Professori: Laitosruuan heikkous kertoo yhteiskunnan arvoista

Kokkolassa ilmitulleet puutteet vanhusten laitosruuassa eivät yllätä sosiaalityön professoria Aila-Leena Matthiesia. Hänen mukaansa tehokkuus kääntyy tehottomuudeksi, jos ravinto ei ravitse. Viime kädessä kyse on yhteiskunnan arvojen punnitsemisesta. Vastuu asiassa kuuluu sekä kuntapäättäjille että kuntalaisille.

Kotimaa
Aila-Leena Matthies.
Ari Vihanta / Yle

Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen sosiaalityön professori ei yllättynyt viime viikolla julksuuteen nousseista tiedoista, joiden mukaan laitoksissa asuvat vanhukset eivät saa ruuasta riittävästi vitamiineja. Tehokkuusajattelu ei ole ruuasta puhuttaessa paikallaan, jos ajatellaan kokonaisvaltaisesti, sanoo Matthies:

– Yksikköhinta voi mennä alas, mutta jos seurauksena on tämä että se ei täytä tehtäväänsä eli ei ravitse ihmisiä niin se on pelkkää tehottomuutta.

Matthies on kuitenkin erittäin iloinen asian noususta keskusteluun. Konkreettisessa asiassa yhteiskunnan arvojärjestys tulee punnituksi.

– On hyvä ajatella, mitä itse haluamme syödä muutaman vuosikymmenen päästä. Eli miten me nyt linjataan sivistysyhteiskunnan tasoa siitä, minkä arvoisia ovat ihmiset, jotka eivät enää ole tuotantoelämässä mukana.

Matthiesin mielestä hyvinvointivaltio murenee pala palalta, kun ilmi tulee tietoja vääristä luuloista palvelujen tuotannossa. Tiedotusvälineillä on esiin tuojana keskeinen rooli, mutta viime kädessä kunnalliset päättäjät ovat asiasta vastuussa. Heille on annettu valta valvoa palveluita, mutta ongelmana Matthies pitää sitä, millaisen tiedon varassa he toimivat. Toimiiko kunnallinen demokratia: onko enää vastaääntä, toisenlaista tietoa eli myös kansalaisten käsityksiä? Matthies kysyy.

Miten me nyt linjataan sivistysyhteiskunnan tasoa siitä, minkä arvoisia ovat ihmiset, jotka eivät enää ole tuotantoelämässä mukana?

Hän kehottaakin kuntalaisia viemään tietoa päättäjille, sillä nämä tuppaavat kuuntelemaan asiantuntijapuhetta ja etääntymään tahosta, joka heidät on päättämään lähettänyt.

– On myös kansalaisten vastuulla ottaa heitä hihasta: että oletteko ehtineet paneutua tähän ja käypä katsomassa. Yleistä, yhteistä vastuunkantoa, jossa päättäjillä on keskeinen vastuu.

Noloa paikallisesti, epäekologista globaalisti

Huono laitosruoka ja eri puolilla aluetta kylminä kaukaa toimitettavat annokset vanhuksille ovat Matthiesin mukaan Keski-Pohjanmaan maakunnan imagolle myös nolo asia.

– Me eletään täällä viljavien peltojen keskellä, on meijereitä ja teurastamoja ja olisi kaikki mahdollisuudet olla lähiruuan mallialue kaikille kansalaisille. Eikö me tosiaan pystytä itse ruokkimaan vanhuksia? Hoidetaanko tämä tosiaan vain kylmäverisen bisneksen ja tehokkuusajattelun kautta? Ja sitten vain todetaan, että eihän sille mitään voi, jos ei halua syödä, pohtii Aila-Leena Matthies.

Toisaalta aihe on globaali, ekologinen kysymys:

– Suomessa eletään ruokavaurauden keskellä, mutta siitä hukkaantuu kauhean paljon, koska sitä käsitellään väärin ja siitä on tehty teollisuuden ala, joka tuhoaa sen.

Ihannetilassa ruokapalvelut työllistäisivät ihmisiä pienissä yksiköissä ja turvautuisivat vahvemmin lähiruokaan.

Yhteisöllisyys lisää ruokahalua

Sosiaalityön professorina Matthies sanoo, että lopulta kyse on ilmapiiristä, jossa ateriointi tapahtuu. Sse määrittelee lopulta ruokahalun.

– Vaikka olisi vähän laihempikin velli, mutta jos on hyvä fiilis tulla yhteen päydän ääreen tai hoitaja jaksaa olla hyväntuulinen ja hänellä on aikaa syöttää rauhassa, niin tilanne voi olla ihan toisenlainen.

Yksinasuvan mahdollisuudet ovat harvemmassa. Vai ovatko? kysyy Matthies ja esittää yhteisöllisempiä vaihtoehtoja:

– Kylien vanhukset voisivat aterioida yhdessä koululaisten kanssa koulussa tai päiväkodissa – ainakin silloin tällöin. Kyllä siellä yleensä maistuu ruoka ja seura.