Valamon luostarissa harkitaan turvatoimien tiukentamista

Valamon luostarissa harkitaan turvatoimien kiristämistä maatilarakennukseen kohdistuneen tuhopolton takia. Poliisin viikonloppuna kiinniottama epäilty on tunnustanut sytyttäneensä Heinävedellä sattuneet tulipalot. Luostarin varastorakennuksen palon arvioidaan aiheuttavan luostarille 300 000 euron menetykset.

Kotimaa
Valamon luostari, tuhopoltto
Tulipalossa vanha maatilarakennus ehti palaa purkukuntoonJuho Liukkonen / Yle

Savun hälvettyä Valamon luostarissa on käyty keskustelua turvatoimien tiukentamisesta alueella. Viime keskiviikkona Heinävedellä paloi kaksi rakennusta, joista toinen oli Valamon luostarin alueella sijainnut vanha maatila.

– Veljestössä on keskusteltu, että paloturvallisuuteen kiinnitetään varmasti jatkossa lisää huomiota. Se miten turvamääräyksiä tarkistetaan, on vielä jatkomietinnän alla, arkkimandriitta Sergei Valamon luostarista kertoo.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun tulipalo on tuhonnut vanhoja arvorakennuksia Valamon alueella. Maaliskuussa 2012 luostarin yksi päärakennuksista paloi käyttökelvottomaksi. Tuolloin palon syy jäi epäselväksi.

Keskiviikkoiseen tuhopolttoon ei kuitenkaan ollut osattu varautua.

– Tapaus tuli täysin yllätyksenä. Luostarin alueella olemme varautuneet tulipaloihin. Siellä meillä on vedenkorjaamot ja pumppaamot. Varasto sijaitsee kuitenkin aivan toisella puolella aluetta ja emme olisi osanneet edes odottaa siihen kohdistuvaa ilkivaltaa, Valamossa kiinteistönhoitajana toimiva Pekka Marttila kertoo.

Tuhopoltto jätti jälkensä luostarin huoltopuoleen. Palossa katosi savuna ilmaan suuri osa luostarin alueen ylläpitoon tarkoitetuista työkaluista ja välineistä. Samalla kertaa paloi kylmähalli, konehalli, verstastilat ja asuinrakennus.

Luostarille menetys on kova, koska niskassa painavat entuudestaan talousvaikeudet. Menetetyn varaston tilalle aiotaan rakentaa vielä tämän vuoden aikana vastaava varasto. Uusia työkaluja, varaosia ja ajoneuvoja ei kuitenkaan saada hetkessä takaisin.

– Varaston irtaimisto oli vakuutettu, mutta näyttäisi siltä, että irtaimiston osuus vahingoissa oli suurempi kuin mitä vakuutus korvaa, Valamon luostarin arkkimandriitta Sergei harmittelee.