Teatterihelinät Posiolla 10. kertaa

Posion harrastajateatteritapahtumassa on mukana 13 ryhmää tänä keväänä. Teatterihelinät valitsi 10 vuoden toiminnan kunniaksi kaikki halukkaat ryhmät esiintymään Posiolla maaliskuun puolivälissä.

teatteritaide

Posion Teatterihelinöillä on mukana tänä keväänä ryhmiä Kittilästä Kuusamoon ja Kemistä Savukoskelle.

Harrastajateatterikatselmuksen raadin muodostavat teatterijohtaja Juha Vuorinen, teatterikuraattori Johanna Virsunen sekä teatteriohjaaja Päivi Kolmonen.

Järjestäjien mukaan esityksissä on niin komediaa kuin vakavaa draamaakin, muun muassa koko perheen esityksiä ja historiallista näkökulmaa. Tarkempi ohjelma valmistuu myöhemmin.