Ilkeä Lumikuningatar valtaa estradin Kokkolassa

Tuttu satu lumikuningattaresta herää eloon Kokkolan kaupunginteatterin lavalla tänä keväänä. Ohjaaja Aleksis Meaney on sovittanut H.C. Andersenin sadun Kokkolaan ja nykyaikaan sopivaksi musiikkinäytelmäksi. Mukana on elävää musiikkia, fantasiapukuja ja näyttäviä lavasteita.

Kotimaa
Kuvassa kohtaus musiikkinäytelmästä Lumikuningatar
Kalle Niskala / Yle
Kuvassa lumikuningattaren ja Kain kohtaus musiikkinäytelmässä Lumikuningatar

Kansallisoopperassa Helsingissä on vuodesta 2012 nähty Lumikuningatar baletin muodossa. Kokkolassa satu muuntui musiikilliseksi koko perheen satunäytelmäksi.

Teatterin näyttämöä hallitsee suuri peili, joka on alkukohta tarinalle.

Pieni poika Kai saa silmäänsä noidutun peilinsirpaleen ja ilkeä Lumikuningatar nappaa hänet mukaansa. Kain hyvä ystävä Kerttu ei usko pojan kuolleen, vaan lähtee etsimään tätä. Monien harharetkien jälkeen Kerttu löytää ystävänsä ja sulattaa tämän jäätyneen sydämen kyynelillään.

Kasvutarina ystävyydestä

Vieraileva ohjaaja Aleksis Meaney valottaa, että näytelmä kertoo ystävyydestä ja välittämisestä. Kasvutarinassa Kerttu onnistuu pelastusyrityksessään, koska pysyy uskollisena itselleen ja tavoitteelleen.

Lavalla vilisee kauniita pukuja. Lavasteet ovat yksinkertaisia, mutta näyttäviä. Puvustuksella ja lavastuksella onkin tässä fantasianäytelmässä ollut suuri työ. Pukusuunnittelija Mirjami Saarni ei pane sitä pahakseen.

– Minä tykkään keskittyä tämmöiseen, jossa saa istua työpöydän ääressä ja etsiä materiaalia. Tämä on ollut aivan ihana prosessi, työläs mutta ihana. Rakastan värejä, niiden pohtimista ja sovittamista toisiinsa, myhäilee Mirjami Saarni.

Milja Ahon suunnittelema lavastus on niukkaa. Sitä hallitsee suuri paha peili, joka voidaan jakaa osiin ja sitä voidaan liikutella.

Fantasiaa ja nykyaikaa

Teatterinjohtaja Sini Pesonen tuntee ohjaaja Aleksis Meaneyn opiskeluajoilta. Jo silloin Aleksis piti scifistä ja fantasiasta sekä pelasi roolipelejä.

– Halusin, että fantasiasta pitävä Aleksis ohjaa tänne näytelmän, kertoo teatterinjohtaja teoksen alkuasetelmista.

Fantasia lomittuu nykyaikaan. Korppia ei ole puettu korpiksi, vaan hän on lentäjä pilottivaatteissaan. Poro on myös rekkakuski. Noita on eräänlainen mallimamma, joka komentaa kukkatarhaansa.

Satu on myös päivitetty. Kun Kerttu etsii Kaita linnasta, kuullaan välillä James Bond-teemaa. Prinsessa näyttää ja kuulostaa Suomen viime vuoden euroviisuedustajalta. Välillä radiosta kuullaan uutisia Keski-Pohjanmaalta. Puhutaan tulivuoren syöksemästä tuhkapilvestäkin.

– Me halusimme pitää ennallaan sadun ytimen ja hengen, mutta päivittää sen tähän päivään. Toivottavasti nämä viittaukset aukeavat nykykatsojalle. Satukin voi olla tätä päivää, perustelee ohjaaja.

Hallittua kiirettä

Ensimmäisen koenäytösen tauolla näyttelijä Irina Parviainen vaihtaa roolia Rosvoäidistä Lumikuningattareksi. Aikaa on vähän ja muodonmuutos on iso, mutta kokenut näyttelijä levittää valkoista väriä kasvoilleen tottunein liikkein. Hän kehuu Paula Savanderia hyvästä maskeerausopastuksesta.

– On ihan hauskaa olla välillä fantasiaroolissa. Se tarkoittaa kyllä, että vaatteet ja maskit ova isotöisempiä ja vaihto myöskin, toteaa Parviainen aina siveltimenvetojen lomassa.

Varsinaista pukijaa ei ole, mutta apua saa tarvittaessa. Lumikuningattaren valkoiset asusteet ja pitkä vaalea peruukki odottavat Parviaista hyvässä järjestyksessä takahuoneessa. Vaihto sujuu nopeasti, eikä liikkeissä ole kiireen tuntua, kun paha Lumikuningatar menee näyttämölle viimeisiä kohtauksia varten.

Puvut ihastuttivat

Koeyleisönä teatterisalissa istui alakoululaisia ja esikoululaisia. Alakoulun neljäsluokkalaiset saivat myös jälkikäteen tentata näyttelijöitä ja ohjaajaa. Kysymyksiä riitti aina vuorosanojen unohtamisesta lavasteisiin ja pukujen alkuperään.

Ainakin Liisi-Maija Juusola, Veera Kumpula ja Elna Äyhynmäki Mäntykankaan koulun neljänneltä luokalta pitivät näkemästään.

– Ehkä kivoin näytelmä, minkä olen käynyt katsomassa. Tosi hienoja vaatteita!

– Siinä oli hauskoja näyttelijöitä. Rosvotyttö jäi mieleen, se oli kiva.

– Minä tykkäsin paljon peileistä, kun niitä pystyi siirrellä. Näyttelijät olivat mukavia ja vaatteet hienoja.