epäillään syrjäisen kylän heimovanhempia. He muodostavat Länsi-Bengalissa sijaitsevan Subalpuran kylän epävirallisen johtoneuvoston. Pidätettyjen joukossa on myös neuvoston johtaja.

20-vuotias nainen raiskattiin maanantaina rangaistukseksi rakkaussuhteesta naapurikylässä asuvan miehen kanssa, viranomaiset kertovat.

Heimovanhimmat langettivat kiinni jääneille naiselle ja miehelle noin 300 euron sakon. Mies maksoi omansa, mutta naisen perheellä ei ollut rahaa, joten hänen rangaistuksekseen päätettiin joukkoraiskaus, kertoo alueen poliisipäällikkö.

Sairaalaan tuotu nainen nimesi 13 raiskaajaa. Heidät on määrä tuoda oikeuden eteen torstaina. Naisen vammoja kuvataan vakaviksi.

Naisten järjestöt: Kuvaava tapaus

Intian poliitikot kaikilta laidoilta ovat tuominneet tapaukset jyrkästi, ja osa on vaatinut tekijöille kuolemanrangaistuksia.

– Demokraattisella maalla on lait, eikä oman käden oikeus käy päinsä, sanoo informaatioministeri Manish Tewari.

Naisten järjestöjen mukaan Subalpuran tapaus kuitenkin kertoo juuri siitä, millainen Intian miesvaltainen todellisuus on.

– Näin ei ole vain syrjäisellä maaseudulla, vaan samanlaista ajattelua esiintyy Delhissä ja muissa suurkaupungeissa. Asenteen siemenet ovat syvällä yhteiskunnassamme ja kastijärjestelmässä, sanoo Yleisintialaisen edistyksellisen naisten liiton pääsihteeri Kavita Krishnan.

Joukkoraiskaukset nousivat Intiassa suureen julkisuuteen toissa vuoden joulukuussa, kun Delhissä raiskattu nainen kuoli vammoihinsa. Tapauksen jälkeen rangaistuksia on kovennettu, mutta joukkoraiskauksia tulee edelleen tietoon.

Lähteet: AFP, AP