Talvivaaran kipsisakka-altaan vuoto oli tietoista riskinottoa

Onnettomuustutkintakeskus on julkaissut Talvivaaran kaivoksen kipsisakka-altaan vuodon onnettomuusraportin.

Kotimaa
Talvivaaran kipsisakka-altaan päävuotokohta
Kuvassa Talvivaaran kipsisakka-altaan päävuotokohta.Talvivaara

Marraskuussa 2012 tapahtuneen kipsisakka-altaan vuodon turvallisuustutkinta on valmistunut. Tutkinnassa havaittiin, että suurten ympäristöonnettomuusriskien tunnistamisessa, estämisessä ja varautumisessa on kehitettävää. Parannettavaa on niin ikään kaivoshankkeiden valvontaprosesseissa ja erityisesti viranomaisten yhteistyössä.

Vuoto tapahtui, kun käyttötarkoituksen vastaisesti vesivarastona käytetyn kipsisakka-altaan rakenne ei kestänyt kipsisakan päälle varastoidun veden hydrostaattista painetta. Häiriöt ja virheet tuotantoprosessissa, prosessimuutokset sekä ongelmat vesitaseen kanssa saivat yhtiön tekemään riskiratkaisuja vesien varastoinnissa. Yhtiö korotti kipsisakka-altaan reunapatoja, jotta kaivospiirin alueella olleet ylimääräiset vedet saatiin varastoitua.

HDPE-kalvo repeytyi, ja altaasta pääsi vuotamaan ympäristölle vahingollista metallipitoista vettä ja sakkaa noin 1,2 miljoonaa m3. Kaivosalueen ulkopuolelle päätyi noin 240 000 m3.

Altaan kaksi aiempaa vuotoa olivat todennäköisesti heikentäneet HDPE-kalvon alapuolisia rakenteita ja olivat omiaan edesauttamaan uuden vuodon syntymistä. Kaivosyhtiö ei ryhtynyt tarvittaviin toimenpiteisiin kipsisakka-altaan vuotoriskin vähentämiseksi kahden aikaisemman (2008 ja 2010) kipsisakka-altaan vuodon jälkeen, eikä vuotojen syitä tai seurauksia selvitetty riittävästi.

Rakenne oli haavoittuva erityisesti välipadon ja pohjan liittymäkohdassa. Kipsisakka-altaaseen oli pumpattu alkuperäisestä käyttötarkoituksesta poiketen kahden kuukauden ajan raffinaattia eli hapanta metallisulfaattiliuosta, joka teki vuotaneesta vedestä ympäristölle haitallisemman.

Yhtiössä oli syys-lokakuun vaihteessa 2012 arvioitu riskejä sekä pohdittu varautumista ja ympäristövaikutusten vähentämistä, jotka liittyvät raffinaatin varastointiin kipsisakka-altaassa. Yhtiö kuitenkin jatkoi raffinaatin pumppaamista kipsisakka-altaaseen, eikä käsitellyt asiaa valvovan viranomaisen kanssa.

Liika työmäärä vei valvojan huomion

Ympäristöluvan lupaehtojen valvonnasta vastaava viranomainen joutui resursoimaan kaivosyhtiön toimintaa valvomaan yhden henkilön kokoaikaisesti havaittujen ongelmien ja suuren työmäärän johdosta.

Suuri työmäärä ja keskittyminen kaivosyhtiön jatkuviin ympäristöhaasteisiin, kuten melu-, pöly- ja hajupäästöjen valvontaan veivät huomiota vakaviin ympäristöonnettomuuksiin, kuten vuotoihin varautumiselta. Erityisesti vuodesta 2011 alkaen huomion keskipisteenä olivat sulfaattipäästöt

Raportin mukaan kaivosyhtiön ja lupaa valvovan viranomaisen välinen yhteistyö ei ollut kaivosyhtiön omaa riskien- ja muutostenhallintaa kehittävää. Yhtiön ja lupaa valvoneen viranomaisen välinen yhteydenpito oli tiivistä ja osin epävirallista.

Kaikkia merkityksellisiä asioita ja tehtyjä päätöksiä, kuten ylimääräisen veden varastoimista kaivosalueelle ja raffinaatin pumppausta kipsisakka-altaaseen, ei välttämättä kirjattu. Lisäksi yhtiö ilmoitti usein jo tehdyistä päätöksistä ja toimenpiteistä viranomaiselle jälkikäteen, jolloin viranomaisen käytännöksi tuli hyväksyä yhtiön tekemät toimenpiteet jälkikäteen.

Ympäristöriskeihin varauduttiin puutteellisesti

Tutkinnan keskeinen johtopäätös on, että suurten ympäristöriskien tunnistaminen, ennaltaehkäisy ja niihin varautuminen oli puutteellista aikaisemmista vuodoista huolimatta. Huomio oli jatkuvissa päästöissä.

Lisäksi riskien- ja muutostenhallinta kipsisakka-altaan käyttötarkoitusta muutettaessa ei toiminut. Viranomaistoimintaa hankaloittivat hajautetut, monimutkaiset ja joustamattomat lupa- ja valvontaprosessit.

Onnettomuustilanteen hoitoa mutkisti se, että selkeää yleisjohtovastuuta ei ottanut mikään taho.

