Ukrainan kriisi uhkaa nostaa äärioikeistolaisia voimia

Väkivaltaisuudet ovat luoneet jalansijaa äärikansallismielisille ryhmille presidentti Viktor Janukovytšin vastaisissa protesteissa. Länsiukrainalaisten nationalistien näkyvä rooli protesteissa kasvattaa maan poliittisen kahtiajaon riskiä.

Ulkomaat
Rivissä opposition edustajat: Vitali Klitško, Oleh Tjahnybok sekä Arseni Jatsenjuk Kiovan Itsenäisyyden aukiolla 25. tammikuuta.
Mielenosoitusten valokiilaan nostamasta oppositiokolmikosta yksi on juutalaisvastaisista lausunnoistaan tunnettu Svoboda-puolueen johtaja Oleh Tjahnybok (kuvassa keskellä). Vasemmalla on UDAR-puolueen Vitali Klitško sekä oikealla Arseni Jatsenjuk, kolmannen oppositiopuolueen edustaja.Genya Savilov / AFP

Ukrainassa äärikansallismieliset ryhmät ovat onnistuneet saamaan vahvan jalansijan presidentti Viktor Janukovytšin vastaisissa mielenosoituksissa. Länsiukrainalaisten äärinationalistien näkyvä esiintyminen protesteissa mustaa opposition imagoa ulkomailla ja voi osaltaan vahvistaa maan poliittista kahtiajakoa.

Äärioikeistolaisen Oikea sektori -ryhmän näkyvä esiintyminen Maidanin eli Itsenäisyyden aukion barrikadeilla Kiovassa on merkki Ukrainan protestiliikehdinnässä tapahtuvasta radikalisoitumisesta.

– Mihinkään hyvään näiden voimien vahvistuminen ei voi johtaa, Suomen Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Arkady Moshes sanoo.

– Ukrainan aiemmissa normaaleissa vaalidemokratian oloissa näillä ryhmillä ei olisi ollut mitään tulevaisuutta, koska enemmistö väestöstä ei olisi voinut hyväksyä niitä.

Arkady Moshes katsoo, että Ukrainan vallanpitäjät ovat omilla kovaotteisilla toimillaan jatkuvasti kärjistäneet vastakkainasettelua.

– Kolmen tuhannen opiskelijan mielenosoituksen hajottaminen johti joidenkin satojen tuhansien ihmisten mielenosoitukseen Kiovassa, toinen hajottamisyritys johti barrikadien pystyttämiseen Maidanille, poliisin erikoisjoukkojen yritys tunkeutua Maidania päin johti protestin alueen laajenemiseen ja hallintorakennusten valtaukseen Kiovassa ja muilla alueilla ja peräti rinnakkaisen valtarakenteen muodostumiseen, Moshes luettelee.

Arkady Moshes sanoo, että poliisin väkivalta mielenosoittajia vastaan, mielenosoittajien hyökkäykset poliiseja vastaan ja suoranainen banditismi ovat nyt tulleet osaksi Ukrainan politiikkaa.

– Nyt tammikuussa 2014 Ukrainassa tapetaan, siepataan ja kidutetaan ihmisiä ja heitä palautetaan silvottujen korvien ja kasvojen kera, Moshes sanoo viitaten oppositioaktivisti Dmytro Bulatovin yli viikon mittaiseen sieppaukseen ja julmaan kiduttamiseen.

Väkivalta kasvattaa ääriryhmien vaikutusvaltaa

Ukrainan poliisin kovat otteet rauhanomaisia mielenosoittajia vastaan ovat avanneet aiemmin marginaalisille äärioikeistolaisille ryhmille tilaisuuden kasvattaa vaikutusvaltaansa protestileirissä.

– Kun kävin joulukuussa Maidanilla, siellä oli jo tuolloin selvästi nähtävillä nationalististen organisaatioiden näkyvyyden ja roolin nousu verrattuna vuoden 2004 mielenosoituksiin tai nykyisten protestien alkuun, Arkady Moshes Ulkopoliittisesta instituutista kertoo.

Äärikansallismieliset ryhmät ovat olleet läsnä marraskuussa puhjenneiden protestien alusta alkaen.

Mielenosoitusten valokiilaan nostamasta oppositiokolmikosta yksi on juutalaisvastaisista lausunnoistaan tunnettu Svoboda-puolueen johtaja Oleh Tjahnybok.

Nyt mielenosoittajien ja poliisien yhteenotot ovat nostaneet pintaan vielä jyrkempiäkin ryhmiä, joilla on riveissään tappelemaan tottunutta väkeä kuten jalkapallohuligaaneja.

– Näillä ryhmillä on taistelijoita ja organisaatio, joka kykenee asettumaan valtion organisoitua väkivaltaa vastaan, ohjelmajohtaja Arkady Moshes kertoo.

– Keskiluokalla ei ole sellaisia mahdollisuuksia, he ovat suuntautuneet rauhanomaiseen protestiin, josta hallitus tekee julmasti selvää.

Moshes varoittaa, että Ukrainan oppositiojohtajat eivät enää pysty täysin kontrolloimaan protestia ja radikaaleja liikkeitä.

Moshesin mukaan protesteihin on jo muodostunut itsenäisesti toimiva ryhmittymä, eräänlaiset vapaajoukot, vol'nitsa, jotka eivät tottele protestijohtajia.

