Valtteri Bottas on vuoden 2013 päijäthämäläinen urheilija

Nastolalainen formula 1 -kuljettaja Valtteri Bottas on vuoden 2013 paras päijäthämäläinen urheilija. Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu jakoi perjantai-iltana gaalassaan myös useita muita tunnustuksia urheilun parissa tehdystä työstä.

Valtteri Bottas
Valtteri Bottas
Hannu Kinnunen / Yle

Päijät-Hämeen urheilugaalassa maakunnan viime vuoden parhaaksi urheilijaksi nimetty Valtteri Bottas on palkitsijoiden mielestä edennyt määrätietoisesti urallaan pikkupojasta kohti maailman kärkeä. Hän on aloittanut kartingin kuusivuotiaana. Viime kaudella Bottas nousi testikuljettajasta Williamsin F1-sarjan kisakuljettajaksi.

Vuoden valmentaja -palkinnon sai pitkän uran tehnyt Lahden Hiihtoseuran mäkihyppyvalmentaja Jari Larinto. Viime kaudella Larinnon valmennettava Olli Muotka sai SM-hopeaa, myös oma poika Ville Larinto on menestynyt mäkihyppääjän urallaan.

Elämäntyöpalkinto meni Heinolaan Hannu Silvennoiselle. Silvennoinen on Heinolan Moottorikerhon kunniapuheenjohtaja. Mies on ollut mukana kerhon toiminnassa pitkään, vuodesta 1959.

Vuoden 2013 veteraaniurheilija oli Esa Kiuru ja vammaisurheilija Sami Korhonen. Hartolan Voiman 65-vuotiaalla keihäänheittäjällä Esa Kiurulla on hallussaan 65-69-vuotiaiden maailmanennätys, 58,58 metriä. Nastolalainen Korhonen puolestaan on edustanut Suomea Special Olympics -kilpailuissa lumikenkäjuoksussa ja hänellä on useampi mitali.

Lisäksi perjantain urheilugaalassa jaettiin useita muita tunnustuksia sekä juhlittiin yksittäisten kuntien ja kaupunkien menestyneitä urheillijoita.