Pekka Tiilikainen teki Rautavaaran näköisen levyn

Pitkän linjan rautalankamies Pekka Tiilikainen halusi tehdä ilmavan, suuren suosikkinsa Tapio Rautavaaran perintöön nojaavan levyn. Syntyi Kaislarantaan–levy, jonka hän määrittelee laulelmatyyppiseksi country-folkiksi. Se on maanläheistä musiikkia elämänläheisesti esitettynä.

Kotimaa
Pekka Tiilikainen
Miki Wallenius / Yle

Hämeenlinnassa asuva, toistakymmentä levyä urallaan eri kokoonpanojen nokkamiehenä tehnyt Pekka Tiilikainen hymyilee. Kiirettä on pitänyt soololevyn julkaisuviikolla.

– Joka päivä jotain menoa ja haastattelua. Se on hyvä juttu näinä päivinä, kun levyjen myynti on yleisesti laskenut. Hyvä, että saa itsensä kuuluville.

Parhaimmillaan sadan keikan vuositahti on hiipunut välillä harmittavankin alas, mutta musiikin tekemisen, laulamisen ja keikkailemisen palo ei ole sammunut.

– Uuden levyn valmiiksi saaminen tuntuu aina tosi hyvältä. Ja varsinkin nyt, varmasti eräänlainen unelman täyttymys. Levymyynti ei kuitenkaan koskaan ole ollut pääasia, vaikka olisi ehkä ollut järkevääkin ajatella sitä. Olen ollut mukana bänditouhuissa reilut 30 vuotta, ja se vaan on hemmetin mukavaa. Siinä se syy, miksi tätä haluaa jatkaa.

Pienimuotoista akustisesti

Rautalankamieheksi tituleeraamiselle Tiilikainen naurahtaa ja toteaa, ettei ole ihan niin kapeasta putkesta tullut. Uutukaisella on jollain tapaa vedetty yhteen Beatmakers-menneisyys, nykyinen Twisters-rautalanka, Lännentien countrykannukset sekä omat ihailun aiheet.

– Toisaalta, kun puhutaan rautalangasta, olen itse pitänyt rautalankakitaraa pedal steel -kitaran jatkeena. Tai että se markkeeraa sitä samaa, miettii Tiilikainen oman menneisyytensä liittämistä tehtyyn musiikkiin.

Kaislarantaan levyllä on Johnny Cash -tyyppistä pelkistettyä countrypoljentoa, balladimaista pehmeyttä, ilmavia sävyjä ilman kompin jytkettä ja pienimuotoista akustista laulelmaa.

– Countryn ja folkin akustinen sekoitus, sanotaanko sitä nykyisin amerikaanoksi, Tiilikainen määrittelee.

Maanläheistä elämänläheisesti

Vaikka sanat ovat tärkeitä, ei se tarkoita, että musiikki olisi jotenkin sivuroolissa. Päinvastoin, kovan muusikkokaartin musisointi on maukasta ja helposti kuunneltavaa. Olli Haaviston tyylikkäät kitarat ja Ninni Poijärven maukkaat viulut sekä taustalaulut tekevät hienon raamin jollain tapaa hauraankin laulun ympärille.

Maanläheinen ja elämänmakuinen, tunnelmia elävästä elämästä.

Pekka Tiilikainen

– Tuottaja Olli Haaviston kanssa haettiin ilmavuutta, eikä tungettu liian täyteen. Tässä on paljon sellaista akustista juttua, mikä on joskus hyvinkin pienimuotoista. Lapsena minuun iskivät sellaiset Tapio Rautavaaran laulelmatyyppiset laulut. Siksi kai olen aina tykännyt kuunnella pienimuotoista akustista laulelmaa, jossa ei monin paikoin ole edes rumpuja.

Sanoituspuolella on mittava kooste suomalaisista sanoittajista Esa Elorannasta ja Timo Kiiskisestä Markojuhani Rautavaaraan ja Topi Salmeen. Tiilikaisen oma osuus on puolitoista kappaletta.

– Maanläheinen ja elämänmakuinen, tunnelmia elävästä elämästä. Olen erittäin tyytyväinen. Tykkään, että levyllä on sävyjä, ja tässä on juuri sellaisia sävyjä, joita kaipaan. Tunne ja tarina on tärkein. Ylipäätäänkin olen aina kuunnellut enemmän tekstejä kuin musiikkia.

Että olisi keikkoja

Pitkä matka ollaan tultu Tiilikaisen Pekan 60-luvun lopun musiikillisesta ensiesiintymisestä, joka tapahtui vaippaikäisenä kotiväelle.

– Mustan kissan tangoa lauloin kovasti ”mutsan kitsan tangona”. Pitäisi ehkä ottaa taas ohjelmistoon, nauraa Tiilikainen.

Kahden vuoden rypistyksen jälkeen tulee tyytyväinen huokaus ja pieni toive, että keikkarintamalla vilkastuisi.

– Ei tässä iässä enää odottele liikoja, vaan toivoo saavansa hyviä keikkoja. Jos sen verran olisi keikkoja ja levyt myisivät, että voisi tehdä lisää levyjä.

Levylautasella soi Marko Haaviston Kirjoitan kortin -kappale. Mitä haluat tästä sanoa?

– En mitään, se tulee liian lähelle.

Syyskuun tullen tuuli jälleen yltyy, se riuskin ottein pihaa lakaisee

Pilvenriekaleita yhteen kertyy, syys saapuu mieleen vastahakoiseen

Mä jaksan kyllä näin, ei tuuli kaada mua

olkoonkin etten mielestäni saa sua...