"Tuossa lähtee kaksi kersanttia lyijyarkussa Suomeen" – Vaara on ollut rauhanturvaajalla aina läsnä

Pari vuotta sitten kotiinsa palannut kajaanilainen Tomi Martikainen tietää riskit, joita rauhanturvaajat kohtaavat. Tehtävän vaarallisuudesta kertoo hänen kokemuksensa Afganistanista, missä miehet huomasivat olleensa hiekkatiellä maalitaulu ammukselle, joka oli ruhjonut käsiaseiden kestävän auton kylkeä. Vastaava tilanne ei ollut vielä arkipäivää 1970-luvun rauhanturvaajalle, vaikka tuolloinkin turvattomuus oli tiedossa.

Kotimaa
Suomalainen rauhanturvaaja partioimassa Afganistanissa 2009.
Suomalainen rauhanturvaaja partioimassa Afganistanissa 2009.Yle

Kajaanilainen Tomi Martikainen katsoo valokuvia parin vuoden takaa. Miehen ajatus vie Afganistaniin, missä hän oli rauhanturvaajana.

– Tukikohdasta poistuttaessa päällä piti olla muun muassa suojaliivi lisäpainoilla, savupeite, pistooli ja punapistetähtäin. Jos jouduttiin irtautumaan ajoneuvolta, niin tarvittiin myös selviytymisreppu.

Esimerkiksi suojilla oli tarkoituksensa: säilytetään henki ja minimoidaan vahingot.

Tomi Martikainen

– Koko varustuksen päällä ollessa painoni oli 125 kiloa, eli varusteet toivat lisäpainoa 50 kiloa. Valtavassa helteessä oli päiviä, jolloin join seitsemän litraa vettä, Martikainen kertoo.

Kajaanilainen Ermo Saari puolestaan toimi rauhanturvaajana Kyproksella vuosina 1972-73 ja Siinailla vuosina 1974-75. Hän sanoo reissujensa olleen esimerkiksi varusteiden suhteen toisenlaisia.

– Tietysti rauhanturvaaminen ja rahan ansaitseminenkin sekä seikkailunhalu kiinnostivat. Kyllähän se perusajatus on aina sama, että pyrimme saamaan toiminta-alueille rauhaa ja turvallisuutta.

Rauhanturvaajan varusteissa on Saaren mukaan tapahtunut valtava muutos sitten hänen rauhanturvaajan vuosiensa jälkeen.

– En minä joutunut laittamaan 50 kiloa ylimääräistä painoa päälle, kun lähdin esimerkiksi partioimaan. Pärjäsin melkein lippalakilla ja rynnäkkökiväärillä.

Rauhanturvaaja tarkastelee ympäristön tilannetta joukkojenkuljetusvaunu Pasin päältä ennen sen lähtökäskyä.
Suomalainen rauhanturvaaja tarkastelee ympäristön tilannetta joukkojenkuljetusvaunu Pasin päältä ennen sen lähtökäskyä.Ville Mättö / Yle

"Missään ei voi olla ilman pelkoa"

Vaaralliseksi Afganistania kuvaileva Tomi Martikainen lähti reissuun nopealla komennuksella. Hänelle päämäärän olosuhteet olivat selvät.

– Minua on aina kiinnostanut tehtävät muiden sotilaiden kanssa. Jäin Afganistanin reissun jälkeen suoraan eläkkeelle Kainuun Prikaatista, joten ajattelin, että se oli viimeinen aika lähteä.

Varusteiden muuttuminen suojaavimmiksi kertoo paitsi tehtävien erilaisuudesta myös siitä, että Afganistanissa pelkkä puhe ei riitä ratkomaan tilanteita.

Vaarattoman näköinen polkupyöräkin saattoi olla potentiaalinen pommi.

Tomi Martikainen

– Afganistanissa oli kohti ampumisia ja tienvarsipommeja. Esimerkiksi suojilla oli tarkoituksensa: säilytetään henki ja minimoidaan vahingot.

Myös Ermo Saari sai tuntumaa tehtävien vaarallisuudesta, vaikka mies lähtikin rauhanturvaajaksi eri aikana kuin Tomi Martikainen.

– Välimeressä sijaitseva Kyproksen saari, kauniit ja lämpimät olosuhteet piirtyivät ennen lähtöä mieleeni.

– Suezille mennessä kohtasin tilanteen, jossa lentokentällä toivotettiin tervetulleeksi Lähi-Itään. Samalla kerrottiin, kuinka tuossa lähtee kaksi kersanttia lyijyarkussa Suomeen. Oli sattunut miinaonnettomuus, jossa menehtyi suomalaisia. Olimme Kairon lentokentällä muistotilaisuudessa, Saari muistelee.

Mielikuvat voivat hämärtää tehtäviä. Afganistaniin mennään Tomi Martikaisen mukaan tietoisina, että joka hetki pitää olla varautunut.

– Missään ei voi olla ilman pelkoa. Aina voi miettiä, onko se raha riittävä korvaus tehtävästä. Afganistanissa päivärahaa on nostettu juuri tehtävän vaarallisuuden vuoksi.

Suomalaiset rauhanturvajoukot Afganistan kylänmies
Suomalainen rauhanturvaaja partiossa kylässä suomalaisten ja ruotsalaisten vastuualueella Pohjois-Afganistanissa loppuvuodesta 2011.Ville Mättö / Yle

Suomalaisiin luotetaan

Suomalainen rauhanturvaaja tekee yhteistyötä komennuksilla muun muassa ruotsalaisten ja norjalaisten kanssa.

– Meihin luotetaan, sen kertoo jo pitkä historia. Pärjäämme muiden kansallisuuksien kanssa ja meitä pidetään puolueettomina, kuvailee Tomi Martikainen.

– Muistan kuinka Kyproksella kreikkalaiset pitivät siitä, kuinka meidän lippujen värit ovat samanlaiset. He löysivät myös yhteneväisyyksiä sotaisista historioistamme. Turkkilaiset puolestaan pitivät meitä sukulaiskansoina. Kyproksella meillä oli eräs paikallinen lämmittämässä saunaa, hän kutsui meitä suomalaisia perhejuhliinsa.

Pyrimme saamaan toiminta-alueille rauhaa ja turvallisuutta.

Ermo Saari

Tomi Martikainen kertoo, kuinka Afganistanissa kanssakäyminen paikallisten kanssa hoitui tulkin välityksellä.

– Lapsethan ovat joka paikassa samanlaisia. Heitähän kiinnostaa. Aikuisten suhteen pitää olla varautunut. Hyvin helposti voi tulla tilanne, että tiedustellaan ja urkitaan tietoa.

– Afganistanissa ei voi luottaa mihinkään poikkeavaan, jos liikkuu esimerkiksi tiellä. Vaarattoman näköinen polkupyöräkin saattoi olla potentiaalinen pommi, Martikainen selvittää.

Ermo Saari ja Tomi Martikainen kuuluvat molemmat Kainuun rauhanturvaajien yhdistykseen. Heitä mietityttää suomalaisen ammattitaitoisen rauhanturvaamisen jatkuminen.

– Osa meistä alkaa olla jo monet reissut käyneitä. Tehtävät ovat muuttuneet todella fyysisiksi ja henkisesti raskaiksi.