MOT: Koira – ihmisen vaarallisin ystävä

Suomessa on rekisteröity noin 8 000 vaikeasti hallittavaa tai vaarallista koiraa.

Kotimaa
bullterrieri
Bullterrieri. Kuvassa oleva koira ei liity ongelmatapauksiin.Yle

Vaikeasti hallittavat koirat ovat surmanneet Suomessa toistakymmentä ihmistä ja lukemattomia muita koiria viime vuosina. Koirien hyökkäykset ovat aiheuttaneet myös pysyviä fyysisiä ja henkisiä vammoja lukemattomille ihmisille.

Vaikeasti hallittavia tai vaarallisia koiria on Suomessa rekisteröity jo noin 8 000. Niitä voivat omistaa ketkä tahansa. Omistajien taustoja ei tutkita eikä heiltä vaadita mitään erillistä koulutusta, vaikka rodut on alun perin kasvatettu vartiointiin, puolustukseen tai saalistukseen.

Kennelliiton puheenjohtajan Hannele Sunin mukaan kannattaisi tarkkaan harkita, jos kyseisiä rotuja mielii ottaa. Kennelliiton piirissä onkin ajatus selvittää mihin kyseisiä rotuja tarvitaan ja miksi niitä tarvitsee Suomeen tuoda.

Suomessa on 650 000 koiraa eli lemmikki käytännössä joka neljännessä perheessä. Asukaslukuun verrattuna koiramäärä on maailman suurimpia.

MOT:ssa omaiset ja uhrit kertovat kahdesta tuoreesta tapauksesta, joista toisessa koira raateli pahasti pienen tytön ja toisessa naisen käden toimintakyvyttömäksi.

Tanskassa, Ruotsissa ja Saksassa tiettyjen taistelu- ja laumanvartijakoirarotujen tuonti ja kasvattaminen on kielletty ja kyseisten koirarotujen pitäminen vaatii omistajalta ”koira-ajokorttia”.

Suomessa koiria koskevat lakipykälät edellyttävät lähinnä koirien pitämistä julkisilla paikoilla kytkettyinä ja ulosteiden korjaamista. Lain tiukentaminen on kaatunut koirapiirien voimakkaaseen vastustukseen.

Koira odottaa vuoroaan.
Suomessa koiria koskevat lakipykälät edellyttävät lähinnä koirien pitämistä julkisilla paikoilla kytkettyinä. Kuvassa oleva koira ei liity ongelmatapauksiin.Yle

Laki on tehty vuosia sitten, jolloin vaarallisia koirarotuja ei Suomeen juuri tuotu.

Kennelliiton Suni ei ole pakon kannalla.

– Vapaaehtoisella valistamisella saadaan useimmiten enemmän kuin jollakin pakolla, hän sanoo.

MOT vierailee myös Saksan pääkaupungissa Berliinissä, jossa on voimassa 12 koirarodun ”musta lista”. Se luokittelee vaarallisimmiksi roduiksi pittbullterrierin, amerikanstaffordshireterrierin ja bullterrierin, joiden maahantuonti ja jalostuskäyttö ovat kokonaan kiellettyä.

Mustalla listalla olevia koiria tulee julkisilla paikoilla pitää remmissä ja kuonokopassa. Koirien tulee lisäksi kantaa pantaa, jossa tunnuksen on vihreä riipus. Vaarallisten koirien omistajalta vaaditaan myös, että hän on suorittanut koiran kanssa testin ja että hänellä ei ole rikosrekisteriä.

MOT TV1:ssä maanantaina 27.1 kello 20

MOT / Boris Salomon

Päivitetty 24.1. klo 12.30: Kuvissa esiintyvät koirat eivät liity ongelmatapauksiin.