1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Kotimainen tomaatti viedään käsistä – maku ei ratkaise

Kotimaisista tomaateista ja kurkuista on ollut tänä talvena pulaa kaupoissa. Vihanneksia viljellään ympärivuotisesti useilla tiloilla, mutta niiden määrä ei ole riittänyt vastaamaan kysyntää. Kasvihuoneessa viljelty talvitomaatti maistuu suomalaisille, vaikka siitä puuttuu tomaatille olennainen makeus.

Kuva: Heidi-Maria Harju / YLE

Pohjois-Savon Tervossa sijaitseva Tarvaisen puutarha on harvoja paikkoja koko Itä-Suomessa, jossa viljellään tomaattia ympärivuotisesti. Viljelijä Ilkka Tarvainen on kasvattanut talvitomaatteja jo 14 vuoden ajan. Tomaatit kypsyvät paukkupakkasillakin kasvihuoneen lämmössä, kirkkaiden keinovalojen alla.

- 24 astetta on päätavoite kasvihuoneessa, mutta kovilla pakkasilla se voi olla muutaman asteen vähemmän. Yöllä lämpötila on parin tunnin ajan 16 astetta, Tarvainen kertoo.

Kirkkaillakaan valoilla ei pystytä jäljittelemään täysin auringonpaistetta. Tomaatti käyttää auringonenergiaa hyväkseen, mutta keinovalot eivät sisällä samoja aallonpituuksia kuin luonnonvalo. Tomaattisadosta voidaan kuitenkin saada hyvä pienellä avustuksella.

- Kasvihuoneessa pystytään nostamaan hiilidioksidia. Säiliöstä tulee puhasta hiilidioksidia putkea pitkin huoneilmaan, se kiihdyttää yhteyttämistä. Eli tällä tavalla kompensoimalla saadaan sitten tämä satotaso keinovalollakin kohtuullisen hyväksi. Plasmalampulla voitaisiin ehkä paremmin jäljitellä auringonvaloa, mutta se ei kannata kustannussyistä, Tarvainen kertoo.

Tomaatit kerätään ennen kypsymistä

Kasvihuoneessa kypsytetty talvitomaatti eroaa luonnossa kasvaneesta tomaatista maultaan, sillä tomaatit poimitaan hieman ennen kypsymistä. Tomaateissa muodostuu keräämiseen asti sokeria, ja kun ne kerätään ennen kypsymistä, eivät tomaatit ole yhtä maukkaita kuin ulkona kasvatetut.

Talvella pyritään polttamaan runkoainesta, siinä on enemmän energiaa.

Ilkka Tarvainen

Ilkka Tarvainen kertoo, että talvitomaatin viljelyssä on kirkkaan keinovalon lisäksi tärkeintä lämmitys. Tervossa lämpövoimalaitos tuottaa kasvihuoneeseen lämpöä hakkeella ja palaturpeella. Tarvainen saa metsänhoitoyhdistyksestä puutavaraa, josta hän tekee itse lämmitykseen tarvittavan hakkeen.

- Kesän aikana haketetaan latvuksia, jossa on paljon neulasia ja oksia. Talvella pyritään polttamaan runkoainesta, siinä on enemmän energiaa. Tällä hetkellä menee kaikki mikä tulee. Laitteet pyörii täysillä, mutta enemmänkin tarvittais energiaa, pitkät pakkaset koettelee.

Tomaatin kulutus on kolminkertaistunut

Suomessa viljellään noin 40 miljoonaa kiloa tomaattia vuodessa. Kasvihuoneviljelyä maassamme on 100 hehtaarin alueella. Tästä noin neljännes on ympärivuotista viljelyä. Lähes kaikki talviviljely tapahtuu Pohjanmaalla, ja esimerkiksi Itä-Suomeen suurin osa kotimaisista tuotteista saadaan muualta Suomesta.

Kotimainen tomaatti menee kaupaksi ympäri vuoden niin hyvin, että tänä talvena se on päässyt loppumaan kaupoista, kertoo toimitusjohtaja Jyrki Jalkanen Kauppapuutarhaliitosta.

Tänä talvena on ollut koko ajan pulaa kotimaisista kurkuista ja tomaateista.

Jyrki Jalkanen

- Tänä talvena on ollut koko ajan pulaa kotimaisista kurkuista ja tomaateista. Tuotteita menisi enemmän mitä saadaan viljeltyä. Syynä uskoisin olevan kotimaisen ruuan arvostuksen kasvun. Suomalaisia vihanneksia pidetään laadukkaina ja turvallisina. Viime aikoina myös suomalaisten viljelijöiden työllisyys on tullut tärkeäksi asiaksi.

Suomessa syödään runsaasti kotimaisia kasviksia, sillä 62 prosenttia myydyistä tomaateista ja 80 prosenttia myydyistä kurkuista on suomalaisia. Vastaavat luvut esimerkiksi Norjassa ja Ruotsissa ovat 15 prosentin luokkaa.

- Siellä peli on jo menetetty, Jalkanen toteaa.

Tomaatin kulutus on kolminkertaistunut Suomessa vuodesta 1980 lähtien. Kurkun, ruukkusalaatin ja tomaatin talviviljely aloitettiin nimenomaan 1980-luvun alkupuolella. Jalkanen uskoo, että nyt ollaan jo kulutuksen ylärajoilla.

- En usko, että Suomeen tulee paljon uusia talvitomaatin viljelijöitä, mutta nykyisten toiminta saattaa laajentua entisestään. Kasvava kysyntä nostaa tomaatin hintoja sekä kuluttajalle että viljelijälle.