Pikkutiitiäiset asuvat Metsokankaalla

Kaikkein nuorimpia oululaisia asuu eniten Metsokankaan kaupunginosassa. Tuirassa asuvat sekä seniorit että nuoret.

Oulu
Tuirassa asuu paljon sekä nuoria aikuisia että senioreita.
Soile Suvanto / Yle

Oulun avoimen datan tiedot kertovat, että 0-6 -vuotiaita oululaisia asuu lukumääräisesti eniten eli lähes 1200 Metsokankaalla. Seuraavaksi eniten alle kouluikäisiä asuu Ritaharjun kaupunginosassa. Lapsistaan tunnettu Oulunsalo yltää vasta kolmanneksi 1100:lla 0-6 -vuotiaalla.

Seniorit suosivat Tuiraa, jossa asuu yli 1500 yli 65-vuotiasta oululaista. Myös Haukiputaalla ja Vanhassatullissa asuu yli tuhat seniori-ikäistä.

Senioreiden lisäksi Tuira on myös nuorten aikuisten suosituin asuinpaikka. Kaikkiaan yli tuhat oululaista 19-24 -vuotiasta asuu Tuirassa. Nuoria aikuisia asuu runsaasti myös Linnanmaalla, Kaijonharjussa ja Vanhassatullissa.

Niin sanottu aktiivi-ikäistä väestöä asuu lukumääräisesti eniten hieman kauempana kaupungin keskustasta. Eniten 25-64 -vuotiaita asuu Haukiputaalla, Oulunsalossa, Kaakkurissa ja Kellossa. Toisaalta, kun Oulun keskustan kaupunginosien väestömäärä lasketaan yhteen, noin 8000 26-64 -vuotiasta asuu keskustassa.

Tiedot perustuvat tilastoihin 1.1.2013 ja ne löytyvät Oulun kaupungin internet -sivuilta kohdasta avoin data.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus