Tampereen Teatterin keväässä nauretaan rahan mahdille

Tampereen Teatterissa saa keväällä ensi-iltansa komedia Jatkuvaa kasvua. Teatterinjohtaja Reino Bragge arvioi, että tulevaisuudessa yhteistyö muiden teattereiden kanssa tulee lisääntymään.

kulttuuri
Näyttelijä Tom Lindholm Jatkuvaa kasvua näytelmän Antero Alapylpyränä
Harri Hinkka, Tampereen Teatteri

Tampereen Teatterissa on keväällä valokeilassa muun muassa talouskasvu, jota tutkitaan komedian keinoin.

Esa Leskisen ja Sami Keski-Vähälän aikalaiskomedia _Jatkuvaa kasvua _tulee ensi-iltaan 6. helmikuuta Frenckell-näyttämöllä. Esityksen ohjaa Mikko Kanninen.

Näytelmä on epäsuoraa jatkoa aiemmille työelämän muutosta käsitteleville näytelmille Päällystakki ja Euroopan taivaan alla.

Sikermä Tšehovia ja Hurmeen trilogian avaus

Ensi-iltansa saa myös uusi farssikavalkadi Aivastus. Tommi Auvisen ohjaamassa esityksessä näyttelevät Ilkka Heiskanen, Mikko Nousiainen ja Mari Turunen. Esitys on sikermä Michael Frayn näyttämölle sovittamia Anton Tšehovin bulevardikomedioita ja novelleja. Aivastuksen ensi-ilta on 23. tammikuuta.

Kolmas kevään uutuuksista on Juha Hurmeen käsikirjoittama ja ohjaama komedia Suomalaisten puolustus. Komedia esitetään Tampereen Teatterissa kahdesti, 14. ja 15. helmikuuta. Esityksen kantaesitys oli 19. lokakuuta Rakastajat-teatterissa.

Suomalaisten puolustus on Juha Hurmeen näytelmätrilogian ensimmäinen osa.

Vanhoista esityksistä Tampereen Teatterin keväässä jatkaa muun muassa menestysmusikaali_ Les Misérables_.

Yhteistyöllä kokemusta työtavoista ja näyttämöistä

Tampereen Teatterin johtaja Reino Bragge arvioi, että yhteistyö muiden teatterien kanssa tulee lisääntymään. Yhteistyön avulla yksittäisten esitysten esityskertoja saadaan lisättyä.

– Lisäksi yhteistyö tuo kokemusta erilaisista työtavoista ja näyttämöistä. On hyvä, että yhteistyö on lisääntymässä, Bragge sanoo.

Bragge arvioi myös, että vierailijoiden käyttö vähenee ja esityksiä tehdään aiempaa enemmän omalla väellä.

Tampereen Teatterin yt-neuvottelut päättyivät runsas viikko sitten. Neuvottelujen tuloksena oli muun muassa se, että vakituinen henkilöstö lomautetaan keskimäärin kuukaudeksi. Ketään ei kuitenkaan irtisanota.

Teatterin ajoi yt-neuvotteluihin kustannusten nousu.