Ihalainen: Solidiumin salkkuun myös pörssiin pyrkiviä yrityksiä

Työministeri Lauri Ihalainen haluaa lisätä valtion sijoitusyhtiön Solidiumin mahdollisuuksia sijoittaa yhtiöihin. Ihalainen esittää harkittavaksi, voisiko Solidium mennä omistajaksi yhtiöihin, jotka eivät ole vielä pörssissä.

politiikka
Solidiumin kyltti.
Yle

Työministeri Lauri Ihalainen (sd.) toivoo Solidiumille uusi tapoja kehittää valtion pörssisalkun rakennetta. Ihalaisen mielestä Solidium ei saisi olla vain myyntiliike vaan sen pitäisi pystyä myös ostamaan osakkeita.

- Voisiko ajatella, että pörssin ovella olevia yhtiöitä voisi olla Solidiumin salkussa, Ihalainen esittää.

Ihalaisen mielestä sijoitukset pörssiin pyrkiviin yrityksiin antaisivat Solidiumille mahdollisuuden uudistaa valtion sijoitussalkkua ajan vaatimusten mukaisesti.

Sijoitusyhtiö Solidiumin salkussa on nykyisin yksitoista pörssilistattua yhtiötä, joissa kaikissa valtio on vähemmistöosakkaana.