1. yle.fi
  2. Uutiset

Jäälohkareturmat herättivät vain osan taloyhtiöistä vastuunkantoon - huoltovastuista sovitaan usein ylimalkaisesti

Monet taloyhtiöt ovat viime vuosien onnettomuuksien seurauksena täsmentäneet huoltosopimuksiaan. Silti valvontavastuista sopiminen kiinteistöhuoltoyhtiöiden kanssa on yhä varsin vaihtelevaa ja pahimmillaan ylimalkaista.

lumi
Varo katolta putoavaa lunta ja jäätä -kyltti.
Adam Bellgrau / Yle

Kuluvana talvena helsinkiläiset ovat voineet talsia kaduillaan kohtalaisen huolettomin mielin. Lunta on ripsinyt niukalti, ja lämpöasteet pysytelleet pakkasen puolella viimein sinne pudottuaan.Jättimäisiä jääpuikkoja ei roiku räystäiltä, eivätkä lumilipat romahtele katoilta kulkijoiden niskaan.

Tilanne voi kuitenkin muuttua hetkessä yhden kunnon myräkän tai äkillisen lämpöaallon myötä. Kantakaupungin vanhoissa taloissa kattolumien muuttumista jääpuikoiksi ei tarvitse odotella kevääseen asti, muistuttaa Helsingin Ammatti-isännöitsijöiden aktiivijäsen, Verkkoisännöinnin toimitusjohtaja Timo Metsälä.

- Vanhoissa taloyhtiöissä lämpövuodot ovat valitettavan yleisiä. Lumi- ja jäävaaraa saattaa tulla jo ennen kuin lämpötila pääsee nousemaan plussan puolelle. Ja nyt jo on katoille kertynyt lunta.

Kun lunta ja jäätä on katolla, sen on tultava sieltä myös pois. Kuinka hallitusti se tapahtuu, riippuu siitä, miten hyvin kourut ja rännit on hoidettu, toimiiko talon lämpöeristys ja siivotaanko katto lumesta hyvissä ajoin.

Kaikkea vastuuta ei voi ulkoistaa

Töölöläisen taloyhtiönsä puhetta johtava Kaarlo Sell arvelee, että hallitukset tuntevat oman vastuunsa varsin hyvin. Sen sijaan huoltoyhtiöiden toiminnassa on miehen mielestä melkoinen hajonta.

- Kadun mittaan kun katselee, niin voi nähdä missä huoltoyhtiön rajat menee. Sen mukaan on esimerkiksi tarkasti seurattuja rännilämmityksiä ja niiden hoitoa ja sitten sellaisia, joita ei ole seurattu yhtä tarkasti.

Jos ränni on umpijäässä tai tukossa lumesta, ei kattolumen sulamisvedellä ole juuri muuta mahdollisuutta kuin asettua jääpuikoksi jalkakäytävän ylle. Kun sopiva säätilanne on päällä, pitää lumien ja jäiden sulamista seurata monta kertaa päivässä.

Sellin johtama asunto-osakeyhtiö pisti huoltoyhtiönsä vaihtoon, koska oli tyytymätön juuri puikkojäiden ja lumiongelmien hoitoon. Uudessa sopimuksessa varautuminen on viimeisen päälle hoidettu.

- Nyt meillä on huoltoyhtiön omien kavereiden lisäksi 40 henkilön pooli, jonka kanssa on sovittu, että kriittisen tilanteen tullessa he ovat käytettävissä.

Timo Metsälän mukaan huoltosopimusten haitari on todella lavea. Heikoimmillaan jäähän ja lumeen liittyvät turvallisuusasiat kuitataan muutamalla ympäripyöreällä lauseella.

- Voin sanoa, että se ei todellakaan ole riittävä laajuus. Meillä asioista on sovittu noin neljän A4-arkin mittaisella huoltosopimuksen turvallisuusliitteellä. Hallituksen kannattaa käydä huoltosopimus läpi joka vuosi ja olla yhteydessä isännöitsijään, jos tuntuu siltä, että se ei ole tarpeeksi kattava.

Taloyhtiön hallituskonkari Kaarlo Sell muistuttaa, että kaikkia onnettomuuksia ei paraskaan vastuun ulkoistaminen estä.

- Kun me tiedetään että on hankalia tilanteita, niin itsekin katsellaan miten siellä kadulla kuljetaan.

Lue seuraavaksi