Herbalife myrskyn silmässä – syytöksiä pyramidihuijauksesta

Osake syöksyi New Yorkin pörssissä 10 prosenttia sen jälkeen, kun senaattori pyysi selontekoa yhtiön liiketoimintamallista.

talous

Ravintolisiä ja muita terveystuotteita markkinoiva Herbalife on herättänyt epäilyksiä Yhdysvaltain senaatissa. Massachusettsin osavaltion senaattori pyytää tutkintaa Herbalifen liiketoimintamallista. Aiemmin nimekäs sijoittaja William Ackman syytti Herbalifea julkisuudessa pyramidihuijauksesta.

– Rahallista hyötyä lupaavissa pyramidihuijauksissa ei ole mitään ravitsemuksellista, vaan ne johtavat taloudelliseen tuhoon haavoittuvissa perheissä, senaattori Edward Markey sanoo.

Hänen mukaansa kansalaiset ovat valittaneet kohtuuttomasta painostuksesta ja taloudellisesta ahdingosta. Herbalifen osake painui torstaina New Yorkin pörssissä 10 prosenttia.

Herbalife vastasi senaattorille pikimmiten ja sanoi, että hänelle esitellään mieluusti yhtiön toimintaa ja hänen huoliinsa vastataan.

Vuotta aiemmin miljardöörisijoittaja William Ackman syytti Herbalifea pyramidihuijauksesta, jossa keskitytään ennemminkin verkostomarkkinoijien pestaamiseen eikä itse tuotteiden myymiseen. Herbalife on kiistänyt väitteet.

Yhdysvaltojen arvopaperimarkkinoita valvova SEC on viime vuosina toistuvasti tarkastanut Herbalifen julkisia tiedonantoja toiminnastaan ja pyytänyt yhtiöltä niitä koskevia lisätietoja. Viranomaisia kiinnostaa muun muassa jakeluverkoston järjestelyt.

Eri puolilla Yhdysvaltoja latinoaktivistit ovat pyytäneet Herbalifen toimintaan puuttumista. Joulukuussa Nevadassa pantiin alulle tutkintaa siitä, ovatko latinot erityisesti Herbalifen mahdollisen vilpin kohteena.

Senaattori Markey on senaatin kauppaneuvoston jäsen. Hänen mukaansa kansalaiset ovat menettäneet tuhansia dollareita ostamalla luontaistuotteita, joita eivät pysty myymään eteenpäin.

Herbalife toimii myös Suomessa. Yhtiön nimekkäisiin kansainvälisiin mainoskasvoihin lukeutuu muun muassa jalkapallotähti Cristiano Ronaldo.

Lähteet: Reuters

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus