Jääkarhunpentu pääsi ensimmäiseen kylpyyn Toronton eläintarhassa – video

Jääkarhunpentu joutui tehohoitoon, kun sen emolla oli ongelmia hoitaa pentua.

Ulkomaat
Jääkarhunpentua kylvetetään kanadalaisessa eläintarhassa Torontossa.
Toronton eläintarhassa marraskuun alkupuolella syntynyttä jääkarhunpentua kylvetetään pienessä muovivadissa

Toronton eläintarhassa tehohoidossa ollut jääkarhunpentu on ottanut ensimmäisen kylpynsä.

Marraskuussa syntynyt pentu ei saanut emoltaan tarvittavaa hoitoa, joten eläintarhan työntekijät ottivat sen hoitaakseen. Jääkarhuemon kaksi muuta pentua eivät ehtineet saada hoitoa, vaan ne menehtyivät pian syntymänsä jälkeen.

Eläintarha kertoo nettisivuillaan, että selvinneen pennun terveydentila on kohentunut. Pentu on "melko aktiivinen", ja pian se pääsee muiden eläintarhan jääkarhujen pariin.

Lähteet: Reuters