Vuotanut allas särkyi uudestaan huhtikuussa 2013. Yhtiö sai pidettyä vuodon kaivosalueen sisällä.

Viranomaisilla ja poliitikoilla eri käsitys vakavuudesta

OTKES kiinnittää huomiota raportissaan myös median toimintaan.

Raportin mukaan mediassa onnettomuus esitettiin ympäristökatastrofina, jota näkemystä ylläpitivät kansalaisjärjestöt ja -liikkeet. Ne järjestivät useita mielenosoituksia, jotka saivat runsasta mediajulkisuutta. Osa poliittisista toimijoista esitti myös voimakkaita kannanottoja tuomiten kaivoksen toiminnan ja esittämällä vaatimuksia kaivoksen sulkemisesta sekä puhumalla yleisesti ympäristökatastrofista tai jättikatastrofista.

Viranomaisten esiintuoman näkemyksen mukaan kyseessä ei ollut suuronnettomuus, josta aiheutuisi vaaraa ihmisten terveydelle. Sen sijaan viranomaiset totesivat vuodon aiheuttavan huolta, epätietoisuutta ja suuttumista ympäristön pilaantumista kohtaan. Konkreettisista kansalaisille annetuista ohjeista tärkeimpiä olivat vesien käyttösuositukset ja kalojen syötävyysohjeet.

Kolme suositusta onnettomuuksien välttämiseksi

Onnettomuustutkintakeskus antoi raportissa suosituksia, joiden tavoitteena on välttää vastaavanlaiset onnettomuudet tulevaisuudessa.

Ympäristöonnettomuuksien riskien arviointi ja varautuminen: Teollisuuden ympäristövalvonnassa on keskitytty normaalin toiminnan aikaisten päästöjen tiukkaan valvontaan ja ympäristöluvan ehtojen toteutumiseen, jopa sen myötä kohoavan ympäristöonnettomuusriskin kustannuksella.

Ympäristöministeriön tulisi yhdessä muiden toimijoiden kanssa varmistaa tarvittaessa säädöksiä kehittämällä, että teollisuuden ympäristövalvonnassa suurten ympäristöonnettomuusriskien tunnistaminen, ennalta estäminen ja varautuminen huomioidaan riittävästi ja yhdenmukaisesti viranomaisten ja yritysten toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa.

Kaivosteollisuuden lupa- ja valvontaviranomaisten yhteistyö: Viranomaistoimijoita on paljon, koska lupaprosessi on hajautettu. Kaivosteollisuuden lupia käsittelevät ja valvovat sekä lupiin lausuvat ainakin ympäristölupaviranomainen, ympäristölupaa valvova viranomainen, patoturvallisuusviranomainen, kaivosviranomainen, kaivosturvallisuusviranomainen, kunnan ympäristönsuojelu- ja ympäristöterveydensuojeluviranomainen sekä pelastusviranomainen.

Monimutkaiset lupa- ja valvontaprosessit ovat lisäksi joustamattomia. Kaivosteollisuus on kasvamassa, minkä vuoksi olisi erityisen tärkeää, että lupa- ja valvontaprosessit ovat kunnossa. Lisäksi kaivosten valvonta tulee resursoida siten, että viranomaisilla on tosiasialliset mahdollisuudet huolehtia heille kuuluvista velvoitteista.

Työ- ja elinkeinoministeriön tulisi yhteistyössä ympäristöministeriön ja sisäministeriön kanssa kehittää uudet yhteistyön muodot kaivoshankkeiden valvontaan. Sekä ympäristölupaa myönnettäessä että myöhemmissä valvonnan vaiheissa viranomaistahot käsittelisivät hanketta yhdessä ja varmistaisivat, ettei prosessin osia ole jäänyt viranomaisvalvonnan ulkopuolelle. Samalla tulisi selvittää menettelyä, jossa ympäristöluvan myöntäjä toimisi myös luvan valvojana.

Vakavien vaara- ja onnettomuustilanteiden yleisjohtajuus: Kipsisakka-altaan vuodon aiheuttaman onnettomuustilanteen hoitamista olisi voinut tehostaa se, että tilanteessa olisi ollut toimiva yleisjohto. Kipsisakka-altaan vuodon alettua pelastusviranomainen katsoi, ettei kyseessä ole pelastuslain mukaisesta kiireellisestä pelastustehtävästä, eikä näin ollen ottanut tilanteessa johtovastuuta. Pelastusviranomainen kuitenkin tuki kaivosyhtiötä onnettomuuden hallintaan liittyvissä toimenpiteissä. Pelastusviranomainen joutui myös toimimaan välikätenä virka-apupyyntöjen välittäjänä puolustusvoimille.

Sisäministeriön tulisi yhdessä muiden ministeriöiden kanssa, tarvittaessa lainsäädännöllä huolehtia siitä, että kaikenlaisten vakavien vaara- ja onnettomuustilanteiden yleisjohtajuus ja toimivaltasuhteet ovat selvät ja toimivat. Kiireettömissäkin tapauksissa tarvitaan yleisjohto, jolla varmistetaan kaikista tehtävistä huolehtiminen, sujuva yhteistoiminta, kokonaistilannekuvan ylläpito ja viestintä.