Nokia kuittasi huimat Tekes-tuet myyntivuonnaankin

Nokia ja NSN kuittasivat yhteensä 9,7 miljoonaa euroa Tekes-tukea. Yhtiöt olivat viime vuonnakin avustuslistan kärjessä, kuten usein aiemminkin.

talous
Grafiikka, jossa 25 eniten tukea saanutta yritystä.
Yle Uutisgrafiikka

Nokian kännyköiden syksyllä uutisoitu myynti Amerikkaan ei estänyt yhtiötä hakemasta ja saamasta Tekesiltä miljoonien tukea kehitystoimintaansa viime vuonnakin.

Nokia kuittasi Tekes-tukea kolme miljoonaa euroa ja verkkoyhtiö Nokia Solutions & Networks (NSN) 6,7 miljoonaa euroa. Yhteensä yhtiöt saivat siis lähes 10 miljoonaa euroa Tekesin eli Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksen myöntämää tukea.

Tekes julkisti tuensaajien listat summineen tänään. Ykkösenä on NSN, kakkosena Sandvik ja kolmantena F-Secure, jonka pääomistaja Risto Siilasmaa on samalla myös Nokian hallituksen puheenjohtaja ja väliaikainen pääjohtaja.

Nokian ykkössija Tekes-tukien saajana on perinne, joka on jatkunut ties kuinka pitkään. Tosin viime vuonna kuvio muuttui sikäli, että suurimmat tuet kuittasi verkkoyhtiö NSN eikä emoyhtiö Nokia. Aiemmin kännykkä-Nokia on aina nostanut selvästi enemmän Tekes-tukea kuin NSN.

Nokian viime vuonna saama tukisumma pieneni selvästi aiemmasta.

Yhdeksän–kymmenen miljoonan euron vakiosumma supistui nyt kolmeen miljoonaan euroon. Samalla yhtiön sijoitus tukilistalla heikkeni selvästi, vaikka se pysyi selvästi kärkikymmenikössä. Toisaalta NSN:n saama rahoitus kasvoi parilla miljoonalla. Sen siivittämänä irtosi ykkössija.

Joka tapauksessa Nokia verkko- ja kännypuolineen on vuosien mittaan nostanut ylivoimaisesti eniten Tekes-tukea, reilut 200 miljoonaa euroa vuosina 1997–2013. Aikaan mahtuu Nokian nousu maailman suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi ja nöyryyttävä romahdus mutasarjaan vain muutamassa vuodessa.

Syöksylasku ei ole katkaissut Tekes-tukien vuota. Nokia on nostanut Tekes-tukia alamäkivuosina 2010–2013 noin 32 miljoonaa euroa. Verkkoyhtiö NSN on samassa ajassa saanut avustusta Tekesiltä 20,8 miljoonaa euroa.