Vaarana Ukrainan kahtiajako

Ukrainan oppositiopuolueille liittoutuminen nationalistien kanssa on uhkapeliä. Länsi-Ukrainasta tulevien kansallismielisten ryhmien näkyvyys on omiaan vieraannuttamaan merkittivän osan ukrainalaisista koko protestiliikkeestä ja siihen kytkeytyvistä oppositiopuolueista.

– Ihmiset, jotka tavalla tai toisella esiintyvät länsiukrainalaisten nationalistien liittolaisina, eivät saa ääniä itäisestä Ukrainasta, Arkady Moshes sanoo. Tämä lisää riskiä maan poliittisesta kahtiajaon syvenemisestä.

Presidentti Janukovytšin vastaisten mielenilmausten vahvin kannatus on tullut Ukrainan länsi- ja keskiosista, kun taas Ukrainan itä- ja eteläosissa protesteihin on suhtauduttu kielteisemmin.

Maan raskaan teollisuuden kehdossa Itä-Ukrainassa pelätään, että Ukrainan vieminen kohti Euroopan unionia avaa maan markkinat ylivoimaiselle eurooppalaiselle kilpailulle ja samalla sulkee teollisuudelta Venäjän markkinat.

Länsiukrainalaisen nationalismin nousu protesteissa uhkaa nostaa pintaan Ukrainan raskaan historian syvät haavat.

Banderan juhliminen jakaa kansaa

Länsi-Ukrainan äärikansallismieliset ryhmät juhlivat sankarinaan Stepan Banderaa (1909–1959), joka jakaa jyrkästi mielipiteitä Ukrainassa.

Tammikuun 1. päivänä noin 15 000 nationalistia marssi Kiovan keskustassa juhlistaakseen Banderan syntymäpäivää. Eräät marssijoista olivat pukeutuneet asuihin, jollaisia Saksan armeijaan liitetty ukrainalaisdivisioona käytti toisessa maailmansodassa.

Siinä missä Ukrainan länsiosissa Bandera voidaan kokea Ukrainan itsenäisyystaistelun sankarina, venäjänkielisessä Itä-Ukrainassa Banderaa pidetään lähinnä fasistina.

Italialaistyyppisen fasistisen ideologian omaksunut Stepan Bandera aloitti poliittisen toimintansa maailmansotien välisenä aikana, jolloin nykyinen Ukraina oli vielä jaettuna Puolan ja Neuvostoliiton kesken.

Ukrainalaisnationalistien OUN-järjestö ei juuri kyennyt toimimaan Neuvostoliiton puolella itäisessä Ukrainassa, mutta Puolaan kuuluneessa läntisessä Ukrainassa OUN:n radikaalisiipi teki salamurhia puolalaisia ja puolalaisten myötäilijöinä pidettyjä ukrainalaisia vastaan.

Päävihollisinaan OUN siis piti venäläisiä ja puolalaisia. Juutalaisia järjestö piti bolševikkien uskollisina kannattajina ja venäläisen imperialismin etuvartiona Ukrainassa.

Ukrainan nationalistit toivoivat Natsi-Saksan kukistavan sekä Puolan että Neuvostoliiton. Saksa tarjosikin OUN:lle turvasataman. Vuonna 1939 Puolaan tunkeutuneet saksalaiset vapauttivat Banderan puolalaisesta vankilasta harjoittamaan joukkoja Neuvostoliittoa vastaan suunniteltuun hyökkäykseen.

Kun Saksa miehitti Ukrainan 1941, mukana oli kaksi ukrainalaisyksikköä, pataljoonat Nachtigal ja Roland. Banderan vielä tehdessä yhteistyötä saksalaisten kanssa OUN:n jäsenet osallistuivat juutalaisväestön vastaisiin toimiin Ukrainassa.

Saksa ei kuitenkaan suhtautunut myötämielisesti Ukrainan nationalistien pyrintöihin julistaa Ukraina itsenäiseksi valtioksi. Välirikko tapahtui nopeasti.

Kun saksalaisjoukot valtasivat länsiukrainalaisen Lvivin kaupungin 30. kesäkuuta 1941, Banderan OUN-haaran aktivistit antoivat itsenäisyysjulistuksen, mihin saksalaiset vastasivat nopeasti ja pidättivät banderalaisten johtohahmoja.

Niinpä Stepan Bandera vietti suurimman osan toisesta maailmansodasta vangittuna Sachsenhausenin keskitysleirissä eikä siten voinut osallistua niihin veritekoihin, joista neuvostopropaganda häntä syytti.

Vuonna 1943 Banderan edustaman OUN-haaran jäsenet ottivat komentoonsa Ukrainassa muodostetun vastarinta-armeijan UPA:n, joka taisteli sekä Natsi-Saksaa että Neuvostoliittoa vastaan. UPA syyllistyi toisaalta hirmutekoihin puolalaisväestöä vastaan.

UPA:n taistelu Neuvostoliittoa vastaan jatkui Ukrainassa aina 50-luvulle saakka. Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu KGB murhasi Stepan Banderan Münchenissä Länsi-Saksassa vuonna 1959.

Ristiriitainen Bandera ja sotavuosien historiankirjoitus on ollut kuuma peruna Neuvostoliitosta vuonna 1991 itsenäistyneen Ukrainan politiikassa.

Vuonna 2010, aivan virkakautensa lopulla, presidentti Viktor Juštšenko myönsi Banderalle Ukrainan sankarin arvonimen.

Päätös herätti raivoa Venäjällä ja Puolassa. Juštšenkon jälkeen presidentiksi noussut Viktor Janukovytš perui Banderalle annetun kunnianimen tammikuussa 2011.