Rautakanki hikoilee kuumassa joogassa

Hot joogaa elämänsä ensimmäisen kerran kokeillut toimittaja Tanja Perkkiö huomasi tunnin aikana, ettei osaa elää hetkessä. Lämpöasteitakin olisi saanut olla enemmän kuin 35, jotta rauta olisi taipunut.

Näkökulmat
Tanja Perkkiö
Juha Tanhua / Yle

Menin elämäni ensimmäisen kerran joogaan pari viikkoa sitten. Ajattelin, että kaikkea pitää kokeilla tai jotain sinnepäin.

Olin merkannut kalenteriin hot joogan mahdolliseksi jutun aiheeksi jo syksyllä, joten oli korkea aika. Hot jooga on joogaa tosi lämpimässä, joten kai siitä saunasuomalainen tykkää.

Pukuhuoneessa mietin, olenko hiljaa vai kysyn. Olin lukenut ohjeista, että joogaan pitää siirtyä hiljaisuudessa. Silti minun oli pakko tilittää muille tunnelle tulijoille, että tässä ensikertalainen hot joogassa, terve!

Tuntuma oli, että tässä sitä 35 asteen lämmössä yritetään saada rautaa taipumaan.

Tunnille tulossa olevat, naisia kaikki, kehuivat kilvan, että hot joogan lämpimässä huoneessa on ihanaa ja kyllä se siitä.

Valmistaudu hikoilemaan paljon! Kehon kuivumisen estämiseksi on ehdottoman tärkeää juoda paljon vettä päivää ennen ja samana päivänä, kun tulet hotjoogamaan, luki salin ohjeissa. Vältä kahvia tai muita kofeiinipitoisia tuotteita ennen tuntia kofeiinin kehoa kuivattavan vaikutuksen vuoksi.

Tästä oli pakko laistaa, sillä kahvi piti saada.

Salissa oli tosiaan lämmin, mutta ei nyt sentään kuuma. Mukava.

Aloitimme aurinkotervehdyksellä, sitten tehtiin jotain asanoita ja hiki virtasi. Ohjaaja sanoi, että tehkää oman tuntuman mukaan.

Tuntuma oli, että tässä sitä 35 asteen lämmössä yritetään saada rautaa taipumaan. Että saisi olla muutama tuhat astetta lämpimämpää, että minä taipuisin noihin asentoihin, saati jaksaisin pitää itseäni niissä. Huh!

Joogatunti jatkui ja jatkui– se kesti puolitoista tuntia. Niin vaikeaa kuin asanoiden tekeminen oli, vielä vaikeampaa oli tyhjentää mielensä joutavista ajatuksista, jotka eivät olleet siinä ja nyt, vaan mitähän sitä söisi lounaaksi, ovatkohan auton ovet jäässä pihalla, millainen työpäivä on huomenna, mitenkähän pitkään tätä tuntia on jäljellä...

Sitten tuli huoli siitä, että en osaa olla hetkessä.

Ihminen, ihminen, et osaa olla hetkessä. Sitten tuli huoli siitä, että en osaa olla hetkessä.

Lopussa hikipisarat tippuivat otsalta joogamatolle. Mutta toden totta, en ollut puoleentoista tuntiin nähnyt ympärilläni muita, ja se oli aika helpottavaa, kun ei tarvinnutkaan.

Kyllä minä sivusilmällä vilkuilin. Ne olivat notkeampia.

Jälkeenpäin janotti, nälkäkin tuli ja vilutti. Mutta seuraavana päivänäkin oli vetreä olo, vähän kuin olisi ollut hiekkarannalla edellispäivän, ilman ihon palamista.

Sitä seuraavana meninkin jo uudelleen kuumaan joogaan, nyt ohjaajana oli bodarin näköinen mies. Siitä lisää joskus toiste.